Nimimerkki: Rakovalkea.
Kävelytie tuntui poskensivuun kuivalta ja karhealta. Silmiin pölähtänyt katupöly pisteli luomien alla, kurkunpäätä kiristi ja oli pakko yskiä. Köhinää tuli sellaisena sarjana, että ilma tyhjeni keuhkoista ja ne oli pakko vetää täyteen. Tietenkin jos olisin vähemmän reikäpäinen, olisin noussut ensin ylös. Mutta kuitenkin makasin siinä turpa kivetyksessä ja vedin toista tonnia tomua keuhkojeni perälle. Henkitorvi vinkuen könysin kontilleni. Ähisin ja pärskin niin että sylkeä ja veriviiruista räkää pirskahteli asfaltille ja kämmenselkieni päälle. Hyi vittu, mikä listerianisti, kuulin jonkun kimeä-äänisen äpärän mäkättävän.
Alaselkäni päästeli perverssejä rusahduksia, kun suoristin rankani ja kohottauduin jaloilleni kankeasti kuin juoppo aamutarpeiltaan. Vilkuilin ympärilleni kadulla ja yritin älytä mihin olin kompuroinut. En nähnyt mitään epämääräistä törröttävän kävelytiellä, mutta yhden myhäilevän teininulikan kasvoilla on sellainen demonisen omahyväinen virhe, että sillä sekunnilla olin varma, että siinä epämääräisessä kompastustöyssyssä oli kolme Adidaksen raitaa ja se oli tuolla virnupellellä jalassa. Ennen kuin ennätin hänen luokseen näyttämää, kuinka herranpelko iskostetaan neljällä rystysellä, näin pomomiehen kääntyvän korttelin päässä samaiselle kävelykadulle. Pyyhin eritteiset käteni tuulitakkiini, mikä osoittautui varsinaiseksi vähämielisen älynväläykseksi. Lima klimppiintyi kankaaseen, ja pyyhkiessä kokkareet vain pyörivät polyesteria pitkin. Pomomies pysähtyi kohdalleni. Voi persvittu.
– Huomenta, Joutola. Teille minulla olikin asiaa.
– Huomenta. Minkälaista? Oon tässäjustiin pask-pajalle menossa.
– Mennään toimistooni.
– Miksei mennäkin.
Kävelin herran ylipäällikköni perässä kadunkulmaukseen ja sen jälkeen hämärään välikköön liikkeiden välissä, josta lähtevät vinkeät metalliset ritiläkierreportaat nousivat ylös rakennuksen betoniseinää, päättyen vinkeälle tasanteelle ja vinkeän punaisen alumiinioven eteen. Portaat olivat kapeat ja jyrkät, ja koska en halunnut kävellä kyrpä pomomiehen peräkölissä kiinni, jouduin jättäytymään useamman askelman päähän, jossa sain vältellä katsomasta hänen turpeaa taikinapersettään. Päästyämme tasanteelle pomomies kolisutti avainta avaimenreiässä ja naksahduksen kuuluessa työnsi oven auki laskien meidät sisälle.
– Istuhan alas, hän kehotti ja osoitti kirjoituspöydän edessä olevaa tuolia.
– Mikäs siinä, vastasin ja laskin takamukseni nahkapehmusteelle. Onko tässä nyt vihdoin kyse siitä hallireiän korjaamisesta?
***
Ilma oli niin kuumaa ja kuivakkaa, ettei sade joka kolme päivää sitten oli liejuttanut avo-ojat Ja viemärinympärykset, tuntui nyt pelkältä menneisyyden katkonaiselta päiväunelta.
