Varkauden kesän ensimmäisen Kesäkadun yhteydessä julkistettiin Warkauden Nuorkauppakamari ry:n järjestämän Vuoden positiivisin varkautelainen 2026-äänestyksen voittajat. Äänestys oli käynnissä 9.6. saakka.
Voittajaksi varkautelaiset ovat tänä vuonna äänestäneet henkilökategoriassa Emilia Vergerin ja yrityskategoriassa Varkauden Perheentalon.
Voittajia kuvailtiin näin:
”Emilia on tuonut hyvää ja aurinkoista asennetta mukanaan Varkauteen ryhdyttyään K-market Kauppakadun kauppiaaksi ja on aina iloisella päällä niin somessa kuin kaupallakin. Uuden kauppiaan myötä kauppa on luonut iloisia, hauskoja sekä monipuolisia somevideoita, jotka herättävät huomiota positiivisella tavalla. Myös työntekijät kaupalla näyttävät voivan paremmin – kauppias tukee ja kannustaa.”
”Perheentalo kokoaa avoimiin ja maksuttomiin tapahtumiinsa matalalla kynnyksellä erilaisia perheitä. Tapahtumissa perheillä on mahdollisuus tutustua muihin perheisiin, saada tietoa, kokemuksia ja hyvää mieltä. Hyvinvoiva perhe luo heijastuu positiivisella tavalla yhteisöön ja sitä kautta koko kaupunkiin. Perheentalolle on aina helppo mennä ja siellä on iloiset työntekijät.”
Kunniamaininnat
Hopeasijan eli kunniamaininnan saivat henkilökategoriassa Pia Tarvus ja yrityskategoriassa Varkauden Prisma.
Kunniamaininnan saaneita kuvailtiin näin:
”Pia on iloinen ja häneltä löytyy uskallusta yrittää, Kampaamo Ilon ehtoisa emäntä, joka jaksaa uudistua ja jonka kampaamossa on aina hauskaa. Ja asiakkaat kohdataan lämmöllä hymyillen.”
”Prismassa on selkeästi panostettu henkilökunnan perehdytyksessä/koulutuksessa asiakkaan kohtaamiseen ja huomioimiseen. Jokainen henkilökuntaan kuuluva tervehtii iloisesti asiakkaita ja kohtaa heidät lämmöllä päivittäin luoden arvokkaita kohtaamisia.”
Voittajat palkittiin kukkakimpulla sekä kaiverretulla palkintolautasella, kunniamaininnan saaneet palkittiin kukkakimpulla ja diplomeilla.

Kunniamaininnan saaneet palkittuina, kuvassa oikealta Varkauden Prisman edustaja, Kampaamo Ilon Pia Tarvus ja Warkauden Nuorkauppakamarin Milla Korhonen ja Henna Heiskanen.
– Warkauden Nuorkauppakamari onnittelee kaikkia voittajia, finaalikierroksen ehdokkaita sekä erityisesti jokaista, joka on käynyt ehdottamassa sekä äänestämässä. Raadin tehtävä ei ollut helppo, sillä ehdotuksia äänestykseen oli tullut todella paljon. On hienoa huomata, että projekti herättää kiinnostusta ja ehdokkaat ottivat ehdokkuutensa vastaan todella kiitollisina, totesivat nuorkauppakamarin edustajina yhdistyksen puheenjohtaja Milla Korhonen ja valmistautuva puheenjohtaja, Vuoden positiivisin varkautelainen 2026-projektipäällikkö Henna Heiskanen.
Äänihaastattelussa kauppias Emilia Verger ja koordinaattori-ohjaaja Johanna Rastas
