Eero Hyvärisen ”Vuosien varrelta” Väinölässä

Spread the love

Leppävirtalaisen Eero Hyvärisen (98 v.) näyttely Vuosien varrelta on avautunut Taidekeskus Väinölässä Varkaudessa. Avajaisten yhteydessä julkistettiin Eero Hyvärisen ja Hannele Pajamies-Suszkon yhteistyön tuloksena syntynyt teos Luonnon puhuttelemaa. Näyttely on esillä 28.11. saakka.

Taidekeskus Väinölän galleristi Timo Hämäläinen valotti Eero Hyvärisen elämänkaarta lapsuudesta lähtien ja miten aikanaan kuvataide ja musiikki ovat olleet voimakkaina mukana. Seminaariopintojen aikana silmät avautuivat luomisvoiman suurelle merkitykselle.

– Eero oli perustamassa Varkauden Laulu-kuoroa, hän johti ansiokkaasti kuoroja ja useita voittoja saavutettiinkin hänen johdollaan. Hänen yksinlaulunsa henkilökohtainen huippuhetkensä oli vuonna 1960, kun Klemetti-Opiston ja Vaasan kaupungin järjestämässä laulukilpailussa hän sijoittui neljänneksi – voittaja oli Martti Talvela.

– Kuvataidepuolta katsottaessa Eeron ensimmäinen oma näyttely oli hänen isänsä rakentaman talon yläkerrassa vuonna 1941. Hän on Varkauden Kuvataideyhdistyksen perustajajäsen. Kaiken kaikkiaan hänellä on n. 70 yksityisnäyttelyä, yksi mieleen painuvista näyttelymuistoista hänellä on Tukholman-näyttelystä, josta tuli todella hyvää palautetta, kertoi Timo Hämäläinen, joka galleristina on tehnyt Hyvärisen kanssa yhteistyötä 35 vuoden ajan.

Tilaisuuteen ajatuksiaan toi Eero Hyvärisen kummipoika Markku Tapio, joka tähdensi luonnon merkitystä ja sen näkemistä.

– Luonto aina yllättää. Ennalta tilaamatta se rauhoittaa, pelottaa, hiljentää ja opastaa. Sen kautta tulee jatkuvasti jotakin hyvää ja jotakin kaunista voi tapahtua. Luonto on sielun valvontakamera, hän sanoi ja siteerasi Tommy Hellstenin ajatusta: ”Elämän tarkoitusta kyselee vain se, jonka silmät eivät tavoita ihmeellistä elämän loistoa ympärillään”.

Painotuoreen teoksen Luonnon puhuttelemaa synnystä kertoi Hannele Pajamies Suszko, jonka mukaan kirja koostuu Eero Hyvärisen 60 pastelliteoksesta. Kirjassa on 140 sivua, jokaiseen teokseen Pajamies-Suszko on tehnyt tekstin, kirjassa taiteilija kertoo pastellimaalauksesta.

– Tekstit eivät ole runoja – ne ovat yhden ihmisen näkemyksiä maailmasta ja lähinnä luonnosta. Varkautta kuvaavien teosten tekstit ovat dokumenttityylisiä, eivät omia mielenmaisemiani.

Taidenäyttelyn avajaistilaisuus ja kirjanjulkistus oli lämminhenkinen kulttuurituokio, jossa kuultiin musiikkia. Eero Hyvärisen tytär Suvi Nenonen lauloi Gregory Suszkon säestäessä pianolla ja Sirkka Häkli lauloi säestäen itseään pianolla.

Jätä kommentti