Maailma on meidän aikanamme sotaisampi kuin pitkään aikaan. Siksi tarvitsemme toivoa, tekoja ja yhteistä ääntä rauhan puolesta. Tule mukaan vaikuttamaan, herätetään toivo yhdessä.
Flooran päivän perinteinen rauhankulkue järjestetään keskiviikkona 13.5. klo 17.30. Kokoontuminen on Taulumäen torilla (Varkaus).
Kulkue etenee reittiä: Taulumäen tori – Kauppakatu – Taipaleentie – Wredenkatu – Ahlströminkatu – Kissakoskenkatu – Taideniitty. Mukaan voi liittyä matkan varrelta ja poistua missä tahansa vaiheessa.
Taideniityn pihalavalla ohjelmaa:
– kevään ja rauhan lauluja
– Rauhan runoja
Taideniityssä pihakahvila- ja baari avoinna, pientä purtavaa.
Ota mukaan viirejä, peace-kylttejä, rumpuja, tamburiineja ja kukkia. Pukeudu värikkäästi.
Rauhankulkue on poliittisesti sitoutumaton ja avoin kaikille. Tänä vuonna tapahtumassa korostuu kriisityön merkitys sekä turvalliset tavat auttaa hädässä olevia.
Yhteistyössä: UNICEF Varkauden vapaaehtoiset.
Taideniityssä järjestetään Rauhankyyhky-työpaja torstaina 7.5. klo 18–20. Ohjaajana toimii kuvataiteilija Leena Mäki-Patola. 🕊Värikkäät kyyhkyset lähtevät mukaan kulkueelle ja ne laitetaan Taideniityn pihapuuhun kesäksi.