Varkauden elokuvateatteri Maximin ikäihmisille suunnatun Hopeatähti-sarjan kevätkausi alkaa keskiviikkona 22. tammikuuta. Sarjassa nähdään kevään aikana seitsemän kiinnostavaa elokuvaa. Näytökset järjestetään keskiviikkoisin klo 13.00.
Kevätsarja alkaa Klaus Härön ohjaamalla draamalla Ei koskaan yksin. Rony Smolarin kirjoittamaan elämänkertaan Setä Stiller pohjautuva elokuva on kertomus toisen maailmansodan synkistä vuosista, jolloin Eurooppa horjui kaaoksen partaalla ja Suomi sai osakseen pakolaisvirran Saksasta ja Itävallasta. Tarinan keskiössä on suomalainen liikemies ja hyväntekijä Abraham Stiller, joka omistaa elämänsä inhimilliselle auttamiselle. Hän taistelee epätoivoisesti pelastaakseen Suomeen paenneet ihmiset varmalta kuolemalta keskitysleireillä, mutta joutuu samalla kohtaamaan aikansa raadolliset poliittiset realiteetit.
Kesäkirja on Tove Janssonin samannimiseen teokseen perustuva draama, joka kertoo romaanin tapaan maagisen ja elämää kohottavan tarinan Sophia-tytön kesästä isoäidin kanssa pikkuisella saarella. Charlie McDowellin ohjaaman, itäisellä Suomenlahdella kuvatun elokuvan pääosissa ovat Glenn Close ja Emily Matthews.
Elokuva Maria kertoo oopperalaulaja Maria Callasista. Pablo Larrainin ohjaamassa draamassa näyttämöiden kuningatar Callas viettää Pariisissa mystisen sairauden värittämiä viimeisiä vuosiaan 1970-luvulla. Nimiosaa elokuvassa näyttelee uransa ehkä vakuuttavimman roolin tekevä Angelina Jolie.
Edward Bergerin jännittäviäkin piirteitä omaava draama Conclave käsittelee yhtä maailman salassa pidetyimmistä ja vanhimmista seremonioista – uuden paavin valintaa. Kardinaali Lawrence on määrätty johtamaan tätä salaista prosessia rakastetun paavin odottamattoman kuoleman jälkeen. Kun katolisen kirkon valtaapitävimmät johtajat ovat kokoontuneet eri puolilta maailmaa ja sulkeutuneet Vatikaanin saleihin, Lawrence löytää itsensä salaliiton keskiöstä ja paljastaa salaisuuden, joka voi järisyttää kirkon perustuksia. Palkitun elokuvan päätähtinä ovat mm. Ralph Fiennes, Stanley Tucci, John Lithgow ja Isabella Rossellini.
Josh Margolinin ohjaama Thelma on hersyvä toimintakomedia, jonka alkutilanteessa 93-vuotias Thelma joutuu lapsenlapsekseen tekeytyvän huijarin uhriksi. Kun tilanne valkenee hänelle, napakka isoäiti päättää ottaa sähkömopon alle, ystävän kyytiin ja oikeuden omiin käsiinsä saadakseen omaisuutensa takaisin. Elokuvan nimiosassa nähdään 93-vuotias veteraaninäyttelijätär June Squibb, joka teki elokuvaan suurimman osan stunteistaan itse.
Tositapahtumien innoittama, 1930-luvulle sijoittuva Valitut kertoo aiemmin vaietun tarinan yhdestä lähihistoriamme kyseenalaisimmasta uskonlahkosta ja ihmisistä, jotka se ajoi joukkohurmoksen kautta tuhon partaalle. Elokuvassa Korpela-liikkeen huumaama Teodor alkaa saada näkyjä jumalalta, ja vaikka Teodorin puoliso Rakel on vankka kristitty itsekin, ei hänen uskonsa taivu yhtä pitkälle. Kun kyläyhteisö Rakelin ympärillä vakuuttuu Teodorin näyistä ja tämä ottaa liikkeen johtajan aseman, on Rakelin valittava puolensa. Jon Blåhedin ohjaama ja käsikirjoittama Valitut on maailman ensimmäinen meänkielinen pitkä draamaelokuva.
Kevään Hopeatähti-sarjan huhtikuussa päättää Pat Boonnitipatin ohjaama elokuva Isoäidin miljoonat. Kun isoäidin todetaan sairastavan syöpää, hänen lapsenlapsensa ryhtyy pitämään hänestä huolta. Taka-ajatuksena opiskelut kesken jättäneellä tekevällä nuorella miehellä on varmistaa itselleen perintö ja helpompi elämä, mutta teräväpäisen mummon suosioon pääseminen ei ole aivan helppoa. Kriitikoiden kehuma ja yleisön rakastama draama on ollut viime vuoden katsotuin elokuva kotimaassaan Thaimaassa, ja se on rikkonut katsojaennätyksiä pitkin Aasiaa. Elokuva on myös Thaimaan Oscar-ehdokas.
Kevään 2025 Hopeatähdet
22.1. Klaus Härö: Ei koskaan yksin
5.2. Charlie McDowell: Kesäkirja
19.2. Pablo Larrain: Maria
5.3. Edward Berger: Conclave
19.3. Josh Margolin: Thelma
2.4. Jon Blåhed; Valitut
16.4. Pat Boonnitipat: Isoäidin miljoonat
Muutokset ovat mahdollisia. Kustakin elokuvasta on yksi Hopeatähti-näytös. Näytökset tulevat myyntiin tiistaina 14.1.