Kopiokone sylkeä nytkytti musteentuoksuista paperia pinoon muovitasolle. Olin ilmeisesti tulostanut vahingossa koko nettisivun mainoksineen, enkä pelkkää artikkelia niin kuin oli tarkoitus. Noukin paperit tasolta ja taputtelin ne siistiksi nivaskaksi pöytää vasten. Minulla oli vielä hetkinen aikaa ennen kuin minun olisi lähdettävä asiakastapaamiseen kaupungin toiselle puolelle. Voisin käydä sujauttamassa nämä isän työpöydälle ja lähteä sitten vaikka sihteerin kanssa kahville… Tuntuu että sillä nuorella tytöllä on ollut vaikeuksia sopeutua työyhteisöömme. Mikä hänen nimensä taas olikaan…
Käytävän matto oli aivan liian pitkänukkainen ja vaalea ollakseen käytännöllinen. Se oli nuhjaantunut likaisista kengänjäljistä, ja terävät korkoni upposivat epämiellyttävästi nukkatupsujen väliin. Isän työhuoneen kohdalle saavuttuani laskin käteni ovenkahvalle ja samassa säikähdin sisäpuolelta kantautuvaa melskausta.
– No pirunvittuako siinä revit monttuas kun et mistään mitään ymmärrä!
– Joutola minä kyllä ymmärrän harmistuksenne, mutta –
– Voi kuule tuota samaa vimpulan virttä on mulle ennenkin räävätty! Että oikeen johtoportaassa olette tulleet tulokseen, voi SAATANA! Voisin ukko tappaa sut tähän paikkaan!
Paperinippuni reunat alkoivat kostua käsieni hiostuessa. Vedin kännykän taskustani ja hain valikosta vartijan numeron. Helpotuksekseni isä oli varmaan jo soittanut kutsun, sillä kaksi uniformuista miestä astui juuri kulman takaa käytävälle. Vieraan miehen örinä terävöityi. kun vartijat töyräisivät oven auki ja marssivat sisään. Sitten ääni hiljeni. Lyhyen ja hiljaisen neuvottelun jälkeen he ilmestyivät huoneesta rämäisen näköinen mies mukanaan. Toinen vartija toisessa, ja toinen toisessa käsipuolessa. Miehellä oli verestävät silmät ja naarmuuntunut leuka, olivatko he tapelleet isän kanssa? Hänen nuhjuinen tuulitakkinsa kahisi vartijoiden taluttaessa hänet ohitseni. Harppasin nopeasti isän työhuoneeseen ja henkäisin:
– Mitä ihmettä tapahtui? Luulin että olet vielä pajalla. Oletko kunnossa?
Isä katsoi minua silmiin ja näytti pitkästä aikaa yhtä väsyneeltä, kuin silloin kun äiti oli vielä saattohoidossa keskussairaalassa.
– Kaikki hyvin, tämä nyt vain oli tällainen inhottavampi irtisanominen. Kyllähän sinä tiedät, millaista se on.
– Näytät kamalan väsyneeltä. Lähde kanssani kahville, niin voidaan puhua se perunkirjoitusasia pois päiväjärjestyksestä. Pääsetpä rauhaan ainakin sen asian suhteen.
Isä nyökkäsi ja hieroi uupuneesti otsaansa. Heitin paperinipun hänen pöytänsä reunalle ja poistuimme huoneesta. Alakertaan tullessamme tervehdin sihteerityttöä ja kehotin häntä hävittämään sen kamalan käytävämaton.
***
Heräsin puoliksi sohvalta ja puoliksi lattialta. Taitoin rautakangenjäykkää niskaani katsoakseni kelloa, kunnes sitä seinään piirtynyttä kellonmuotoista läiskää jonkun aikaa tuijotettuani tajusin, että koko aparaatti oli helvetin levällään siinä seinän edessä lattialla. Millä lie olin sitä vitutuspäissäni eilen keilannut. Mitä ilmeisimmin olin ottanut käyttöön hyväksi koetun päänpehmennystekniikan ja mennyt paikalliseen liemitaloon perseilemään. Siitä kielivät ainakin riemukkaat oksennusroiskeet rinnuksilla. sekä puolijumalaton jyske ohimoilla. Siinä kiljukoomasta toipuessani muistin, että minun piti pyytää pomomieheltä työtodistus. Otin puhe-elimen kätöseeni ja soitin. Tasaista tuuttausta. Numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä… Halvatun wt-mulkku. Pitäisikö tässä vielä muka raahautua ihmisten ilmoille toljotettavaksi. Enkä tasan vaihda vaatteita.
