Kuuran ympärillä tapahtuu kummia aina hänen pyytäessään tarinaa metsältä. Kun hänen kotikyläänsä hyökätään, joutuu Kuura lähtemään matkalle etsimään turvapaikkaa. Jori Viljasen kirjoittamasta tarinasta tulee uusi lyhyt pätkä joka viikko. Lisää hänen kertomuksiaan löytyy instagramista @sometalesbyjj
Kerro minulle tarina, osa 3
Kamala kylmä kiskoi mukaansa. Kuura sinnitteli kaikin voimin, ettei jäisi tähän hankeen nukkumaan, muttei saanut itseään ylös. Pimeä jo oli hänet viedä, suurten käsien nostaessa pois lumesta. Isän kasvot luuli Kuura nähneensä ja nämä hänen unessaankin vierailivat.
Kuura heräsi lihan tuoksuun. Hän kuuli nuotion poksahtelun ja tunsi ihanan lämmön.
“Isä?” Kuura nousi silmiään hieroen. Harmiksi ei isä ruokaa paistanut. Kovin vanhemmat tämän miehen silmät olivat ja partansa suurempi.
“Tervehdys.” Kuura kuiskasi arasti. Jännittyneenä haparoi Seppo käpylehmän syliinsä.
Mies heitti hänelle leipää ja ojensi vettä.
“Kiitos paljon!” Kuura ahmi syötävää tyhjään vatsaansa. Ehkä ukko onkin metsänhaltia? Kenties eivät haltiat lainkaan puhu? Ei ole Kuura ainakaan kuullut haltian koskaan puhuvan. Ei hän kyllä ole kuin vilauksen yhden lakista nähnyt.
“Oletko haltia?” Kuura kysyi. Ukko hörähti. Ei, inehmo se on. Samanlaisia hörähdyksiä päästää Kuuran isäkin, jos hän sanoo jotain hupsua.
“Kauniit, kiitos kovin!” ukko ojensi hänelle punaisia tossuja. Sipaisi myös naarmua Kuuran poskella.
“Ne tulivat hutkien ja pauhaten. Ei päässyt kukaan karkuun.” Kuura kertoi ja ukko nyökkäsi.
Komea hevonen Kuuraa tökkäisi, sai häntä nauramaan.
“Mikä sen nimi on?” Kuura silitteli tammaa. Ukko vastasi jotain hirmuisen matalalla äänellä, aivan hiljaa, muttei Kuura tämän kummia sanoja ymmärtänyt.
“Oletko tunturien takaa? Kylän ukot sanovat, että tunturien takaa löytyy vieraita.” Kuura muisteli ja ukko murahti.
Kuuran mutusteltua lihansa loppuun, keräsi ukko kamppeensa ja nosti hänet ratsaille kanssaan. Ihanan lämmintä oli ukon partaan kietoutua.
“Mihin me menemme? En voi enää kotiin mennä ja isän ja äidin vasta Tuonessa seuraavan kerran näen. Jotkut sanovat käyneensä siellä ja tulleen takaisin, niin kerran kylän ukoilta kuulin. Voiko niin todella tehdä? Oletko sinä käynyt siellä? Vaikutat paljon käyneeltä, monta kulkeneelta. Oletko matkamies, niin kuin ne sanovat?” Kuura tarinoi pitkän päivän taukoamatta ja aina silloin tällöin sai Ukolta vastaukseksi murahduksen.
Välillä he antoivat hevosen levätä ja sillä välin Ukko keräsi ruokaa.
“Tuo on suuri jousi. Isäni ei osannut jousta käyttää, mutta hän kyllä heitti kerran kirveen possuun. Possu kumoon isän tuuppasi, ei pataan tahtonut. Oletko sinä possun kaatanut, Ukko? Ne ovat hirmuisen isoja. Onko teillä Ukko possuja tuntureiden takana? Meidmh-” Ukko peitti Kuuran suun kädellään. Nyökkäsi jänöä kohti ja Kuura seurasi Ukon perässä hiljaa kyykyssä. Ukko oli niin suuri, ettei hänen takaansa oikein mitään nähnyt, jolloin Kuura yritti kompuroida nopeasti hänen vierelleen ja äänekkäästi kompuroikin. Matkoihinsa jänö juoksi tietysti ja hirmuisesti Kuuraa hävetti.
“Anteeksi…” äkäisesti Ukko Kuuraa silmäili. Päätään pyöritellen nosti hän Kuuran kanssaan ratsaille, oli ilman päivällistä jatkettava. Voi toivottavasti ei Ukko häntä vihaa. Ei Kuura halua yksin jäädä. Ukko varmaan hutkii hänet ja lähettää pian matkoihinsa. Voi ja niin Ukosta Kuura piti.
“Kerro minulle tarina. Kiltti.” Kuura kuiskasi. Ukko katsahti häntä kummissaan.
“Kerro minulle tarina. Tarina, jossa Ukko ei minulle suutu. Kerro minulle hyvä tarina.” Kuura toivoi silmät kiinni ja-
“Auts!” omena hänen päähänsä kalahti. Ukko hyssytteli hevosen seisahduksiin. Hän kaivoi pudonneen omenan partansa uumenista ja tuijotti vuoroin sitä ja leveästi virnistävää Kuuraa. Plops! Ja toinen kops! Tuli omenoita ja marjoja, jopa sieniä! Kuura kikatteli ruoka sateessa. Ukko silmät pyöreinä katseli puissa ruokaa heitteleviä oravia.
“Hyvä tarina.” Kuura kuiskasi nauraen.
Jotain Ukko mumisi polkaistessaan hevosen liikkeelle. Kovin mielissään hän kuunteli Kuuran tarinoita loppupäivän ja nauroikin maireasti hänen iloisille seikkailuilleen ja kovin kiinnostuneena murahteli tarinoille metsästä auttamassa Kuuraa.
“Sanovat valkeiden hiuksieni sen tekevän, en tiedä miksi, mutta niin ne sanovat.” Kuura kertoi illan tullen. Ukko taas häntä hyssytteli, vaan nyt hymyillen. Perille he olivat saapuneet ja näkymälle Kuura aivan henkäisi.
Jatkuu…