Henkivakuutusyhtiö Kaleva jakaa nyt ensimmäisen kerran Kalevan kannustin -stipendejä lasten liikuntaa tukeviin tarpeisiin. 100 000 euron stipendiohjelmasta rahaa saivat 29 urheiluseuraa, kaksi vanhempainyhdistystä ja kaksi muuta rekisteröityä yhdistystä. Pohjois-Savoon myönnettiin yksi Kalevan kannustin -stipendi. Sen sai Kuopion Reipas ry. – 100 000 euroa suksiin, räpylöihin, ensitreenivarusteisiin, kimppakyyteihin ja koulutuksiin.
Hakemuksia saapui 299 eri puolilta Suomea. Tukea haettiin esimerkiksi salibandyyn, jalkapalloon, maastohiihtoon, rugbyyn, taitoluisteluun, paraurheiluun, nyrkkeilyyn ja frisbeegolfiin. Jaettavien stipendien suuruus vaihteli 500 ja 10 000 euron välillä.
Henkivakuutusyhtiö Kaleva perusti Kalevan kannustin -stipendiohjelman 150-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi. Stipendivaroilla tuetaan alle 18-vuotiaiden lasten liikkumisen ja urheilun kautta saavutettavaa hyvinvointia. Stipendien saajat ovat eri lajeja edustavia urheiluseuroja, yhdistyksiä, joukkueita tai muita vastaavia toimijoita. Vuoden 2024 stipendejä jaetaan yhteensä 100 000 eurolla. Yhden stipendin enimmäismäärä on 10 000 euroa.
Stipendien avulla edistetään lasten ja nuorten mahdollisuuksia löytää oma lajinsa ja jatkaa liikuntaharrastusta pitkäjänteisesti. Tavoitteena on madaltaa kynnystä liikunnan harrastamiseen ja varmistaa, että mahdollisimman moni lapsi pääsee mukaan urheilutoimintaan perheen taloudellisesta tilanteesta riippumatta.
– Hakijatahot edustivat monipuolisesti eri urheilulajeja ja kohteet vaihtelivat laidasta laitaan. Tänä vuonna stipendejä jaettiin esimerkiksi jalkapalloilijoiden ensitreenivarustepaketteihin, ju-jutsu-treeneihin, nuorten yleisurheiluohjaajien kouluttamiseen sekä pesiksen räpylöihin ja ketteryysharjoittelutötteröihin. Hakemuksista nousi esille seurojen ja yhdistysten pienet rahalliset resurssit ja suuri halu edistää lasten ja nuorten yhdenvertaisia mahdollisuuksia harrastaa liikuntaa, Henkivakuutusyhtiö Kalevan johtaja Minna Mikkanen kertoo.
Kalevan hallitus hyväksyi Kalevan kannustin -stipendien saajat stipenditoimikunnan ehdotukseen perustuen. Toimikuntaan kuuluivat Suomen urheilumuseosäätiö sr:n johtaja Jukka-Pekka Vuori, Henkivakuutusyhtiö Kalevan toimitusjohtaja Timo Vuokila, yrittäjä ja maastohiihdon olympiamitalisti Virpi Sarasvuo, nuorisovalmentaja Virpi Utriainen sekä Aalto-yliopiston työelämäprofessori ja entinen kymmenottelija Sami Itani.