Széchenyin ketjusilta ylittää Tonavan joen, yhdistäen Budan ja Pestin. Toisin kuin Ljubljanassa, täällä otettiin selfieitä leijonien kanssa, jotka vartioivat siltaa.
Aloitin omatoimisen turistikiertueen, oppaana Google Maps ja internet; Sankarien aukiolta. Sankarien aukio on omistettu ”niiden sankarien muistolle, jotka pyhittivät elämänsä kansamme vapaudelle ja itsenäisyydelle”. Näin lukee muistokivessä. Aukiolla järjestetään myös merkittäviä seremonioita, mutta valitettavasti seremoniat eivät sattuneet vierailuni kanssa samaan päivämäärään.
Keli oli vähän epävakaa, välillä satoi, välillä paistoin. Tykkään elää vaarallisesti, joten jätin sateenvarjon huoneeseen. Siis unohdin. Sade alkoi, kun eksyin johonkin puistoon, missä oli menossa ilmeisesti jonkinlainen tapahtuma, johon liittyi vahvasti ensiapu. Ihmiset antoivat nukeille tekohengitystä ja tarjolla oli kaljaa kaljateltoissa. Aukealla oli esitys, joka jotenkin liittyi ambulansseihin ja potilaisiin. Kun paikallisten kieli ei oikein taivu, jäi asia tältä kannalta hieman epäselväksi, eikä asia niin paljoa kiinnostanut, että olisin joltain kysynyt.
Unkarin parlamenttitalo on myös hieno rakennus, minkä ohi kannattaa ainakin kävellä. Näkemisen arvoinen, muttei mikään maailman kahdeksas ihme.
Budan linnavuorelle pääsi joko funikulaarilla tai kävellen. Jätin menemättä funikulaariin ja päätin katsoa maisemia jalan. Perillä paikka saattaa näyttää vanhaltakaupungilta, mutta mikään varsinainen vanhakaupunki se ei ole. Vanhaa arkkitehtuuria ja turisteja perillä kuitenkin oli. Paikasta oli ihan kauniit näkymät.
Törmäsin vierailuni aikana myös hieman päihtyneeseen herrasmieheen. Terveiset Budapestista Kimi Räikköselle, sillä herra taisi olla kovakin fani.
Jokin kuitenkin Budapestista jäi puuttumaan. Ehkä se ei täyttänyt odotuksiani. Wien kuitenkin täytti, josta lisää ensi kirjoituksessa.