Kuuran ympärillä tapahtuu kummia aina hänen pyytäessään tarinaa metsältä. Kun hänen kotikyläänsä hyökätään, joutuu Kuura lähtemään matkalle etsimään turvapaikkaa.
Jori Viljasen kirjoittamasta tarinasta tulee uusi lyhyt pätkä joka viikko. Lisää hänen kertomuksiaan löytyy instagramista @sometalesbyjj
Kerro minulle tarina, osa 9
“Olemmeko vielä kaukana?” Kuura kysyi Ukolta. He ratsastivat lumen peittämää polkua. Aurinko ei pilvien takana tänään piilotellut, muttei tuuli antanut sen lainkaan lämmittää. Kylmä ei kuitenkaan Kuuran mieltä painanut. Hän oli huolissaan matkan lopusta. Entä jos perillä Ukko hänet unohtaa? Jättää hevosen kanssa metsään ja puhkuu matkoihinsa?
“Kun pääsemme perille… voinko… saanko minä jäädä…” ei ehtinyt Kuura loppuun kysyä kuullessaan outoja huutoja takaa.
“Voi kauhistus, Ukko!” hän kiljahti. Kieroviiksinen rottiensa kanssa palasi. Rosvot lujaa ratsastivat kohti. Ukko karjaisi hevoseen vauhtia, ei vain ollut ori nuolta nopeampi. Poskeaan piteli Kuura naaman tärähtäessä maahan.
“Voi ei… Ukko?” Kuura kähisi. Heidän hevosensa makasi liikkumatta vähän matkan päässä. Ukko ärisi kylkeään pidellen Kuuran toisella puolen.
“Apua, ei! Ukko! Ukko!” Kuura kiljui rosvon hänen tukastaan tarratessa. Hän huitoi käsillään ja potki jaloillaan ja osuikin metsänmiestä silmään. Rääkäisten rosvo päästi irti Kuuran hiuksista.
“Ukko takanasi!” Kuura kauhisteli. Ukko hutki kepillään rosvoja vahvasti. Otti ja nakkasi kaksin käsin takaa tulevan rosvon puun oksalle roikkumaan.
“Hyvä Ukko! Voita ne!” Kuura kannusti. Vaikka Ukko olikin vahva kuin otso, sai Kieroviiksinen hänet maahan iskemällä kyljen haavaa.
“Ukko!” Kuura riensi tämän vierelle. Ukko puhisi ja piteli jälleen vuotavaa haavansa. Rosvot astelivat kohti raudat käsissään.
“Mitä teemme?” Kuuraa pelotti. Ukko tuuppasi häntä eteenpäin.
“Mitä?” Kuura ihmetteli. Ukko yritti puskea häntä metsää kohti.
“Tule kanssani, en ilman sinua pärjää.” Kuura kauhisteli. Äristen Ukko piteli haavaansa ja pyöritti päätään. Kovasti hän työnsi Kuuraa metsää kohti. Pelko löysi Kuuran. Naureskellen se sähisi tulesta ja raudasta. Se sähisi arasta pienestä lapsesta, joka ei voi muuta kuin karkuun juosta. Se ärisi yksinäisyydestä ja kauhusta. Pelko veti Kuuraa metsään, käski jättää Ukon siihen tielle. Jätä se Ukko siihen, niin se haluaa. Jätä se ja pakene, niin kuin viimeksikin.
“HILJAA!” Kuura kiljui pelolle. Ukon vastusteluista huolimatta Kuura astui hänen ja rosvojen väliin.
“Anna minulle tarina. Anna kamala tarina.” Kuura ärjyi.
“Anna hirvittävänä paha tarina, joka vie rotat pois.” tuuli ulvoi hurjasti ja metsän puut narisivat vihaisina. Se rosvot sai pelokkaiksi.
