Oli lievästi sanottuna kuuma kantaa rinkkaa selässä hostelliin, kun Venetsiassa oli 33 astetta lämmintä. En myöskään ollut paikan ainut turisti, niin kuin uskoa saattaa. Keskustan hinnat olivat myös ryöstöä. Pizza ja bisse maksoivat keskustassa parikymppiä. Menemällä hieman sivukujille, sai jo täyttävän pasta-annoksen 6-8 eurolla.
Kapeilta kaduilta löytyi kauppoja, mistä sai venetsialaisnaamioita ja muita teemaan kuuluvia asusteita. Jos siis haluat polttaa rahaa Venetsiassa, astu sisään paikalliseen koru,- tai vaatekauppaan, jäätelöbaariin ja/tai ravintolaan ja anna henkilökunnan hoitaa loput. Oli paikka sitten mikä hyvänsä, henkilökunta on kyllä ovella sinua vastassa, pyytämässä joko pastalle tai katselemaan naamiaisasusteita.
T-paitoja, lippiksiä ja aurinkohattuja, käsilaukkuja, huppareita, koruja ja selfie-keppejä myytiin Pyhän Markuksen tuomiokirkon aukiolla, joka on varmasti Venetsian suosituimpia turistikohteita, ellei jopa suosituin.
Iltasella käveltyäni Venetsian katuja, kuului ääni takaani; ”Pardon! Pardon, Leo DiCaprio!” Hetken aikaa mietin, missä mennään, kunnes ymmärsin, että paikallinen huutaa perääni ja on tunnistanut minut Leonardo DiCaprioksi. Tämä ei todellakaan ollut ensimmäinen kerta, kun minua luullaan mestariksi itse, sillä onhan yhdennäköisyys meidän välillä, lievästi sanottuna, tyrmäävä. Kun käännyin anelevaa ääntä kohti, kaivoi hän jo valmiiksi kännykkäkameran taskustaan ja kysyi voiko hän ottaa kuvan. Vastasin tietysti myöntävästi, oikean tähden tavoin, ja suuntasin kauniin valkoisen hymyni kameraa kohti. ”Great movies, man!”, hän vielä ylisti, johon vastasin samaan sävyyn: ”Thank you, man!”. Tilanne oli ohi noin kahdessakymmenessä sekunnissa.
Tarkistin kuitenkin varmuuden vuoksi tapahtuman jälkeen vielä taskuni, jos hän vaikka olisikin ollut innostuneen fanin sijaan taskuvaras. Joko minä näytän Leonardo DiCapriolta tai hän oli epäonnistunut tehtävässään kyniä mut. Haluan uskoa, että näytän Leonardo DiCapriolta vaikka todellisuus voi olla toinen.
(Klikkaa kuva suuremmaksi.)