Harjuranta siistiytyy ja soi – ekotekoja ja elävää musiikkia!

Spread the love

Harjurannan Kyläyhdistys on saanut EU:n maaseuturahoitusta Kehittämisyhdistys Mansikka ry:n kautta hankkeeseen, jossa hankitaan laitteita kylän luonto- ja virkistyskohteiden ylläpitoon sekä kylätalon varusteluun. Hanke edistää yhteisöllisyyden ja vapaa-ajantoiminnan toteuttamista maaseutualueella.

Hankkeessa huomioidaan ympäristövaikutukset investoimalla akkukäyttöisiin laitteisiin polttomoottorilaitteiden sijaan.

– Laitteiden vuokraaminen vähentää ympäristövaikutuksia, kun esimerkiksi satunnaisesti moottorisahaa tarvitsevien kausiasukkaiden ei tarvitse hankkia niitä omakseen. Kyläyhdistyksellä on ennestään astia- ja kalustovuokrausta, joten välineistön vuokraus lisää kylän omaa palvelutarjontaa, kertoo kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tiina Immonen.

Hankkeen tavoitteena on yhdistyksen tarkoituksen mukaisesti kehittää kylää ja edistää kyläläisten hyvinvointia sekä yhteistoimintaa ja yleistä viihtyvyyttä. Hankkeen hyödynsaajina ovat Kylätuvan käyttäjien lisäksi myös ne lukuisat virkistyskohteissa vierailijat, joita Luontokirkon vieraskirjan mukaan tulee ympäri Suomen, sekä myös ulkomailta saakka.

Hankkeen toimenpiteenä kyläyhdistys järjestää toukokuussa perinteiset kevätsiivoustalkoot luontokirkolla sekä Kylätuvalla. Lisäksi yhteistyössä Kuriin kutsumattomat – yhdessä vieraslajeja vastaan -hankkeen kanssa järjestetään kesäkuussa vieraslajien kitkentätalkoita Kylätuvan ja Petkelniemen sataman ympäristössä. Talkoissa tullaan hyödyntämään uusia työkaluja ja välineitä.

Perinteiset Harjuranta-päivät järjestetään 19. heinäkuuta, ja silloin pääsevät käyttöön hankkeessa hankittava äänentoisto- ja valaistusvälineistö.

– Uusi välineistö on siirrettävä, ja sitä voidaan käyttää myös ulkotiloissa, mikä monipuolistaa tapahtumien ja tilaisuuksien järjestämistä, Immonen kertoo.

 

Jätä kommentti