Varkaus-päivät tulevat taas

Varkaus täyttyy jälleen tapahtumista ja yhdessä tekemisestä, kun Varkaus-päiviä vietetään perjantaina ja lauantaina 11.–12. syyskuuta. Koko kaupungin yhteinen ja ihan omanlainen tapahtumaviikonloppu kutsuu mukaan niin asukkaat kuin vierailijatkin.

Vaalimisen arvoisia asioita 

Varkaus-päivät ovat osa Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä, ja vuoden 2026 teemana on “Vaalimisen arvoiset”. Teema kannustaa pohtimaan, mikä kaikki Varkaudessa on säilyttämisen ja juhlimisen arvoista, aina ihmisistä ja yhteisöllisyydestä paikkoihin, perinteisiin, tapahtumiin ja arjen kohtaamisiin. Varkaus-päivien yhteydessä vietetään ensimmäistä kertaa Varkauden EHL-tunnuksen innoittamana Euroopan Teollisuusperintöviikon etkoja, jolloin historia ja nykyaika kohtaavat tuoden esille Varkauden ainutlaatuista ympäristöä, paikkoja, ihmisiä ja tarinoita.

Viikonlopun aikana eri puolilla kaupunkia järjestetään monipuolista ohjelmaa, joka tarjoaa elämyksiä kaikenikäisille. Ohjelmassa on tuttuun tapaan musiikkia, kulttuuria, liikuntaa ja koko perheelle suunnattuja sisältöjä. Kokonaisuus rakentuu laajassa yhteistyössä paikallisten yhdistysten, yritysten ja muiden toimijoiden kanssa, mikä tekee Varkaus-päivistä aidosti koko kaupungin näköisen kokonaisuuden. Tapahtumaa koordinoi Varkauden kaupungin kulttuuri- ja tapahtumapalvelut, ja mukana on tänäkin vuonna kymmeniä yhteistyökumppaneita toteuttamassa omia sisältöjään.

Uutuuksia ja tuttuja suosikkeja 

Uutuutena koetaan muun muassa varkautelaisten taiteilijoiden Avoimet ateljeet -kokonaisuus sekä Varkauden saamaan Euroopan kulttuuriperintötunnukseen liittyvän Euroopan Teollisuusperintöviikon etkot. Varkaus Folk kutsuu kaikki pelimannihenkiset ja kansanmusiikista kiinnostuneet yhteiseen soittoon ja lauluun, kansallispukutuuletusta unohtamatta. Uusi avaus on myös Shamaanirumpujen yö Kämärin koskien läheisyydessä. Tuttuja suosikkeja ovat esimerkiksi VarkausTapaus! -tapahtumailta kirjastolla, Kirja-Varkauden seminaari sekä Piilossa-valosuunnistus, joka nostaa esiin vaalimisen arvoista nähtävää valotaiteen keinoin.

Varkaus-päivät tarjoavat paikallisille toimijoille mahdollisuuden tuoda esiin omaa toimintaansa ja näkökulmaansa siihen, mikä Varkaudessa on vaalimisen arvoista. Viikonloppuna on runsaasti erilaista ohjelmasisältöä, joista suurin osa on maksuttomia. Ohjelma toteutuu paikallisten toimijoiden voimin ja puuhaa riittää niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin.  Monipuolinen tapahtumaviikonloppu tuo syyskuun alkuun väriä ja iloa.

Lisätietoja tapahtumasta löytyy verkkosivulta: varkaus.fi/varkauspäivät

Äänihaastattelussa Varkauden kaupungin johtava kulttuurituottaja Terhi Siippainen ja Alvar Aalto Varkaudessa -kierroksen opas Sari Kaurola

Terhi Siippainen ja Sari Kaurola 3.9.-26

Jätä kommentti