Suomen viettäessä itsenäisyytensä 108-vuotisjuhlaa, Varkaudessa päivän juhlaa vietettiin tuttuun tapaan Warkaus-salissa. Runojensa siivittämässä juhlapuheessaan runoilija Päivi Konttinen heti alkuun palasi yhteen varhaisimpaan lapsuusmuistoonsa kodin ulkopuolella, Itsenäisyyspäivän juhlaan Karvion seurakuntakodilla Heinävedellä. Seurakuntasalin seinälle oli kiinnitetty suuret styroksista tehdyt numerot kuusi ja nolla. Ekaluokkalaisena hän mietti, miksi kaikilla oli näissä juhlissa mustat vaatteet.
– Siihen ajatukseen olen palannut monesti myöhemminkin: Miksi itsenäisyyden syntyhetkiin, sotaan, liittyy yhä tumma väri ja pitkä varjo? Kuinka pitkälle tuo varjo ylettyy ja kuinka tummana se vierellämme vieläkin kulkee, kysyi Konttinen joka perhehoitajana toimiessa ja myös toimittajan työssä on kohdannut tämän varjon useasti. Varjo on kulkenut vierellä myös hänen omassa suvussaan ja perheessään näihin päiviin asti.
Sanoissaan Konttinen meni syvälle ihmisen tunnemaailmaan ja kuinka eri aikakaudet ovat jättäneet jälkensä ihmisiin ja kokonaisiin kansakuntiin. Sodan vuosina ja pitkälle sen jälkeen, on ollut pakko selviytyä, on pitänyt olla kova, että on pysynyt elossa. Tunteet on täytynyt kätkeä, eikä puhumiselle ole ollut sijaa. Kyyneleet on pitänyt piilottaa. Nämä asiat ovat tuoneet mukanaan monenlaisia murheita, sellaisiakin, joista saamme edelleen lukea lehdistä uutisina, huonoina uutisina.
– Itsenäisyys on meille annettu valtavan suuri lahja ja mahdollisuus, josta voi olla joka hetki kiitollinen heille, jotka ovat tämän maan puolesta taistelleet ja jotka ovat sitä kovalla työllä jälleenrakentaneet, hän sanoi ja jatkoi, että itsenäisyys on vapautta, se on myös ilmaisun vapautta.
– Kun rintamalla tai elämässä yleensä on koettu sellaista, mistä ei ole voinut, saanut tai osannut puhua, kirjoitetut sanat ovat kertoneet sen, mihin keskustelu ei ole ylettynyt. Kun menetys on ollut niin suuri, ettei sitä ole voinut katsoa silmiin, musiikki ja maalaaminen, taide ylipäätään, on luonut varovaisen sillan tuskan yli.
Päivi Konttisen mielestä luova tekeminen tarjoaa keinoja selviytyä – olipa kyse sodan tuomista traumoista tai elämän äkillisistä käänteistä, joskus myös pienistä arjen murheista. Esimerkiksi kriisialueilta tulevat ihmiset tarttuvat herkästi kynään tai soittimeen, koska sanat ja kuvat ovat ensimmäisiä työkaluja, joilla ihminen voi palauttaa hallinnan tunnetta elämäänsä.
– Musiikin kieli on myös yhteinen kieli. Taide puhkaisee hiljaisuuden, joka syntyy pelon ja ymmärtämättömyyden ympärille. Mitä ei voi selittää, sen voi laulaa. Mitä ei osaa huutaa, sen voi kirjoittaa. Mitä ei uskalla muistaa, sen voi maalata varovasti näkyviin.
Konttiselle runojen kirjoittaminen on ollut tapa selkeyttää ajatuksia, purkaa tunteita ja tuoda niitä näkyväksi.
– Itsenäisyys on myös sitä, että voin tehdä sen Suomen kielellä. Sen lisäksi tässä hetkessä, juuri nyt, häivytän sitä pelkoa ja häpeää, joka on istutettu minuun nurkassa seisomisen lisäksi vaikkapa alakoulun laulukokeissa.
Konttisen mielestä ilmaisun vapaus ei ole ylellisyyttä, se on asia, joka on ihmisarvon ytimessä.
– Kun annamme tilaa taiteelle, annamme myös tilaa toivolle. Luova toiminta osoittaa, että ihmisessä on jotakin, mitä mikään sota, mikään väkivalta, mikään pelko ei pysty kokonaan tuhoamaan. Ihmisillä on kyky kuvitella jotain parempaa. Ja niin kauan kuin kuvitteleminen ja luova tekeminen on mahdollista, toivo ei katoa.