Harpoin bussiasemalle vikkelästi kuin gaselli, tai siltä se ainakin tuntui. Tuskin näytti. Muutama pysäkki ja olin toimistolla. Kävelin vinkeiden kierreportaiden ohi, sillä en omine nokkineni luonnollisestikaan voinut käyttää takaovea. Liikkeen julkisivua koristi kaksi tarpeettoman suurta ikkunaa. Suuntasin ovea kohti, kunnes äkkäsin tutun naaman parkkipaikalla erään piskuisen kotteron takana. Se oli se firman sihteeri, joka oli katsonut kauhistuneesti, kun meikäläistä oli retuutettu alas pääpirun norsunluutornista. Mitähän kummaa se änki autoonsa tuota rullaa? Varmana oli paskanakki sattunut kohdalle. Se oli kerta kaikkiaan niin sydäntä särkevän säälittävä näky räpeltäessään mammuttimattoa läpitohjon Seatinsa takapenkille, että melkein lankesin ja tarjosin apua.
Tyttö näytti ihan sellaiselta ujolta ja tunnolliselta raukalta. Sellaiselta, joka pitää turvan kiinni omista ongelmistaan, ja päätyy lopulta aina kiitokseksi repimään muiden piirtämiä piruja seinistä. Huusin sille, että missä ylipäällikkö. Se vastasi, että lähtenyt aikaisemmin töistä ja tulee vasta huomenna. Antoi kuitenkin pomomiehen tyttären numeron. Ja minä heti nohevana soitin.
Muijalla oli samanlainen rasvaisen mölli ääni kuin isällään. Kysyin että mites paperit ja se sanoi, että ukko on lomalla, ei voi mitään. Mylvin sille jotain työläisten oikeuksista ja siitä, ettei sitä perkeleen vittureikää siinä konepajan seinässä ole vieläkään korjattu. Siinä on päällä vaan aaltopellin riekale, ja jos siitä joku haluaa höyrytä sisälle, niin sitten kanssa höyryää. Jyskytys pääkopassa koveni, kun piti kuunnella sen ämmän vikinää.
– Minä oon tänään neljän jäljestä lähdössä kolmen j.n Kajjjaaniin, ja siellä oon sitten koko viikon, enkä ehdi täällä ravata pyytämässä todistuksia, jos päämies itse ei häjy edes puhelimeen vastata. Laitatte sitten vaikka sähköisenä sen. Joo joo, vittuako sillä on väliä. Terve.
Suljin puhelimen ja ennen kuin lähdin, pahoittelin vielä sihteerikölle tämän surkeaa autovalintaa. Se kysyi millaisella koslalla ajan itte.
Sanoin, että punaisella -95 Mersulla, ja se nauraa kikatti niin heleesti.
***
Satoi. Sade koputti Seatini tuulilasiin, ja minä teeskentelin sille, ettei ketään ollut kotona. Kolistele vaan, en avaa. Olen kerran tehnyt senkin virheen. Ohi ajavien autojen keulalyhtyjen valot välkkyivät taustapeilistä. Kello lähestyi neljää ja autoradio rätisi ACDC:n Ain’t no fun -kappaleen tahdissa. Aukaisin autonoven ja viileät pisarat kastelivat hiukseni. Ne olivat sellaisia suuria ja pyöreitä pisaroita, jotka pitivät sielukasta pilpatusta osuessaan konepellille. Sade möyhensi multamaata ja huuhteli kastemadot tunneleistaan asfaltille. Niitä oli renkaan alle liiskaantuneena pitkin poikin maantietä. Autot matelivat eteenpäin iltapäivän ruuhkassa, kun käänsin katseeni saapuvan liikenteen suuntaan. Siinä bussipysäkillä seistessäni lueskelin itsekseni ohi ajavien autojen rekisterikilpiä, ja yritin bongata kirjain-numeroyhdistelmistä oikeita lausuttavissa olevia sanoja.
