Varkautelaislähtöisen Mari Perankosken käsikirjoittama ja ohjaama Menomekko-musiikkikomedia saa kantaesityksensä Varkauden Teatterissa lauantaina 12. syyskuuta 2026. Lämminhenkinen sukutarina kuljettaa katsojat 1950-luvun lavatansseista nykypäivään tuttujen laulujen ja lauantai-iltojen huuman siivittämänä. Uutuusteos on herättänyt suurta kiinnostusta jo ennakkoon: neljä esitystä on loppuunmyyty.
Menomekko on hulvaton, lämmin ja elämänmakuinen musiikkikomedia, joka seuraa Nyyssösten suvun vaiheita vuodesta 1959 aina nykypäivään. Tarina alkaa, kun tehtaan pillit soivat, viikonloppu koittaa ja lavatanssien valot syttyvät. Matilda haluaa tansseihin, mutta vuoden Helsingin olympialaisten innoittama Kassu haluaa vain juosta. Rakkaus kuitenkin voittaa – vaikka elämä tarjoilee perheelle mutkia, menetyksiä, iloa ja yllätyksiä.
Vuosikymmenten vaihtuessa muuttuvat niin menomekot, musiikki kuin suomalainen yhteiskuntakin. Kellohelmat vaihtuvat minihameisiin ja diskoglitteriin, 1980-luvun yökerhoista kuljetaan 1990-luvun laman karuihin tunnelmiin ja edelleen uuden vuosituhannen ilmiöihin. Sukupolvien ketjussa säilyy silti niitä yhdistävä tekijä: kaipuu rakkauteen, yhteenkuuluvuuteen ja siihen yhteen iltaan viikossa, jolloin arjen saa hetkeksi unohtaa.

Sokoksen muotinäytöksessä. Kuvassa edessä Marja Sundgrén ja Saara Saastamoinen, taustalla Aapo Puusti, Jussi Immonen ja Petteri Ryytty. Kuva Petteri Aartolahti.
Nyyssösten rinnalla näyttämöllä nähdään joukko pikkukaupungin omaleimaisia hahmoja. Heihin kuuluvat muun muassa elämän kolhujen ja pontikkapannujen parkitsemat ystävykset Ruutinaama ja Kylymän Viilee sekä rintamalla kätensä menettänyt isä-Nyyssönen, joka kirjoittaa kiivaasti presidentti Kekkoselle.
– Menomekkoa tehdessäni olen ajatellut niitä lauantai-iltoja, jolloin ihmiset ovat vuosikymmenestä riippumatta pukeneet parhaansa päälle ja lähteneet etsimään iloa, rakkautta tai edes yhtä hyvää tanssia. Tämä on rakkaudentunnustus Varkaudelle, pikkukaupungin ihmisille ja perheille, jotka jatkavat eteenpäin, vaikka elämä välillä tarjoileekin sitruunoita, Mari Perankoski kuvailee.
Tutut hitit ja uutta musiikkia
Musiikki kuljettaa tarinaa seitsemän vuosikymmenen halki. Esityksessä kuullaan kappaleita muun muassa Beatlesilta, Esa Pakariselta, Hectorilta, WASP:lta ja Pelle Miljoonalta. Kapellimestari Sami Ruutiainen on sovittanut livebändille myös kolme Jouni Hynysen näytelmään säveltämää uutta kappaletta. Yksi niistä kantaa enteellistä nimeä Romantiikkaa perkele.
Näyttämöllä nähdään Pekka Johansson, Kaisu Kärri, Jukka-Pekka Löhönen, Aapo Puusti, Mimmi Rantala, Saara Saastamoinen, Marja Sundgrén ja Ville-Veikko Valtanen sekä Jussi Immonen, Jani Jeulonen, Petteri Ryytty ja Juha Vuorinen.
Teoksen kapellimestarina toimii Sami Ruutiainen, lavastuksesta vastaa Sami Härkönen ja koreografian suunnittelee Noora Puranen. Puvustuksen toteuttaa Sari Kirjavainen, valoista vastaa Marko Etelärinne, äänistä Jussi Heiskanen, tarpeistosta Eija Volanen sekä kampauksista ja maskeerauksesta Miia Immonen.
Bändissä soittavat kapellimestari Sami Ruutiaisen lisäksi Sami Harlin, Anssi Huotari/Kristian Pyykkö, Jani Jeulonen ja Joksi Reijonen/Jukka Kolehmainen.
Mari Perankoski palaa kotikaupunkinsa tarinoiden äärelle
Varkaudessa syntynyt Mari Perankoski on näyttelijä, käsikirjoittaja ja teatteritaiteen maisteri. Hän on työskennellyt näyttelijänä muun muassa Q-teatterissa, Ryhmäteatterissa, Suomen Kansallisteatterissa ja Helsingin Kaupunginteatterissa.
Laajalle yleisölle Perankoski on tullut tutuksi lukuisista televisiosarjoista ja elokuvista, kuten Ihmisten puolue, Roba, Syke, Kallio, Kontio & Parmas, Tie pohjoiseen ja Mielensäpahoittaja. Hän on ollut käsikirjoittamassa muun muassa sarjoja Ranuan kummit, Röyhkeä diplomaatti, Kallio ja Mökkinaapurit sekä Yleleaks. Perankoski on palkittu Savolainen sanavalmius -palkinnolla, ja hän on ollut mukana Venla-palkitussa Ranuan kummit -työryhmässä.
Menomekossa Perankoski palaa kotikaupunkinsa ja suomalaisen pikkukaupungin elämän äärelle sekä teoksen kirjoittajana että ohjaajana.
Neljä esitystä jo loppuunmyyty
Menomekko on kiinnostanut yleisöä poikkeuksellisen paljon jo ennen ensi-iltaa, ja neljä esitystä on loppuunmyyty. Lippuja on edelleen saatavilla muihin syyskauden näytöksiin. Esitykset jatkuvat kevääseen 2027 saakka.
Äänihaastattelussa Menomekko-musiikkikomedian kirjoittaja ja ohjaaja Mari Perankoski ja muusikko Jouni Hynynen
Mari Perankoski ja Jouni Hynynen 4.9.-26
