Vattuvuoren laskettelukeskuksen palvelusopimus on ollut kilpailutuksessa kevään ja kesän 2025 aikana. Neuvottelut uudesta palvelusopimuksesta aloitettiin viikolla 32 Koneurakointi Timo Leväinen Oy:n kanssa. Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi kokouksessaan 28.8. Vattuvuoren palvelu- ja yhteistyösopimuksen vuosille 2025–2029.
Palvelu- ja yhteistyösopimuksen tarkoitus on varmistaa osapuolten keskinäinen sitoutuminen, kehittävä yhteistyö ja sujuvat menettelytavat yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi palveluntuottajan toimintasuunnitelman mukaisesti. Sopimusaika alkaa 1.11.2025, tai kun tarvittavat päätökset ovat saavuttaneet lainvoimaisuuden. Sopimusaika on 4 vuotta ja mahdollisia optiovuosia on 2 + 2 vuotta. Varkauden kaupungin vuosittainen varattava määräraha palveluntuottajalle on 125 000 euroa.
Toimintakausi on 1.12.–31.3. välinen aika. Mikäli pääsiäinen sijoittuu huhtikuun kahdelle ensimmäiselle viikolle, sitoutuu palveluntuottaja pitämään rinteen avoinna pääsiäisen aikana. Toimintakauden aikana laskettelukeskus pidetään säännöllisesti avoinna, sääolosuhteet huomioiden. Palveluntuottaja määrittelee itse aukioloaikojen säännöllisyyden, kuitenkin niin, että laskettelukeskus on avoinna vähintään 5 päivänä viikossa. Arki-iltaisin aukioloajan tulee olla vähintään neljä tuntia ja viikonloppuisin vähintään kuusi tuntia päivässä. Kahvio on avoinna rinteen aukioloaikoina.
Seuraavaksi asian käsittely jatkuu sopimuksen ja määrärahan osalta kaupunginhallituksessa ja kaupunginvaltuustossa.