Varkauden kesän taidestartti Taidekeskus Väinölässä

Tänä vuonna 113 vuotta täyttävässä Väinölä-talossa Varkauden Päiviönsaarella kohtaavat jälleen nykypäivä ja historia. Koko kesän ajaksi Taidekeskus Väinölä on täyttynyt valtakunnallisesta naivistinäyttelystä ”Iloa – Rakkautta – Naivistit Varkaudessa”, taideseikkailusta sekä lisäksi eri kulttuurimuotojen monista tapahtumista. Tämän kesän naivistinäyttelyn teemana on syvälle luotaava sana ”Rakkaus”. Likimain 60 naivistitaiteilijan teokset rakentavat värien ja ihmiskuvien kautta kokonaisuuden, joka puhuttelee kaikenikäisiä.

Tänä kesänä kyseessä on 15. naivistinäyttely. Usko, sinnikkyys ja ihmiset ovat luoneet vankan pohjan toimintojen toteuttamiseksi.

– Taiteen saralla toimiminen on vaatinut aika paljon luottamusta siihen, että taide ja elämä kantavat – ehkä ennen kaikkea vaikeuksien hetkellä luoden uutta näkökulmaa elämään. Taiteen kautta on mahdollisuus lähteä elämän kulissien läpi näkemään todellisemman elämän. Luovuuden merkitys ei lakkaa, vaikka maailma muuttuu – ehkä merkitys vähän muuttuu, mutta ei juuriltaan, totesi kesäkauden avajaistilaisuudessa Taidekeskus Väinölän galleristi Timo Hämäläinen, jonka mukaan taide ei saarnaa vaan se kutsuu.

– Ei väitä vaan kuuntelee – antaa katsojan nähdä itsensä osana tarinaa.

Timo Hämäläinen tähdensi rakkauden merkitystä epävarmassa maailmantilanteessa.

– Rakkaus on kuulumista joukkoon, hyväksytyksi tulemista, riittävyyden kokemista ja yhteyttä toisiin ihmisiin – mahdollisuutta olla oma itsensä toisten joukossa.

– Naivistien teoksissa rakkaus näkyy arjen hetkessä, huumorissa, yhteisöllisyydessä, muistissa, toivossa ja elämän moninaisuudessa. Jokainen teos sisältää tarinan ja jokainen katsoja tuo siihen oman kokemuksensa – näin syntyy kohtaaminen. Taide ei ole pelkästään katsomista, vaan se on kokemista varten, pysähtymistä ja yhteyttä. Muistutus siitä, että elämä kantaa myös keskeneräisenä.

Timo Hämäläinen

Väinölän henki

Varkauden kaupungin tervehdyksen tilaisuuteen toi kaupunginhallituksen puheenjohtaja Paula Pulliainen, esittäen kiitokset naivisteille, jotka ovat tuoneet luovuutensa teostensa monenlaisten tarinoiden välityksellä kaupunkilaisten ja matkailijoiden iloksi ja sielunravinnoksi. Kuin myös kiitokset ”Väinölän sydämelle”, ammattitaitoisille, omistautuneille ja uskomattoman jaksaville Timo ja Marja-Muusa Hämäläiselle, joiden työ, välittäminen ja halu jakaa kulttuuria, iloa ja yhdessä tekemistä, on todella arvokasta.

– Väinölän henki, lukuisat näyttelyt ja tapahtumat eivät ole itsestään selvyys, vaan merkityksellinen lahja Varkauden kaupungille, sen kulttuurielämälle ja matkailuelämälle.

Puheessaan Pulliainen toi esiin myös Varkauden äskettäin saaman Euroopan kulttuuriperintätunnuksen, jossa Väinölä on vahvasti mukana osana Vanhaa Varkautta.

– Tunnus on osoitus pitkäjänteisestä ja kunnianhimoisesta työstä. Ihan omanlainen Varkaus ja sen teollinen kulttuuriperintö elää ja hengittää historiaa arvostaen ja tulevaisuuteen suunnaten, sanoi Pulliainen ja mainitsi kulttuuripuolelta myös Varkauden kaupungin keväällä valmistuneen kulttuurin toimintaohjelman.

