Turvallinen koulumatka ei synny itsestään. Yhdessä harjoiteltu reitti, liikennetilanteiden läpikäynti ja puhelimen käytöstä sopiminen auttavat lasta oppimaan taitavaksi liikkujaksi.
Koulujen alkaessa on lasten hyvä harjoitella tulevaa koulumatkaa aikuisen kanssa. Ensimmäiselle luokalle menevän lapsen oppimista tukevat konkreettiset esimerkit liikenteestä. Kohdat, joissa täytyy olla erityisen tarkkana, sanoitetaan. Tärkeimpänä ovat tienylitykset, joissa vanhempi näyttää esimerkillä, kuinka ensin katsotaan molempiin suuntiin ennen ylityksen aloitusta.
– Etäisyydet ovat ekaluokkalaiselle vielä hankalia. Hyödynnä mieluummin ympäristön esimerkkejä: kun auto on tuon talon kohdalla, voit mennä suojatien yli, ohjeistaa Liikenneturvan koulutuspäällikkö Satu Tuomikoski.
Vanhempi on paras arvioimaan, milloin lapsi on valmis kulkemaan koulumatkan itsenäisesti. Tuomikosken mukaan ei ole olemassa tiettyä ikää, jossa lapsi automaattisesti oppisi tunnistamaan koulumatkaliikenteen vaarat ja kriittiset tilanteet. Arvioinnin tekemiseksi vanhemman tulisi nähdä, kuinka lapsi kulkee liikenteessä. Kun koulumatkaa on ensin harjoiteltu yhdessä voi seuraavaksi kulkea niin, että lapsi liikkuu edellä ja vanhempi seuraa lapsen toimintaa taaempaa.
Kävelevä koulubussi on ratkaisu, kun koulumatka on haastava tai jopa vaarallinen itsenäiseen liikkumiseen.
– Lapsi ei opi liikkumaan liikenteessä auton takapenkiltä käsin. Kävelevän koulubussin ideana on toimia kimppakyytinä, jolloin aikuiset vuorollaan saattavat lapset kouluun kävellen, Tuomikoski vinkkaa.
Keskittyminen koulumatkaan – puhelin pois koulumatkan ajaksi
Lapsi on koulumatkalla ympäri vuoden. Aikuisen tulisi olla kiinnostunut lapsen koulumatkasta kerraten, muistutellen ja huomioiden ympäristön muutokset. Esimerkiksi matkan kulkemista pyörällä tai pimeällä säällä.
– Olemalla kiinnostunut ja kyselemällä koulumatkasta vanhempi osoittaa lapselle, että koulumatka on tärkeä asia. Kertaus vahvistaa oppimista, Tuomikoski jatkaa.
Puhelin heikentää keskittymistä koulumatkalla, ja moni lapsi saakin ensimmäisen puhelimen tai kellopuhelimen koulun alkamisen yhteydessä.
– Lapsen kanssa voi sopia, että puhelimeen tulleita viestejä katsotaan koulupäivän jälkeen koulun pihalla tai vasta kotona. Ei lainkaan koulumatkan aikana, Tuomikoski ohjeistaa.
Pelkkä kavereiden kanssa liikkuminen voi viedä keskittymisen pois liikenteen seuraamisesta. Muiden vanhempien kanssa voi sopia yhteiset pelisäännöt koulumatkalla liikkumiseen, jolloin myös kavereiden kanssa kulkiessa puhelimet pysyisivät taskuissa.
Liikenneturvan vinkit koulumatkan harjoitteluun:
- Harjoittele lapsen kanssa koulumatkan kulkemista jo ennen koulun alkamista.
- Kerro lapselle konkreettisesti, missä kohdissa on turvallista pysähtyä ja milloin tulee keskittyä tarkasti.
- Ohjeista lapsi puhemelittomaan koulumatkaan.
- Käy koulumatka lapsen kanssa uudelleen läpi, kun kulkumuoto tai kulkutapa muuttuu.
- Ole kiinnostunut ja kysele lapsen koulumatkasta pitkin kouluvuotta.
