Joka viides kertoo puhelimen heikentävän tarkkaavaisuutta suojatiellä

Joka viides suomalainen myöntää, että puhelimen käyttö vie huomiota suojatien ylityksessä.  Liikenteessä myös kävelijällä on oltava aistit valppaina. Jos puhelinta pitää käyttää, Liikenneturva kannustaa pysähtymään turvalliseen paikkaan.

Liikenneturva selvitti suomalaisten näkemyksiä ja kokemuksia liikenteestä viime vuoden lopussa. Kyselyyn vastanneista joka viides kertoi, että puhelimen käyttö on vaikuttanut tarkkaavaisuuteen suojatien ylityksessä. Tarkkaamaton jalankulkija siirtää vastuuta turvallisuudestaan muille tienkäyttäjille. Lähestyvän ajoneuvon etäisyyttä ja nopeutta voi olla vaikea arvioida huomion ollessa muualla.

– Puhelin vie helposti katseen ja ajatukset pois liikenteestä eikä kävelijä ole poikkeus. Liikennettä tulee seurata, oli liikkeellä jalan tai muilla kulkuvälineillä. Kävelijä on liikenteessä tienkäyttäjä, jolla on tietyt oikeudet ja velvollisuudet. On kuitenkin syytä muistaa, että autoilijan on aina annettava jalankulkijalle tietä, jos hän on astumassa suojatielle, muistuttaa Liikenneturvan suunnittelija Laura Loikkanen.

Jalankulkijan velvollisuuksiin kuuluu liikennesääntöjen noudattaminen ja toimiminen olosuhteiden edellyttämällä huolellisuudella ja varovaisuudella. Myös jalankulkijan on ennakoitava muita tienkäyttäjiä ja sovitettava oma toimintansa sen mukaan.

Älä kävele sokkona – pysähdy käyttämään puhelinta

Kyselystä kävi myös ilmi, että 63 % vastaajista piti puhelimen selailua kävellessä todella tai melko paheksuttavana.

– Puhelin kulkee kaikkialle mukana, mutta jos sitä on käytettävä liikenteessä, paras tapa on pysähtyä turvalliseen paikkaan esimerkiksi kadun reunaan. Myös kävelijänä saattaa aiheuttaa vaaraa itselleen tai muille, jos kulkee kadulla katse puhelimeen suunnattuna, Loikkanen korostaa.

Loikkanen pohtii, miten vastamelukuulokkeiden kanssa liikkuvat pystyvät seuraamaan liikennettä.

– Kun kuuloaisti on pois pelistä, jää ihmiseltä paljon toimintaa huomaamatta liikenteessä. Jos lisäksi katse on puhelimessa, niin silloin kannattaa olla vaikkapa kotisohvalla, ei liikenteessä, Loikkanen kommentoi.

 

Jätä kommentti