Kuopion alueen kauppakamari käynnistää Kilpailukykyinen ja kasvava Pohjois-Savo -hankkeen, jonka tavoitteena on vauhdittaa maakunnan houkuttelevuutta innovatiivisena investointikohteena ja kasvukeskittymänä. Hankkeen toimenpiteillä tavoitellaan alueelle käänteentekevää kasvuloikkaa: lisää uusia investointeja, innovaatioita, korkeaa osaamista ja kilpailukykyisiä vientituotteita.
Hankkeen pääpainopisteenä on Pohjois-Savon toimintaympäristön kehittäminen yhdessä keskeisten elinkeinoelämän sidosryhmien kanssa. Hanke pilotoi useampaa alueellista investointi- ja kasvupalvelun mallia, joita ovat muun muassa yritysten ja tutkimus- ja oppilaitosten välinen yhteistyömalli sekä maakuntatasoinen investointitiimi-konsepti.
Kauppakamarin koordinoimat investointitiimit muodostetaan alueemme kuntapäättäjien, rahoittajien, tutkimuslaitosten ja yritysjohdon edustajista.
– Tavoitteenamme on tuottaa tietoa sekä kasvattaa osaamista ja yhteistyöedellytyksiä alueen kärkitoimialojen investointien ja kasvun vauhdittamiseksi ylikuntarajaisesti, taustoittaa Kuopion alueen kauppakamarin kasvujohtaja Tiina Hartikainen.
Hankkeen toimenpiteisiin lukeutuu myös kasvu- ja investointiaiheisiä verkostoitumistapahtumia ja tietoiskuja. Syyskuussa hankkeessa tullaan toteuttamaan ensimmäinen puhtaan siirtymän investointeihin keskittyvä Investment Summit -tilaisuus, joka tuo yhteen potentiaalisia investoreita, hankekehittäjiä, rahoittajia ja kuntapäättäjiä.
Kuopion alueen kauppakamarin toteuttaman hankkeen strategisia yhteistyökumppaneita ovat Savon Voima, Varkauden kaupunki, Navitas Kehitys, Vieremän kunta, Iisalmen kaupunki ja Siilinjärven kunta.
Kilpailukykyinen ja kasvava Pohjois-Savo -hanke kestää vuoden 2027 loppuun saakka. Kokonaisbudjetti on 721 656 euroa, josta EU-rahoituksen osuus on 576 974 euroa. Hanketta rahoittaa Etelä-Savon ELY-keskus Euroopan aluekehitysrahastosta.