Sitten huomasin sen punaisen Mersun. Kun se lähestyi pysäkkiä, viitoin sitä pysähtymään. Ulos astui mies, joka kysyi mikä minulla oli hätänä. Hän tervehti tuttavallisesti ja hymyili minulle, vaikka hymy ei lainkaan tuntunut istuvan hänen riutuneille kasvoilleen. Kerroin, että tankkini oli tyhjentynyt, ja että peräkontissa olisi kyllä kanisteri, mutta en jaksaisi kantaa sitä täytettynä takaisin kilometrien päästä huoltoasemalta. Mies lupautui täyttämään sen puolestani. Hänellä oli kädessään ohuet hanskat, ja minä aloin puhallella täriseviin, sateessa kylmettyneisiin käsiini. Mies ojensi hanskat minulle, ennen kuin aukaisi peräkontin ja nosti kanisterin kahvasta oman autonsa kyytiin. Palaan pian, mies totesi, ja minä nyökkäsin kiitollisena. Ei kulunut kauaa, kun hän palasi ja täytti tankkini puolestani, nostaen sitten kanisterin takaisin autoni peräkonttiin. Ojensin miehelle takaisin hänen hanskansa, ja hän kiersi autonsa kuskinpuoleiselle ovelle.
– Mitäs minä sanoin tuosta koslasta. Ei tuollaisella eväskorilla hyödytä liikenteen seassa vispata! Mies sanoi, ennen kuin istuutui ratin taakse ja lähti.
***
Tein u-käännöksen ja ajoin kotiin. Peruuttaessani autoani talliin, jouduin välissä siirtämään tallin lattialla lojuvaa jättimäistä mattorullaa pois tieltä, ja pysäköityäni nostin sen sitten vaivalloisesti takaisin takapenkille. Onneksi sitä ei tarvinnut käyttää pesulassa, vaan pelkkä hävittaminen riitti. Se teki kaikesta niin paljon helpompaa. Illalla työnsin pinaattipasteijat uuniin ja lähdin tekemään kierroksen konepajalla. Oli hämärää, ja työntekijät olivat poistuneet. Pysäköin auton lähelle sitä seinää, jota vasten oli nojallaan kappale sateen kirkastamaa aaltopeltiä. Siirsin sen sivuun, jonka jälkeen kiskoin mattorullan alas takapenkiltä, ja työnsin sen sisään pajan seinään revitystä reiästä. Kuka lie siihenkin oli pirun kuvan kaivertanut. Vielä ennen lähtöäni sieppasin auton peräkontista tyhjän, ja vänkärinpuolen jalkatilasta toisen, täyden bensakanisterin ja laskin ne läheiseen pusikkoon. Pitkä ja märkä ruohikko kasteli kukalliset kangashansikkaani. Kotiin saapuessani pasteijat olivat valmiit. Muistin, että olin seuraavana aamuna lupautunut tulemaan toimistolle aikaisin tekemään esimieheltä jääneitä paperitöitä. Pitääkin mennä aikaisin nukkumaan.
Nurmikko kimalteli märkänä tienpientareilla. Olin saapunut aikaisin toimistolle, eikä sihteeriä vielä näkynyt. Toisen kerroksen käytävän matto oli rullattu pois ja korkoni kopisivat lattiaan. Jostain syystä niillä oli vihainen kaiku. Isän työhuone oli tyhjä, kun laskin tulppaanimaljakon pöydänkulmalle koskemattoman artikkelini viereen. No, se voi kyllä odottaa, isällä on ollut niin paljon mielessä viime aikoina. Kyllä täällä onkin pölyistä, pitääkin pyytää sihteeriä siivoamaan ennen kuin isä tulee töihin. Palatessani alakertaan näin kuinka sihteeri ajoi autonsa toimiston eteen. Sisään tullessaan hän toivotti minulle hyvät huomenet ja minä kehotin häntä käymään siivoustöihin yläkerrassa. Tyttö totteli heti. Katselin häntä sivusilmällä, kun hän noukki siivouskomerosta rätin ja luutun ja paineli portaat ylös. Ehkä olen ollut hänen kanssaan liian takakireä. Taidankin laittaa meille pullakahvit valmiiksi.
