Pohjois-Savon asukkaille uusi hyvinvointia ja terveyttä edistävä Tarmoa-palvelu

Spread the love

Pohjois-Savon hyvinvointialueella on otettu käyttöön uusi digitaalinen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palvelu Tarmoa.fi, josta löytyy oman alueen palveluja, tukimahdollisuuksia ja tapahtumia elämän eri vaiheisiin.

Tarmoa on Suomen ainoa kansallinen palvelu, josta löytyy kattavasti eri hyvinvointialueiden, kuntien, seurakuntien ja järjestöjen tarjoamia hyvinvointia ja terveyttä edistäviä palveluja, tapahtumia ja aktiviteetteja. Pohjois-Savon asukkaat löytävät Tarmoa-palvelun kautta mahdollisuuksia osallistua oman alueensa toimintaan, kuten uusiin harrastuksiin tai tukimahdollisuuksia eri elämäntilanteiden varalle, esimerkiksi sairauden, työttömyyden tai muun vaikean tilanteen kohdatessa.

–    Kun alueemme asukkaalle tulee eteen tarve löytää tietoa ja apua hyvinvointinsa tueksi, on neuvoja aiemmin joutunut etsimään useasta paikasta. Uusi Tarmoa-palvelu kokoaa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palvelut yhteen paikkaan, kertoo Arjen ilo ja tuki- projektin projektipäällikkö Lilli Martikainen Pohjois-Savon hyvinvointialueelta.

Tarmoa.fi-sivustolta löytyy helposti esimerkiksi liikunta- ja kulttuuripalveluja, tapahtumia, palveluja terveellisen ravitsemuksen ja mielenterveyden edistämiseen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon neuvonnan ja tuen palveluja. Esillä ovat myös toimeentulon, työn, opiskelun ja asumisen teemat.

–    Tarmoa auttaa alueemme asukkaita monenlaisissa tilanteissa, joissa apua ja neuvoja pitää löytää oikealla hetkellä. Palvelun kautta voi tehdä esimerkiksi oman hyvinvointikartoituksen ja osallistua vaikka liikkumisen itsehoito-ohjelmiin. Toivomme, että alueemme asukkaat löytävät ja tutustuvat palveluun, Martikainen lisää.

Kolmannen sektorin toimijat saavat halutessaan toimintansa näkyviin Tarmoa.fi-sivustolle ilmoittamalla tietonsa internetissä lähellä.fi-palvelun kautta.

Tarmoa-palvelun sisältö laajentuu jatkuvasti yhteistyössä kuntien, seurakuntien, järjestöjen ja muiden toimijoiden kanssa. Palautetta palvelusta sivuston kehittämisen tueksi voi antaa suoraan Tarmoa.fi-sivuston kautta.

Tutustu palveluun internetissä osoitteessa Tarmoa.fi.  

Tarmoa.fi on DigiFinlandin kehittyvä palvelu, jonka kehitys rahoitetaan vuoteen 2025 asti Euroopan Unionin kertaluonteisesta elpymisvälineestä (Next Generation EU). Palvelun kehitys hankeaikana (2022–2025) on osa Suomen kestävän kasvun ohjelmaa (RRP).

HYTE palvelukonseptia on rakennettu yhteistyössä. Palvelua kehittää DigiFinland Oy, sosiaali- ja terveysministeriö (STM), Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), hyvinvointialueet, Helsingin kaupunki, kunnat, alueilla toimivat järjestöt, Digi- ja väestötietovirasto (DVV).
https://digifinland.fi/toimintamme/hyvinvoinnin-ja-terveyden-edistamisen-hyte-palvelukonsepti/

 

Jätä kommentti