Teemaan oivallisesti liittyen kansanjuhla Taulumäen torilla Varkaudessa torstai-iltana 11.6. käynnistyi Varkauden soittokunnan ensimmäisen kapellimestari Ilmari Kivisalon säveltämällä A. Ahlström Osakeyhtiön kunniamarssilla Industria – Varkauden soittokunnan kapellimestari Janne Juutilaisen heiluttaessa tahtipuikkoa. Illan otsikkona oli Eurooppa alkaa täältä! – ja yhteisen juhlinnan aiheena Varkauden teollisen kulttuuriperinnön saama Euroopan kulttuuriperintötunnus. Varkaus on vasta kolmas suomalainen kohde, jolle tunnus on myönnetty.
Musiikillisessa illassa soittokunnan ohjelmaosuudessa kuultiin kaksi Jukka Itkosen teksteihin, Esa-Markku ja Petri Juutilaisen säveltämää laulua, laulusolistina Maria Loponen. Teollisuuskaupungissa on aina rakastettu rytmiä ja lisää musiikkirytmejä saatiin kuultavaksi varkautelaislähtöisen Kriden ja hänen vierailijoidensa toimesta. Illan päätteeksi torin lavalle nousi Magyar-yhtye.
Kansanjuhlan juonsi roolihenkilö Walter Ahlström Varkauden Teatterin näyttelijä Ville-Veikko Valtasen toimesta. Vartin verran kuultiin illan teemaan liittyviä puheita – Varkauden kaupunginjohtaja Joonas Hänninen, Miguel Senra Hermana, kulttuurin ja kansalaisosallistumisen päällikkö, European Heritage Label Bureau ja Museoviraston erikoisasiantuntija Leena Marsio.
Kaupunginjohtaja Hännisen mukaan varkautelainen teollisuus ja sen elävä perintö näkyvät jokapäiväisessä elämässä.
– Yrityskeskittymää ei voi syntyä ilman aktiivista yhteisöä ja sitoutuneita ihmisiä, jotka ovat antaneet elämänsä ja työnsä yhteisön eteen. Euroopan kulttuuriperintötunnuksen myötä Varkaudesta tuli osa eurooppalaista verkostoa. Teollisuuteen liittyvistä kohteista tiettävästi Varkaus on ainoa, joka on elävä teollinen perintökohde. Varkaus kehittyy, kasvaa ja kukoistaa myös tulevaisuudessa, uskoo Hänninen, jonka mukaan osana 80 kohteen eurooppalaista verkostoa, avautuu uusia mahdollisuuksia tehdä eurooppalaista yhteistyötä ja innovaatioita. Ne auttavat paikallista teollisuutta, yrityksiä ja ihmisiä menestymään paremmin globaalissa taloudessa.
– Varkaus on kautta aikojen ollut eurooppalaisten arvojen elävä esimerkki – teollisuus on tarjonnut koulutusta, hyvinvointia, tasa-arvoa, työtä ja mahdollisuuksia. Lisäksi Varkaus on ollut kansainvälisten kohtaamisten paikka. On osaajavaihtoa, teknologiavientiä ja -tuontia, kansainvälistä arkkitehtuurista osaamista ja kulttuuria. Varkaus on aina ollut hyvin kansainvälinen kaupunki ja tulevaisuus näyttää siltä enemmän.
Uusia työpaikkoja
Hännisen mukaan tärkeänä seikkana kulttuuriperintötunnuksessa on se, että Varkaudessa on sitkeyttä – vuosikymmenien aikana on kohdattu monia vaikeuksia, niistä on selvitty ja on uudistuttu ajan tarpeisiin. Varkauden kaupungin toimesta on tehty paljon töitä yhdessä teollisuuden ja yritysten kanssa – tavoitteena vielä valoisampi tulevaisuus.
– Yrityksillä on työvoimatarve nyt ja tulevaisuudessa. Kun käy hyvin, uudet investoinnit tuottavat useita satoja työpaikkoja. Lisäksi teollisuudesta ja elinkeinoelämästä eläköityy tulevina vuosina useita satoja henkilöitä, joiden tilalle tarvitaan tekijät. Varkaudessa työpaikat eivät ole katoamassa mihinkään – yritykset uskovat paikkakuntaan ja haluavat tehdä bisnestä Varkaudessa, hän sanoi ja kehotti ottamaan irti kulttuuriperintötunnuksesta kaikki ilo ja mahdollisuudet.
– Varkaus on upea, kokoaan huomattavasti suurempi ja merkittävämpi paikkakunta. Uskon, että Varkaudella on erittäin valoisa tulevaisuus. Tarvitaan yhteisesti vahvistaa viestiä kansalliselle ja kansainväliselle agendalle – jokainen voi sitä viestiä tuottaa, sanoi kaupunginjohtaja Hänninen, jonka puheenvuoro kansanjuhlassa oli todennäköisesti hänen viimeinen julkinen esiintymisensä Varkauden kaupunginjohtajana. Hän kiitti vuosista Savossa, ”Savon-tuuri” kesti kaikkiaan 12 vuotta ja tätä ajanjaksoa hän luonnehti erittäin opettavaiseksi ja innostavaksi ajaksi.
Puheenvuoroissa Miguel Senra Hermana kertoi olleensa muutaman päivän Suomessa ja onnitteli Varkautta, joka nyt on osa valittua joukkoa Euroopassa. Museoviraston Leena Marsio totesi Varkauden teollisen perinnön esimerkin tuovan valoa ja innostusta muillekin teollisen perinnön pitäjille Suomessa.
– Varkaudessa on tehty todella upeaa työtä ja Varkauden teollinen perintö on osa 80 kohteen perhettä. Kantakaa ylpeästi lippua – Eurooppa alkaa täältä.