Paula Pulliainen

Väreillä on väliä

Emeritusprofessori Hannu Itkonen kävi puheessaan läpi hyvin laaja-alaisesti värien merkitystä ja olemusta – ”nenänvalkaisusta blondaamiseen”.

– Värit ovat niin itsestäänselvyyksiä, että jokapäiväisessä elämänmenossa emme edes niihin välttämättä kiinnitä huomiota. Värien kanssa me kuitenkin taivallamme, sillä ne normittavat elämäämme monin tavoin – yksinkertaisena esimerkkinä vaikkapa liikennevalot.

– Värit vaikuttavat meihin. ”Käytännön värioppi” -teoksen mukaan värit vaikuttavat tunteisiimme välittömästi ja voimakkaasti – vaikutus saattaa ilmetä nopeasti, ilman että tiedostamme sitä.

– Värien vaikutus on myös roolisidonnaista. Tutkijalle väri on valonosa, fysiologille väri on aistihavainto, joka välittyy silmien kautta aivoihin. Taiteilijoille värit ovat ilmaisukeinoja, joilla välitetään tunnelmaa, muotoja, harmoniaa ja syvyysvaikutelmaa.

Itkosen mukaan väreillä voidaan kuvata kokonainen elämänmeno.

– Savolaisessa sananlaskuperinteessä näin tehdäänkin, Iisalmesta on tallennettu syvän filosofinen aforismi: ”Elämä on kuin kananpaska – toinen piä on valkea ja toinen musta.

Väripuheensa päätteeksi Hannu Itkonen toi kuultavaksi Jyväskylän taidemuseon värinäyttelyn kaksi aforismia: ”Ilmaisen värillä asioita, joihin minulla ei ole sanoja” ja ”Väri on paikka, jossa mieli ja maailma kohtaavat”.

Hannu Itkonen

Naivismia, musiikkia, teatteria, maistuvaista

Naivistinäyttelyn kuraattori Marja-Muusa Hämäläisen mukaan näyttely haluaa olla pieni mutta merkityksellinen valonpilkahdus – paikka, jossa sydän saa levätä ja mieli virkistyy. Näyttelyssä on värikkäitä, tarinallisia ja elämänmakuisia teoksia.

– Näyttely on rakennettu niin, että se kutsuu katsojaa hiljentymään. Tuoleja on monessa paikassa – voi istua, katsoa ja kuunnella teoksia. Näyttely muistuttaa myös siitä, että elämässä tärkeimpiä eivät ole kiire ja suorittaminen, vaan kohtaaminen, lämpö ja kyky nähdä kauneutta pienissä hetkissä.

– Naivismi on ilon ja toivon taidetta. Toivon, että teokset laittavat pohtimaan elämää. Kaikista tärkeintä on elämä tässä ja nyt, kohtaamiset juuri nyt, kohtaamiset toinen toistemme kanssa ja taiteen kanssa, sanoi Marja-Muusa Hämäläinen, joka kesän aikana viettää puolisonsa Timon kanssa 50-vuotishääjuhlaa.

Marja-Muusa Hämäläinen

Kesän taidestartissa kuultiin Warkauden Ukuleleorkesterin mainiota soitantaa ja laulantaa ja Soisalo-opiston senioriteatterin esitys ”Roope ja Juuli”. Näytelmä pohjautui William Shakespearen klassikkoon ”Romeo ja Julia”. Nykypäivään tekstin olivat dramatisoineet näyttelijäryhmälle sopivaksi Seija Partanen ja Erkki Puustinen, näytelmän ohjaajana Iiris Salmela. Hauskaa katsottavaa, kun tapahtumissa käsiteltiin myllerrystä lähipiirille, kun kaksi ihmistä rakastuu. Ja ennen kaikkea – kuuluuko rakastuminen pelkästään nuorille.

Taidekeskus Väinölän kesäkauden ja naivistinäyttelyn avajaisiin oli saapunut eri puolilta Suomea parikymmentä naivistia, jotka Marja-Muusa Hämäläinen esitteli täpötäydelle yleisölle Wäinölä Areenassa. Ja sitten päästiin Väinölän makoisten maittavien ja naivistinäyttelyn pariin.

Jätä kommentti