Syksy saapuu – pidetään piha siistinä ja haittaeläimet poissa

Spread the love

Syksyn myötä omenat putoavat, linnut etsivät ruokaa ja samalla rotat voivat kiinnostua pihoista. Huolehtimalla ympäristön siisteydestä varmistamme, että pihamme pysyy viihtyisänä ja turvallisena sekä meille että luonnon eläimille.

Rotat voivat aiheuttaa haittaa kiinteistöillä, kuten saastuttaa elintarvikkeita, levittää tarttuvia tauteja ja jyrsiä rakenteita. Rottien ja muiden haittaeläinten toistuva esiintyminen kiinteistöllä on yleensä seurausta jätehuollon ongelmista tai väärällä tavalla toteutetusta lintujen ruokinnasta. Myös erilaiset maankaivutyöt saattavat aiheuttaa rottien liikehdintää. Rotat voivat hakeutua myös viemäreihin ravinnon ja suojan perässä.

Kerää maahan pudonneet omenat säännöllisesti. Pudonneet omenat pihoilla houkuttelevat haittaeläimiä esim. rottia. Pidäthän huolen omasta ympäristöstäsi ja keräät maahan pudonneet omenat. Ravinto houkuttelee rotat paikalle kauempaakin. Avokomposteihin ei tule laittaa rottia houkuttelevaa jätettä, kuten hedelmiä tai muuta elintarvikejätettä. Maahan pudonneet omenat tulee kerätä biojätteisiin tai toimittaa Akonlahteen, Satamakatu (vanha kivihiilikenttä). Vastaanottopaikalle on opasteet Harjunrannantieltä.

Ruoki lintuja maltillisesti ja vain ruokintapaikoilla. Lintulaudalta maahan tippuneet ylimääräiset linnunruoat tulee kerätä pois maasta säännöllisesti ja mahdollisimman nopeasti. Lintujen ruokinta on suositeltavaa lopettaa sellaisella alueella, jossa rottia on havaittu ja etenkin kesäaikana ruokinta on asianmukaista lopettaa. Talviruokinnan aika on vasta, kun maa peittyy lumeen tai jäätyy. Taloyhtiö voi kieltää lintujen ruokinnan alueellaan järjestyssäännöissä.

Vie jätteet aina suljetuissa pusseissa roskikseen. Jätehuolto tulee toteuttaa niin, etteivät rotat pääse jätteisiin käsiksi. Kiinteistöillä tulee huolehtia, ettei tuhoeläimillä ole saatavilla ravintoa ja suojaa. Varastoissa ei kannata säilyttää mitään rotille kelpaavaa. Ympäristö on pidettävä siistinä ja elintarvikkeet ja lemmikkien ruuat on varastoitava niin, etteivät jyrsijät pääse niihin käsiksi. Erilaiset romu-, lauta- ja lehtikasat sekä huonokuntoiset ulkorakennukset voivat toimia rottien pesimäpaikkoina. Mahdolliset raot tulee tilkitä siten, etteivät jyrsijät pääse sisätiloihin tai varastoihin, ilmanvaihto- ja tuuletusaukkoihin voi tarvittaessa asentaa tiheäsilmäisen verkon.

Mikäli rottia pihoilla näkyy, on niiden hävittäminen kiinteistön omistajan tai haltijan vastuulla. Omakotitaloissa rottien hävittäminen kuuluu asukkaan vastuulle ja taloyhtiöissä rottahavainnoista tulee ilmoittaa isännöitsijälle. Rottia esiintyy satunnaisesti lähes kaikilla taajama-alueilla – siellä missä on ihmisiä, on usein myös jyrsijöitä. Yksittäiset rottahavainnot eivät vaadi ilmoitusta Keski-Savon ympäristötoimeen. Terveydensuojelu- tai ympäristönsuojeluviranomainen eivät tee tuhoeläinten torjuntaa tai myrkytyksiä eikä ohjeista myrkytyksen tekemisessä.

Rotille voi virittää loukkuja. Erilaisia karkottimia, loukkuja ja syöttejä on saatavilla mm. rautakaupoista. Loukkujen sijoituksessa on huomioitava, etteivät lapset, lemmikit ja muut eläimet pääse niihin käsiksi. Syöttinä voi käyttää esim. suklaata, maapähkinävoita tai leipää. Loukku on hyvä tarkistaa päivittäin, sitä ei suositella käsittelemään paljain käsin. Loukkuja mahdollisesti tehokkaampi keino on syöttiasemat, joissa on sopivaa syöttiainetta. Naapureiden kanssa on suositeltavaa sopia yhteisistä, samaan aikaan toteutettavista torjuntatoimista ­­­­– etenkin mikäli rottia havaitaan alueella usein. Tuholaistorjujan voi tarvittaessa tilata omakustanteisesti toteuttamaan myrkytyksen. Torjunnan jälkeen rottien kulkukäytävät kannattaa täyttää esim. sepelillä, jotta vaeltelevat rotat eivät löydä valmiita pesäpaikkoja ja uusien rottapopulaatioiden asettuminen alueelle vaikeutuisi.

Kiitos, kun pidät pihan viihtyisänä tänä syksynä!

Jätä kommentti