Hän myös muistutti, ettei luovuutta saa kaventaa pelon vuoksi. Taiteen tehtävä on kysyä, kyseenalaistaa ja paljastaa myös sellaisia totuuksia, joita olisi helpompi olla ajattelematta.
– Silloin taide tekee tärkeimmän työnsä: Se pitää yhteiskunnan hengittävänä. Se avaa ikkunoita sinne, minne emme haluaisi katsoa. Ja se haastaa meitä näkemään toisen ihmisen kokemuksen kuin omamme.
Luonto on Päivi Konttiselle tärkeä asia.
– Me saamme elää maassa, jossa hiljaisuudellakin on ääni ja jossa luonto on enemmän kuin eteemme avautuva maisema. Luonto tuo meille turvaa ja muokkaa edelleen identiteettiämme. Suomen luonto huutaa harvoin, se kuiskaa ja opettaa meille paljon: kärsivällisyyttä, kohtuullisuutta, kunnioitusta ja kiitollisuutta. Se opettaa näkemään kauneutta, irrottaa kiireestä ja hälinästä, tiputtaa pois teknologian pyörteistä. Luonto lisää onnellisuutta.
– Luonto on ajaton, se kuljettaa meidät nopeasti niihin hetkiin, jolloin tätä maata puolustettiin ja lähelle heitä, jotka sen tekivät. He eivät taistelleet vain rajoista, eivätkä lipusta, vaan myös siitä, että meistä jokainen, sinä ja minä, voimme tänä päivänä hengittää vapaasti pohjoisen raikasta ilmaa, kulkea omia sammaleisia polkujamme ja rakastaa tätä maata kukin omalla tavallamme, vaikka laulaen, soittaen, maalaten ja runoja kirjoittaen.
Varkauden Soittokunta
Ennen kaikille avointa itsenäisyysjuhlaa tarjottiin kakkukahvit, juhlan musiikkiohjelmasta vastasivat Varkauden Soittokunta ja Duo Hetki, jonka tulkitsemat Täällä Pohjan tähden alla, Maailma on kaunis ja Mun sydämeni tänne jää menivät syvälle tunteisiin.
Duo Hetki – Iiro Hynninen ja Harri Immonen
Varkauden kaupungin tervehdyksen toi kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja Matti Nieminen. Puheessaan hän toi esiin, kuinka itsenäisyys ei ole vain historiaa, vaan se on arvo ja lahja, joka näkyy jokaisessa sukupolvessa uudella tavalla. Varkauden historiaa Nieminen luonnehti esimerkkinä suomalaisesta sitkeydestä.
Matti Nieminen
– Tämä kaupunki on elänyt teollisuuden murroksia, kasvuja, laskuja ja uutta nousua. Meillä on perintö, joka opettaa, että vaikeuksista selvitään yhdessä – ei sulkeutumalla, vaan katsomalla eteenpäin ja tarttumalla työhön.
Nykypäivän Varkauden Nieminen näkee muuttuvana, rohkeana ja uteliaana kaupunkina, jossa kehitetään uutta teollisuutta ja teknologiaa, vahvistetaan koulutusta ja rakennetaan palveluita ihmisille kaikissa elämänvaiheissa.
– Täällä syntyy kulttuuria, liikuntaa, yhteisöä ja tulevaisuudensuunnitelmia. Meillä on perusta, joka antaa tilaa kasvulle ja ihmiset, jotka tekevät siitä totta. Mutta hyvinvoiva ja elinvoimainen kaupunki ei synny pelkästään päätöksillä tai rakenteilla. Se syntyy siitä kuinka me kohtelemme toisiamme – siitä, miten pidämme huolta heistä, jotka apua tarvitsevat. Ja siitä kuinka kannustamme niitä, jotka hakevat suuntaa elämälleen ja tulevaisuudelleen.
Matti Niemisen mukaan tämän päivän Suomi tarvitsee yhteisöllisyyttä ehkä enemmän kuin koskaan.
– Tarvitsemme kykyä kuunnella, ymmärtää ja rakentaa siltoja, hän totesi.
Kulttuurin yhteinen voima oli vahvasti mukana juhlassa, jossa julkistettiin Vuoden varkautelainen, kulttuuripalkinnon ja kulttuurin tunnustuspalkinnon saajat ja Vuoden vapaaehtoinen.