Valtion taidetoimikunnat ovat jakaneet vuoden 2027 alusta alkavat taiteilija-apurahat ja taiteilijaprofessuurit. Apurahakausien pituudet vaihtelevat puolesta vuodesta viiteen vuoteen. Lisäksi alueelliset taidetoimikunnat ovat myöntäneet alueiden apurahoja 310 hakijalle. Apurahat mahdollistavat moniarvoisen taiteellisen työskentelyn eri puolilla Suomea.
Valtion taiteilija-apurahahakemuksia oli käsittelyssä Taide- ja kulttuurivirastossa yhteensä 3706, joista noin 8,6 prosenttia sai myönteisen päätöksen. Taiteilija-apurahoja jaetaan kaikille taiteenaloille eri puolille Suomea. Taiteilija-apurahoihin käytetään yhteensä 15,3 miljoonaa euroa, mikä on noin kolmannes Kuvin jakamasta rahoituksesta.
Taiteilija-apurahat on tarkoitettu päätoimiseen taiteelliseen työskentelyyn. Taiteilija-apurahan suuruus vuoden 2027 alussa on 2296 euroa kuukaudessa. Apuraha on verovapaa, ja saaja maksaa apurahastaan lakisääteisen eläkevakuutusmaksun.
Taiteenalojen kiintiöissä otetaan huomioon kunkin alan hakemusten määrä ja alan ansaintaan liittyvät erityispiirteet. Eniten taiteilija-apurahoissa painottuvat kirjallisuus ja kuvataide, joissa myös apurahojen merkitys on suurin alan ammattilaisten työskentelyn kannalta.
Tänä vuonna myönnettiin yhteensä 11 uutta taiteilijaprofessoriapurahaa. Taiteilijaprofessori on arvonimi, joka voidaan myöntää viisivuotisen taiteilija-apurahan saajalle. Uudet taiteilijaprofessorit ovat: Saara Cantell, Hanna Haaslahti, Sari Kaasinen, Matias Karsikas, Tomi Kontio, Pia Lindman, Riitta Paakki, Tuula Pöyhiä, Anna Retulainen, Lotta Toivanen ja Niina Vatanen.
– Valtion myöntämät apurahat perustuvat vertaisarviointiin, ja päätökset tehdään taiteen autonomiaa ja itseisarvoa kunnioittaen. Nämä periaatteet ja riippumattomuus poliittisesta ohjailusta turvataan myös uudessa vertaisarvioinnin rakenteessa, joka astuu voimaan heinäkuun alussa, sanoo taiteen ja kulttuurin rahoitusosaston johtaja Henri Terho.
Alueiden apurahoja myönnettiin yhteensä noin 2,2 miljoonaa euroa 310 saajalle. Eri maakuntien hakemusmäärät vaihtelevat paljon, mutta apurahan tarkoitus on turvata rahoitusta myös hakemusmäärältään pienimpiin maakuntiin. Yhteensä käsittelyssä oli 2963 hakemusta. Hakemuksista noin 45 prosenttia kohdistui Uudenmaan taidetoimikunnalle. Alueiden apurahapäätökset löytyvät verkkosivuilta.
Päätökset olivat viimeiset apurahapäätökset, jotka tehtiin nykyisen järjestelmän mukaisissa valtion ja alueellisissa taidetoimikunnissa. Jatkossa apurahapäätökset tekee Taide- ja kulttuurineuvosto, ja päätökset perustuvat asiantuntijapankista nimettyjen arviointipaneelien tekemään vertaisarviointiin. Apurahojen myöntöperusteet ja tarkoitus pysyvät muutoksessa ennallaan.