
Toimii. Varkauden Kotiseutukeskuksen ulkorakennuksen Såltinin sali myös tilana taidenäyttelylle. Siitä on osoituksena 11.7. saakka Etsivätoimiston tilat eteiskäytävineen, joissa on esillä kuuden taiteilijan töitä – useita kymmeniä teoksia. ”Kummisedät – ja tädit”-näyttely on yhteisnäyttely, jonka työt koostuvat valtaosin sukulaisuussuhteessa olevilta taiteilijoilta.
– Monta vuotta on mietitty sukulaisten töistä koostuvaa näyttelyä. Warkaus-seuran taholta pyydettiin näyttelyä, joka toteutui, kertoo yksi näyttelyn taiteilijoista, Kati Paananen, jonka aviomies Teemu Paananen on mukana näyttelyssä.
– Teemu luonnollisesti – aina ollaan kimpassa kuin kaksi marjaa, Kati sanoo.
Näyttelyssä esittäytyvät ryhmän toiset taiteilijat eli ehkä Skandinavian ainoa ”solmiotaiteilija” Ilkka Rotko Lahdesta, puunveistäjä Pauli Savela Helsingin Lauttasaaresta, Annikka Heikura Varkaudesta ja Riitta Vähävihu Varkaudesta.
– Mielenkiintoista tässä näyttelyssä on taiteen lisäksi sukulaisuussuhteet. Ilkka on minun kummieno ja Annikan pikkuveli. Annikka puolestaan on minun äitini ja Teemun anoppi. Pauli on Teemun kummieno eli Teemun äidin pikkuveli. No – Riitta ehkä tasapainottaa sitten tätä ”sukuhulluutta”, naurahtaa Kati ja jatkaa, että Riitta pyydettiin mukaan, koska hänet tiedettiin taitavaksi töissään.
– Näyttelyyn ei kuitenkaan tehty mitään tiukkapipoista rajausta ja Ilkan halusin pyytää mukaan, koska hän on kummienoni ja solmiotaiteilija. Äiti varmaan on harrastanut taiteilua kolme vuosikymmentä. On ihanaa olla samassa näyttelyssä – ja joskus on oltu aikaisemminkin.
Näyttelyssä on esillä puuveistoksia, solmiotaidetta, akryylimaalauksia, öljyvärimaalauksia, lyijykynäpiirroksia, tussitöitä ja sekatekniikalla tehtyjä töitä. Näyttelytilaa sisääntuloineen taiteentekijät hehkuttavat hanaksi. Ilkka Rotkolla on kyseessä debyyttinäyttely.
– Idea solmiotaiteesta lähti liikkeelle arkipäivästä ja ihmisen ilottelusta. Kun oli solmioita paljon, aloin miettiä, mitä niillä voisi tehdä muuta – kun ei ehdi kaikkia käyttämään ja vanhemmalla iällä huomaa, ettei aina tarvitsekaan olla solmiota.
– Varmaan alan taiteilemaan enemmänkin – solmioita tai jotakin muuta. Minua kiehtoo asioiden yhdistely ja oivaltaminen – pitää olla joku juoni. taiteilu on hauskanpitoa ja innostusta asioista, sanoo Ilkka, joka on myös jonkun verran kirjoitellut.
Annikka Heikura kertoo tällä hetkellä maalaavansa uusia, dekkariaiheisia töitä. Näin ilmeisesti tekevät monet muutkin Varkauden Kuvataideyhdistyksen jäsenet, sillä yhdistyksen kesänäyttely pystytetään Såltinin saliin viikolla 28 heinäkuussa, välittömästi nyt tilassa olevan näyttelyn jälkeen. Kesänäyttelyyn tulevat työt ovat dekkariaiheisia, joita Kirja-Varkaus ry on pyytänyt dekkarifestareiden aihepiiriin liittyen. ”Dekkarit – Rikospaikkana Varkaus”-tapahtuma on 18.-21.7. Kuvataideyhdistyksen näyttely on Såltinin salissa esillä elokuun puolivälin paikkeille saakka eli myös Taiteiden Yön aikana, joka on Varkaudessa 12.8.
Teksti ja kuvat: Vesa Moilanen
Kiva juttu ja hyvin tehty sekä kuvattu. Ammattilainen asialla 🙂