Kuuran ympärillä tapahtuu kummia aina hänen pyytäessään tarinaa metsältä. Kun hänen kotikyläänsä hyökätään, joutuu Kuura lähtemään matkalle etsimään turvapaikkaa.
Jori Viljasen kirjoittamasta tarinasta tulee uusi lyhyt pätkä joka viikko. Lisää hänen kertomuksiaan löytyy instagramista @sometalesbyjj
Kerro minulle tarina, osa 6
Auringon kurkistellessa puiden takaa, huomasi Kuura koko yön itkeneensä.
“Ei hän tule Kössi.” Kuura kuiskasi joen toiselle puolelle katselevalle käpylehmälle.
“Meidän täytyy tottua häkissä elämään.” hän huokaisi ikävissään. Kuura todella uskoi Ukon tulevan, muttei voi loputtomiin surra.
“Voih! Anteeksi, kovin minun nälkä on!” Kuura huomasi Kieroviiksisen nousevan teltastaan.
“Ehkä yhden kulauksen vettä joesta? Yksi vain!” hän pyysi. Kieroviiksinen se venytteli, vaan onneksi pieneen kuppiin vettä kaatoi ja häkkiä kohti askelsi.
“Voi kiitos paljon! Ja ehkäpä voisin puskassa pian käydä! Ja ja yhden leivän palan saada, ihan pienen vain!” Kuura jo häkin puiden välistä juomakuppia kohti kurkotteli, vatsa hirmuisesti muristen. Mutta töks! Vedet levisivät Kuuran päälle Kieroviiksisen maahan valahtaessa.
“Oih! Miksi noin… Ukko!” Kuura parahti innostuksesta Ukon nähtyään. Kalikalla oli Kieroviiksistä kolauttanut.
“Täällä näin Ukko! Voi minä tiesin, että sinä tulet! Voi kyllä minä tiesin!” Kuura kiljahti ja Ukko häntä hiljaiseksi ärisi.
“Aivan niin, tietysti.” Kuura kuiskasi. Hän katsahti nuotiolle, eivät muut rosvot onneksi kuulleet. Kieroviiksisen veitsen Ukko otti, häkin köysiä sillä hinkkasi katki.
“Hyvä Ukko, oikein hyvä.” Kuura kuiskien kannusti, taputti Ukon hikistä päätä. Köysien napsahdettua poikki, loikkasi Kuura Ukkoa halaamaan.
“Voi hyvä Ukko, tiesin sinun meidät löytävän!” Ukkokin puristi Kuuraa lujasti.
“Ei sinulla olisi syötävää ja voi, hetken täytyy odottaa… minun on pensaaseen päästävä.” Kuura hyppi hiljaa paikallaan, mutta Ukko talutti häntä kädestä pitäen jokea kohti. “Mutta… aa totta, ensin karataan, oikein hyvä Ukko.” Kuura muisti. Ukon turva oli ilkeät pois mielestä karkottanut. Hävisivät pois veitset ja pimeä, tulivat omenat ja viirit tilalle.
Kädestä pitäen vei Ukko Kuuraa joen rantaa. Kamalan väsynyt Kuura ei ollut perässä pysyä ja olikin huojentunut Ukon nostaessa hänet veneeseen. Kuuran viereen laski säkkinsä ja sitten hiljaa tuuppasi. Kova ääni pysäytti Ukon. Jännittyneenä he katsoivat rosvoja.
“Eivät ne kuulleet. Tuupi Ukkko, tuupi!” Kuura kannusti ja Ukkohan tuuppi, mutta taas pysähtyi veneen rahistessa rannalla. Hikoillen Ukko tuumimaan pysähtyi.
“Ehkä jos metsän tarina meit…” Kuuran hiljaiseksi Ukko hyssyteli. Hän tuuppasi vielä kerran ja toisenkin. Kuuran veneestä maalle nosti rosvoja silmäillen.
“Emmekö jokea käykään?” Kuura ihmetteli. Ukko häntä työntämään viittoi.
“Voi kaipaatko apua? Olen aika pieni.” Kuura mietti. Vene oli jo kuitenkin lähes kokonaan vedessä, joten Kuura sai sitä hiljaa liikkumaan. Ihmetteli jo miksei Ukko auta, mutta silloin airolla kumautti hän voroa heidän takanaan. Kiireen vilkkaa Kuura työnsi. Töni polvet koukussa venettä liikkeelle. Ukko airolla huitoi metsän miehiä, niin että parta liihotteli miten sattuu.
“Liiiiku… nyyyt…” Kuura ärisi veneelle.
“Kerro minulle… tarina.” Kuura puhisi ja hänen puhinansa sai puiden oksat kovasti heilumaan.
“Kerro… minulle… tarina.” Kuuran sanat saivat pöllöt vihaisina huhuilemaan ja hauet joessa vettä loiskuttamaan.
“Kerro minulle tarina. Tarina vahvasta Kuurasta. Voima Kuurasta!” Kuura huusi joen aallot vapisemaan. Märät sormen päät veneen kylkiä sivelivät. Matala murina kaislikossa tärisytti rantaa. Raskaana aallot kiskoivat vettä. Vihaisina ja väsyneinä tyrskyt keikkuivat. Ne matalalla laulullaan venettä kutsuivat luokseen. Raskaasti hengittivät painavia hönkäyksiä veteen. Hirmuinen nousi joesta, pyyhkäisi metsään. Ei Ukko ehtinyt äkäistä jokea kummastella taikka sitä, kuinka vain hän ja Kuura olivat aivan kuivia ja vene nyt lapsi kyydissään keskellä jokea.
“Ukko äkkiä! Takanasi!” Kuura kiljahti veneestä. Ukko loikki veteen ja airo kädessään ui veneelle. Rosvot antoivat muutaman nuolen sataa ennen kuin päänsä kuhmua pitelevä Kieroviiksinen lopettamaan ärjyi.
“Hyvä Ukko.” Kuura parrasta kiskoi Ukkoa veneeseen. Märkä ja kylmä Ukko huohotti hetken makuultaan, ryhtyi sitten hurjasti soutamaan. Kuura katseli kamppeitaan pakkaavia rosvoja ja Kieroviiksistä, joka ahnaasti mulkoilemaan rannalle jäi. “Taisimme hyvin karkuun päästä Ukko.” Kuura hymyili.
“Ukko?” miekkonen näytti huonovointisemmalta, kuin yleensä. Yhä hikoili ja jokaisella vedolla kyljestä tuskaisesti kouraisi.
“Voimme varmasti hetken levätä. Eivät metsän miehet meitä täältä kiinni saa. Kyllä joen vetehiset meitä suosivat, eivät metsän rottia.” Kuura Ukolle vakuutti. Kai se toimi, Ukko näet rojahti makuulleen raskaasti hengittämään.
“Ehkä partasi on liian suuri ja painava kantaa? Siksi minä en… Ukko?” kiljahti Kuura huomatessaan nuolen Ukosta törröttämässä.
“Voi Ukko sinuun osuivat!” Kuura hädissään kumartui nuolta katsomaan.
“Mitä minä teen Ukko? Ukko mitä minä teen!? En tiedä!” itkuinen Kuura hätääntyi. Kalpea Ukko ei vastannut.
“En tiedä mitä teen! Ukko sinun täytyy neuvoa! En osaa, voi en osaa! Ukko!” Kuura tätä lujaa ravisteli.
Jatkuu…