Saapuessani sen kylmänkiskoisen naisen käskystä työhuoneeseen vedin siivoushanskat käteen, lukitsin oven ja kävelin toimiston läpi takaovelle. Astelin ulos sateen jälkeiseen raikkaaseen ilmaan ja juoksin kierreportaat alas niin nopeasti kuin pystyin. Konepaja oli kävelymatkan päässä toimistolta, joten juosten olin siellä muutamassa minuutissa. Nostin täyden kanisterin ruohikon seasta ja aloin roiskia bensiiniä konepajan seiniin. Siirsin pellinkappaleen aukon edestä ja valutin polttoainetta pitkin muovipäällistä rullaa, jonka sisään olin edellisaamuna käärinyt esimieheni verituhruisen ruumiin. Hyvin sievästi kaulavaltimo olikin pistäessä katkennut, ja veri suihkunnut pitkin sitä epäkäytännöllistä käytävämattoa, joka kuitenkin tuuheana ja pitkänukkaisena oli mitä parhaimmillaan imeyttäessään itseensä kaiken sen iloisesti roiskuneen veren. Tosiaan, tapoin sen perintöhuijarin toimistonsa eteen kuin teuraseläimen.
Kun kanisteri oli tyhjä, laskin sen takaisin toisen viereen, kaivoin sytkärin housujeni taskusta ja tuikkasin konepajan tuleen. Juoksin metsikön läpi tyhjälle kadulle. Aamu oli niin varhainen, että liikennettä ei vielä ollut. Hiivin liikkeiden väliin kierreportaille ja punaisesta ovesta esimieheni työhuoneeseen. Tartuin rättiin ja pyyhin näkyvimmät pölyt pöydiltä, samalla hengitystäni tasaillen. Pöydällä lojui paperinippu, joka näytti olevan artikkeli saman uudelleen rakennetun konepajan palosta vuonna 1919 melkein sata vuotta sitten.
Vanhan pajan seiniin oli myös piruja piirretty.
***
Leikkasin poikki veteen upotetun tulppaanikimpun ympärille jääneen kumilenkin ja maljakosta tuli heti paljon näyttävämpi. Lopuksi kastoin Juuttua kerran lavuaarissa ja lähinnä vain kastelin sillä toimiston lattiaa. Sitten aukaisin toimiston oven ja palasin alakertaan, jossa esimiehen tytär oli kattanut kahvin pöytään. Oli nisua ja kaikkea. Hän kehotti minua hymyillen istuutumaan, ja minä riisuin kumihanskat siivouskomeron lavuaarialtaan reunalle ja tein työtä käskettyä.
Poimiessani sokeripaloja kahvikuppiini, mietin olinko muistanut tehdä kaikki. Joutolalla on motiivi murhaan, sillä hänet on juuri irtisanottu. Hän on arvaamaton alkoholisti, joka vartijoiden ja esimiehen tyttären kuullen puhui esimiehensä tappamisesta, sekä myöhemmin puhelimessa tyttärelle vain harvojen tiedossa olevan konepajan reiän korjaamisesta. Lisäksi palopaikalta löytyy kanisteri, jossa on hänen sormenjälkensä, ja ruuhka-aikana useat ihmiset olivat varmasti nähneet miehen astiaa täyttämässä. Samaisen kanisterin pohjaa olin aikaisemmin tahrinut esimieheni verellä, ja sitä samaa verta löytyisi myös pitkin Joutolan Mersun takapenkkiä. Kun rikostutkinnassa käy ilmi syttymisen ajankohta, minulla on esimiehen tyttären todistus siitä, että olin syttymishetkellä siivoamassa hänen isänsä työhuonetta. Olen aivan varma, ettei siitä rumasta matostakaan jää palon jälkeen puolikasta nukkatupsua jäljelle.
Tytär hypisteli pullasiivua sormissaan ja kysyi mitä tykkään tehdä vapaa-ajallani. Halusiko se ruveta leikkimään työkaveria? Vastasin nauttivani lenkkeilystä ja se ehdotti heti yhteistä maastolenkkiä työpäivän jälkeen. Myönnyin innostuneesti. vaikka tiesin lenkin jäävän tekemättä. Sillä oli ihan samanlaiset silmät kuin äitivainaalla.
Klikkaa alta luku, johon haluat siirtyä! Tai jos haluat tulostaa koko kirjan, voit ladata sen tästä pdf-muodossa. Julkaisemme kirjan lukuja blogissa muutaman viikon ajan päivittäin!