Soisalo-kuvataidekoulun ja käsityökoulun oppilastöiden todella mittava Tunteiden vuoristorata -näyttely on esillä Varkauden kirjaston näyttelysalissa ajalla 24.4.-9.5.2025. Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina ma-to klo 10-19, pe klo 10-17 ja la klo 10-15.
Näyttelyssä on esillä taiteen perusopetuksen ryhmissä valmistuneita töitä ja teoksia lukuvuodelta 2024–2025. Suurin osa näyttelytöistä on lasten ja nuorten tekemiä, mutta mukana on myös Varkauden aikuisten kuvataidekoulun töitä. Esillä on 33 käsityökoululaisen ja 68 kuvataidekoululaisen töitä Heinäveden käsityökoulusta, Joroisten käsityökoulusta ja Varkauden kuvataidekoulusta. Lukuvuoden yhteisenä teemana on ollut Tunteet.
Iloisessa näyttelyssä on esillä Heinäveden käsityökoululaisten tunnetyynyt, joihin on kudottu kangaspuissa värikkäitä tunneraitoja. Tunteisiin liittyviä värejä on pohdittu myös mosaiikkilyhdyissä, samalla kun on mietitty tunnelman luomista valoilla ja väreillä.
Uutena asiana on opittu mosaiikkityön tekniikkaa, saumauksen tekemistä ja työvälineitä. Lopputuloksena syntyi ihania mosaiikkikantisia puurasioita, joita valmistaessa päästiin viiluttamaan sekä tunnistamaan erilaisia puulajeja. Puutöissä on tehty myös Tangram -palapelejä.
Heinäveden käsityökoulun opetukseen kuuluu myös kuvataidejaksoja. Keittiögrafiikkaa valmistettiin pastakoneella syksyisiä tunnelmia, ystävyyttä ja mielikuvitusta fiilistellen. Joroisten käsityökoulussa on valmistunut pieniä hymynaamoja savesta, naamareita kipsinauhasta, kurpitsoja betonista sekä kirjoja, t-paitoja, collegeja ja hameita.
Kuvataidekoulussa, Varkaudessa, on ”Tunteet”-teemaa käsitelty kuvataiteen keinoin mm. värien, muodon, valon ja varjon kautta. Uusia kuvantekemisen ja muotoilun tekniikoita on opittu sekä yhdistelty kokeilevasti eri materiaaleja yhteen. Omakuvia eri tunnetilassa on tehty savesta ja kipsistä sekä yhdistelty kolmiulotteisia teoksia maalauksiin, jotka on tehty eri tekniikoin, mm. vesiväreillä ja akryyliväreillä.
Omakuvat eri vuodenaikana kuvastavat taasen erilaisia tunteita vuodenaikojen mukaan. Tauluja on maalattu siitä, minkälaiselta eri tunteen tekijät näyttävät: Millaiselta näyttää nautinnon tekijä? Entäpä ilon tai masennuksen tekijä?
Kauniissa paperilyhdyissä inspiraationa on ollut itämaiset lyhdyt. Kuvat tunnelmallisiin lyhtyihin on tehty taidegrafiikan menetelmällä. Hauskoissa abstraktiveistoksissa on pohdittu, miltä jokin tunne muotona näyttää. Ryhmätyönä tehty Tunteiden vuoristorata -teos vie huvipuistoon, jossa koetaan eri tunteita laidasta laitaan.
Lukuvuoden aikana on pohdittu myös luontosuhdetta ja miten koemme eri asiat luonnon kannalta. On tutustuttu norppien elämään, jonka teemoilta on luonnosteltu lyijykynällä norppien kuvia sekä toteutettu ne keramiikasta. Lintujen muotoja on tutkittu piirtämällä ja vesivärein sekä toteutettu ne paperimassalla, keramiikalla ja niiden pesät huovuttamalla. Näyttelyssä on esillä myös pienoismalleja eri näytelmiin, elokuviin ja pelimaailmaan.
Näyttelyn avajaisissa keskiviikkona 23.4. oli ohjelmaa, työpaja, tarjoilua ja kuvataidekoulun päättötodistusten jako. Avajaisissa jaettiin myös kuvataidekoulun oppilas Laura Liimataiselle taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän päättötodistus. Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän laskennallinen laajuus on 500 tuntia, joka tarkoittaa 6-7-vuotta kuvataiteen harrastamista.
Äänihaastattelussa Soisalo-opiston kuvataiteen ja muotoilun suunnittelijaopettaja, tiimivastaava Kaarin Oresmaa