“Anna minulle tarina metsänmiehistä, jotka metsä vei. Pimeä varjo hiippailee metsässä. Se odottaa hämärissä. Se on se kammotus puiden takana ja pusikoissa. Se on se syvä kohta, johon et järvessä uskalla mennä ja se ilkeä yössä, jossa ei matkamies kulje. Pimeä varjo tulee myrskyssä ja upottaa laivat, hukuttaa miehet ja varastaa kiljahdukset! Pimeä varjo on ahne ja kyltymätön. Ei anna Tapiolle taikka Kivuttarelle mitään, pitää kaiken itsellään. Ottaa kaiken, ei jätä luuta taikka kirvestä jälkeensä. Anna minulle tarina metsänmiehistä, jotka metsä vei…” Kuura murisi metsän myrskyyn.
“Metsä vei, eikä koskaan antanut takaisin.” niin olivat hävinneet metsänmiehet. Ei edes Kieroviiksinen jäänyt.
Kuura huohotti hengästyneenä. Ilma selkeni, eikä metsä enää niin pimeä ollut. Kuura antoi vihan itsessään pois laskea. Häntä pelotti kääntyä ympäri. Se oli kamala tarina, ehkä Ukko pelästyi, eikä häntä enää lähelleen halua.
“Ukko?” Kuura kääntyi arasti. Tuuli oli Ukonkin hiukset ja parran sekaisin pistäneet. Hölmistyneenä katseli hän Kuuraa, vaan sitten onneksi hymyili nyökäten. Kuura innostui hymyilemään.
“Olin rohkea Ukko.” hän loikki hiljaa paikallaan. Ukko nyökkäsi taas ja Kuura loikkasi hänen syliinsä. Ukko nauraen halasi Kuuraa tiukasti.
Se kesti vielä päivän ja toisenkin, mutta viimein Ukko lupasi heidän olevan aivan melkein perillä.
“Minun on nälkä. Olemme olleet niin pitkään matkalla, että voisi syödä kokonaisen hirven!” Kuura valitti Ukon olkapäillä istuessaan. Ukko nauroi ja oli kaivaa jotain syömistä kassistaan, jotain sitten huomasikin.
“Mitä nyt?” Kuura ihmetteli Ukon laskiessaan hänet alas. Eteenpäin hän nyökkäsi, kummun taakse osoitti.
“Olemmeko perillä?” Kuura henkäisi. Hän juoksi kummun päälle innoissaan nähdäkseen Ukon torpan ja siellähän se olikin. Pieni talo, pienen jäätyneen järven rannalla. Jäällä luisteli kaksi pientä poikaa ja talon edustalla hyvin laiha mies auttoi pienelle tytölle hattua päähän. Jännittyneenä Kuura seisahtui katselemaan taloa.
“Siellä ne ovat.” Kuura hymyili Ukolle. Mies oli innostuneempi kuin Kuura oli häntä kertaakaan nähnyt.
“Sinun Ukkosi ja lapsesi.” Kuura hymyili, Ukko nyökkäsi. Talon pihassa mies kaksikon huomasi ja osoitti heidän suuntaansa pienelle tytölle, yhdessä vilkuttivat iloissaan. Ukko rempseästi asteli torppaansa kohti. Kuura jäi katselemaan kummun taakse. Ukko on nyt kotona, minne Kuura kävisi? Hän toivoi Ukon olevan uusi koti, mutta eihän niin voi olla. Heillä on jo kolme pientä, ei yksi mahdu enää varmasti. Ehkäpä Kuura käy metsään yksin asumaan.
“Onhan minulla sinut Tilli.” Kuura hymyili käpylehmälle, muttei ehtinyt ottaa kuin yhden askeleen Ukon napatessa hänet syliinsä nauraen.
“Voi saanko sittenkin!? Aivan varmasti?” Kuura innostui ja halasi Ukkoa. Hän on vihdoin kotona.
Kerro minulle tarina
Suuri kiitos kaikille, jotka ovat tarinan mukana matkanneet!