Kuuran ympärillä tapahtuu kummia aina hänen pyytäessään tarinaa metsältä. Kun hänen kotikyläänsä hyökätään, joutuu Kuura lähtemään matkalle etsimään turvapaikkaa.
Jori Viljasen kirjoittamasta tarinasta tulee uusi lyhyt pätkä joka viikko. Lisää hänen kertomuksiaan löytyy instagramista @sometalesbyjj
Kerro minulle tarina, osa 4
Illan saapuessa Kuura kertoi Ukolle, kuinka häntä kirotuksi sanottiin kotona. Ukko talutti hevosta mäkeä ylös, Kuuran haukotellessa satulalla.
“Mikä tuo on?” äänet kantautuivat korviin. Ukko hymyili huomattuaan Kuuran innostuksen. Kaikki väsymys hävisi tulien tullessa esiin kukkulan takaa.
Kuura henkäisi nähdessään teltat ja viirit. Soihtujen kanssa tanssivat ilakoijat ja herkulliset vehnäleivät. Ukko ja Kuura kävivät juhlijoiden sekaan. Musisointi sai Kuuran aivan tärisemään. Ei hän koskaan ole moista juhlintaa nähnyt. Kotona heidän suurimmat kemunsa olivat kesällä, suuren kokon ympärillä. Täällä kokko oli paljon suurempikin. Liekit tavoittelivat tähtiä sormensa päihin. Ilon henkäys puhkui siihen vauhtia. Se puhkui eloa värikkäisiin telttoihin ja valutti juomaansa tuoppeihin. Ilon henkäys haki kaiken väen joukkoon. Toi pallojaan heittelevät viihdyttäjät ja voimamiehet köyttä vetämään. Sai kivet loikkimaan piirissä pyörijöiden kanssa ja kukkopainijat nauramaan, niin että raikui. Rautaa takovat sepät hieman Kuuraa säikäyttivät, Ukko hänet rauhoitteli ja herkkujakin tarjosi.
“Katso nyt Julle!” Kuura nosti käpylehmää ylemmäs. “Oih ja tuonne myös!” hän näki lasten juoksentelevan viirien kanssa. Kuura jo hevoselta alas innoissaan loikkasi, pysähtyi sitten muistettuaan. Kirottuhan hän on, ei kukaan hänen kanssaan leiki. Ukko hetken kummissaan Kuuraa silmäili, sitten tuuppasi eteenpäin.
“Voih en minä voi. Ikävät hiukset ovat, ne kalmoja kutsuu ja haltioita vihastuttaa, niin ne sanovat.” Kuura selitti. Hymyillen Ukko vaihtoi jotain viereisen kojun kanssa ja ojensi viirin Kuuralle.
“Mutta vain hiisi moista sietää, muut sylkevät tiehensä, niin ne sanovat.” Kuuraa pelotti. Hirmuisesti hän haluaisi mukaan leikkiin, mutta entä jos he hänet tiehensä ajavat ja kivillä heittävät, kuten kotikylän lapset.
Ukko polvistui Kuuran vierelle. Hän veti syvään henkeä ja puhalsi ulos. Kuura samoin teki ja Ukko hymähti. Kädestä pitäen saattoi Kuuran muiden lasten luo. Hän puristi lujasti Ukon viitasta, yritti tämän taakse piiloutua. Hörähti jotain Ukko, sai muiden huomion ja ihme juttu! Eivät karkuun juosseet, vaan luokseen viittoivat. Vielä Ukkoa Kuura vilkaisi, sai rohkaisevan nyökkäyksen ja sitten leikkiin kävi.
Voi ihana, voi hyvä onni. Kuura ei muista nauraneensa yhtä paljon koskaan. Hän pääsi hippasta juoksemaan kokon ympärillä, hän sai köyttä vetää ja taputuksia selkään voittaessa. Maassa hän naurusta kieppui nukke esitystä katsellessa, eikä henki meinannut kulkea Ukon kompastuessa omena ämpäriin, jolle Ukko itsekin hohotti vatsa pomppien. Vielä pitkällä yötäkin oli aika käydä piirileikkiin, johon niin lapset kuin aikuisetkin hyppäsivät mukaan. Kuura tanssi ja lauloi Ukon vierellä. Niin kovin onnellinen hän oli, toivoi ettei yö koskaan loppuisi.
Vaan loppua täytyi, ikävästi loppuikin.
Hengästyneenä Kuura kapusi tynnyrille istumaan. Nauraen taputti muille tahtia, vaan ei huomannut petoa pimeästä. Kuura yritti purra ja huitoa vastaan, hän vilkutti Ukkoa apuun, mutta ei tämän kuullut. Häkkiin Kuura tuupattiin, häkki kärryihin nostettiin.
“Apua! Ukko! Apua! Voi kerro minulle tarina! Kerro Ukosta tarina, kerro urheasta Ukosta tarina!” Kuura itki. Hän näki vielä Ukon huomanneen jotain puuttuvan ja Kuuraa etsivän, muttei kuullut huutoa loittonevista kärryistä.
Jatkuu…