Tehdään yllätyksiä ikäihmisille -kampanja keräsi Pieksämäellä 145 käsintehtyä yllätystä ikäihmisille – koko maassa saalis tuplaantui

Kesän ja alkusyksyn aikana järjestetyssä valtakunnallisessa Tehdään yllätyksiä ikäihmisille -kädentaitokampanjassa innostuttiin ilahduttamaan ikäihmisiä käsitöillä ympäri Suomen. Pieksämäellä kerättiin yhteensä 145 käsintehtyä yllätystä kotona asuvien ikäihmisten iloksi. Koko maassa kampanja keräsi ennätykselliset 3 050 lahjoitusta.

Luovan välittämisen yhteisö Siskot ja Simot ry:n koordinoimassa kampanjassa kuka tahansa sai liittyä mukaan tekemään ilahduttavia yllätyksiä paikallisille ikäihmisille. Kampanja järjestettiin tänä vuonna jo 30 paikkakunnalla, ja valtakunnallinen keräystulos yli kaksinkertaistui viime vuodesta.

Pieksämäen asukkaat osallistuivat keräykseen suurella sydämellä. Tuotoksina syntyi muun muassa villasukkia, huiveja, lapasia, pipoja ja ilahduttavia kortteja.

Välittämisen viesti suoraan kotiin

Yllätykset suunnataan erityisesti kotona asuville ikäihmisille, jotka saattavat kokea yksinäisyyttä. Pieksämäellä yllätyksiä jaetaan vastaanottajille kotiin vietävien palvelujen ja päivätoimintakeskusten kautta.

– Suuri kiitos jokaiselle Pieksämäellä käsitöitä tehneelle ja keräykseen osallistuneelle! Kampanjaan antamanne aika on konkreettinen osoitus siitä, että ikäihmisiä ei ole unohdettu, muistuttaa Tiina Kerminen Pieksämäen Seutuopistolta.

Kampanja on järjestetty aiemmin Turun Siskot ja Simot ideoimana sekä toteuttamana, ja tänä vuonna se toteutettiin jo kolmatta kertaa valtakunnallisesti. Kampanjan tarkoituksena on edistää matalan kynnyksen vapaaehtoistoimintaa ja luoda hyvää mieltä sekä ikäihmisille että käsitöiden tekijöille. Pieksämäki oli mukana Tehdään yllätyksiä ikäihmisille -kampanjassa ensimmäistä kertaa.

 

 

Jätä kommentti