Kuuran ympärillä tapahtuu kummia aina hänen pyytäessään tarinaa metsältä. Kun hänen kotikyläänsä hyökätään, joutuu Kuura lähtemään matkalle etsimään turvapaikkaa.
Jori Viljasen kirjoittamasta tarinasta tulee uusi lyhyt pätkä joka viikko. Lisää hänen kertomuksiaan löytyy instagramista @sometalesbyjj
Kerro minulle tarina, osa 5
Kikatellen Kuura pois piirileikistä loikki. Istui tynnyrille hengähtämään, mutta silloin näkivät varkaat tilaisuutensa tulleen. Niin nopeasti rosvot nappasivat Kuuran, ettei hän ehtinyt tajuta mitään, ennen kuin häkissä jo istui.
“Apua! Ukko! Apua!” Kuura kiljui, muttei pitojen metelissä kuulunut ja nyt lähtivät hänet vohkineet kärryt liikkeelle pimeään metsään.
“Kerro minulle tarina. Kerro Ukosta tarina. Urheasta, pelastaja Ukosta tarina.” Kuura pyysi. Vielä metsän rajaltakin hän näki Ukon etsivät ja huutelevan, huolissaan Ukko juoksenteli huomattuaan Kuuran kadonneen.
Nämä lurjukset eivät olleet kuten hurjat silloin kotikylässä. Eivät suuria taikka isopartaisia. Nämä olivat kuin rottia. Kyyhöttivät aamuhämärässä ilkeinä, toisiaankin mulkoilivat tulensa äärellä. Viereistä jokea oikein ilkeinä yllyttivät, kuin näkin nähdä haluaisivat.
“Ukko tulee ja teidät hiiret jokeen hukuttaa!” Kuura uhosi häkistään. Lurjukset jotain toisilleen supisivat, näyttelivät Kuuralta leikkaamaansa hiustukkoa. Miksihän ne hänen hiuksensa haluavat? Eivätkö ilkeät tiedä valkeidenhiusten olevan kirottuja?
“Ei hätää Väinö, Ukko tulee meidän hakemaan. Kyllä Ukko tulee.” Kuura vakuutteli käpylehmälle, mutta pimeä ehti ennen Ukkoa.
“Kyl-lä Ukko tulee, kohta näet Iida… Se jo kys-kyselee Tapiolta. Min-ne Ku-Ku-Kuura hävisi, niin se kyselee ja tänne ohjaa mets-metsän kuningas…” Kuura tärisi. Yö halusi talvea auttaa, peremmälle toivottaa ja hirvittävän kylmää supisi. Pienessä häkissään Kuura hiljaa keikkui, lämmintä kaipasi. Sormet ja varpaat Ukon antamiin tossuihin mahtuivat, harmiksi kovin lämmin ei isän vanha paita ollut.
Haikeana hän katseli voroja. Monta ylimääräistäkin lakkia. Oih ja jokaisella vihreä viitta. Tulikin moinen, paistuvan kalan tuoksua Kuurallekin kuljettaa ja saa vatsan murisemaan.
“Enkö hieman voisi saada? Ehkä yhden kipinän jos ei muuta?” Kuura pyysi. Eivät ilkeämieliset välitä, liian pimeitä sisältä, niin Kuura päätteli.
“Kerro minulle tarina?” Kuura pyysi. Tuuli kylmästi vastasi.
“Kerro minulle tarina. Oiva lämmin tarina.” Kuura hymyili tuntiessaan lämmön, vaan kauhistus, se lämpö tuli ikävien viiksien kera! Soihdullaan valaisi kieroviiksinen rosvo Kuuran häkkiä, kumartui häntä mulkoilemaan.
“Voi kiitos.” Kuura nojautui soihtua lähemmäs. Kieroviiksinen kuitenkin siirsi sen kauemmas ja sitten tiukasti nyökkäsi.
“En ymmärrä? En lainkaan ymmärrä?” ihmetteli Kuura. Kieroviiksinen jälleen nyökkäsi, nyt pimeää metsää silmäillen.
“Ai metsä? Haluatko… haluatko sinäkin siltä tarinan? Voi ei sinun tarvitse kuin pyytää!” Kuura selitti innoissaan. Ehkeivät ilkeämielisiä olleetkaan ei, ei lainkaan rosvoja. Hukassa vain saattoivat metsän miehet olla?
“Minä näytän! Kerro minulle tarina. Kiltti kerro minulle hyvä tarina! Tarina joka metsän miehille näyttää!” Kuura pyysi. Kieroviiksinen kiivaasti metsää ja Kuuraa vilkuili. Mitään ei tapahtunut, joten hän tökkäisi Kuuraa.
“Auts! Ei tarvitse niin ilkeä olla, kyllä metsä aina auttaa, katso vain.” Kuura ensin hymyili, mutta kieroviiksisen kaivaessa veitsensä esiin, hävisi hymy.
“Voi äkkiä tarina! Äkkiä kiltti, kerro minulle tarina! Ihan mikä vain, jotta uskoo minua metsän mies! Kerro minulle tarina!” Kuura hätiköi. Kovasti häntä pelotti, tiukasti käpylehmästään kiinni piti ja niin huojennus hän sai tarinan. Hän sai tarinan kylmästä kovasta tuulesta. Kova tuuli kulkee aivan koko metsän poikki, kunnes löytää metsän miehet ja puhkuu näiden tulen pois ja säikyttää hevoset tiehensä ja jokeen vierittää ruuan.
Muut rosvot juoksentelivat puhuria vastaan, yrittivät hevosiaan rauhoitella ja telttojaan puista alas kiskoa. Ei näyttänyt Kieroviiksinen lainkaan yhtä vihaiselta. Hän nyökkäsi hymyillen Kuuralle, kierot viiksensä suorastaan innosta väpättivät.
“Taisin tehdä huonosti Eemil.” Kuura käpylehmälleen kuiskutteli.
“Ei olisi pitänyt tarinaa Kieroviiksiselle kertoa metsän. Liian ilkeä hän on.” Kuura itki.
“Voi missä on Ukko? Unohtiko hän meidät? Tänne jätti, lähti kotiin sinne tunturien taakse.” Kuura itki. Ei hän saanut unta koko yönä, itki vain käpylehmänsä kanssa.
Aamulla palasi Kieroviiksinen, mutta jonkun mukanaan toi tällä kertaa, selkänsä takana piilottaen.
Jatkuu…