Ajantasaista tietoa liittyen pääomasijoittamisesta yrityksen elinkaaren eri vaiheissa oli tarjolla keskisavolaisessa huipputason sijoittamisseminaarissa Varkaudessa sijoitusalan asiantuntijoiden toimesta. Varkauden kaupungin puolesta seminaarin ”Pääomasijoituksilla yritys kasvuun” avannut kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kari Rajamäki nosti esille, että pääomasijoittamisella voidaan kiihdyttää ilmastonmuutosta hillitsevien uusien liiketoimintojen ja teknologioiden kehittämistä, joissa esimerkiksi hyödynnetään kierrätysmateriaaleja ja ns. jätteitä sekä sovelletaan uusina tekniikoina esimerkiksi biojalostusta ja materiaalitekniikoita.
Rajamäen mukaan helposti käy niin, että perinteiset rahoittajat ovat ratkaisuissaan konservatiivisia, eivätkä vanhoja toimintamalleja soveltamalla tunnista tai uskalla panostaa uusiin tekniikoihin. Hänen mielestään kuitenkin parhaat voitot saadaan sellaisesta edelläkävijyydestä, missä yhdistyvät rautainen business-osaaminen, maailman ja kuluttajien ongelmiin vastaava arvopohja sekä aikaisemmin väheksytyt ja ehkäpä ongelmina olevat raaka-aineet.
Videohaastattelussa seminaarin järjestävän tahon, Navitas Yrityspalveluiden toimitusjohtaja Jouko Laitinen ja Aii Capitalin hallituksen puheenjohtaja Pekka Viljakainen.