Joka kolmas suomalainen liukastui viime talvena kertoo Liikenneturvan kysely. Aivovamman saa vuosittain arviolta 36 000 suomalaista ja jopa 60 prosenttia niistä syntyy kaatumisten ja putoamisten seurauksena. Opettaja Kati Veijonaho kertoo oman tarinansa liukastumisestaan Pysy Pystyssä -kampanjassa.
Liikenneturvan kyselyn mukaan joka kolmas suomalainen liukastui viime talvena. Liukastuneista 43 % kertoi loukanneensa itsensä ja 7 % joutui käymään lääkärissä tapaturman vuoksi.
https://email.liikenneturva.fi/t/r-l-thxulkd-bdkurjyttr-j/ osoittaa kasvua työmatkatapaturmissa jopa 8 prosenttia, mikä tekee yhteensä 24 000 työmatkatapaturmaa. Valtaosa tapaturmista on liukastumisia tai kaatumisia.
– Olosuhteisiin ei juurikaan voi vaikuttaa, mutta omaan varustautumiseen ja toimintaan voi. Kiire kannattaa taklata varaamalla enemmän aikaa matkoihin, kannustaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Eero Kalmakoski.
Aivovamma työmatkaliukastumisen seurauksena
Opettaja Kati Veijonaho kaatui kuusi vuotta sitten työpaikkansa pihamaalla ja löi päänsä jäiseen maahan. Keli oli talvinen. Jään ja tallautuneen lumen päälle oli satanut uutta lunta. Pihaa ei ollut hiekoitettu runsaaseen viikkoon, koska edellisellä viikolla oli koulun talviloma.
Aivotärähdys muuttui aivovammadiagnoosiksi noin viikon kuluttua tapaturmasta. Kuuden vuoden jälkeenkin Veijonahon arkea rajoittavat erittäin voimakas väsymys ja kuormitusherkkyys. Hänen aivonsa eivät myöskään osaa käsitellä näkö- ja kuulohavaintoja entiseen malliin.
Veijonaho kertoo miehensä avustamana, että hän on terveydenhuollon ammattilaisten lausuntojen perusteella työkyvytön kaikkeen työhön.
– Aivovamma ei useimmiten näy päälle päin. Näin ollen ulkopuolisten on vaikea ymmärtää, miksi terveen näköinen ihminen tarvitsee päiväunet sekä väsyy ja kuormittuu helposti. Näkymätön vamma voi rajoittaa elämää huomattavasti enemmän kuin moni näkyvä vamma.
Aivovammaliiton Pia Kilpeläinen kiittelee Kati Veijonahoa asian tuomisesta julkisuuteen.
– Aivovamman saa vuosittain arviolta 36 000 suomalaista, ja sen jälkitilan oireita on vähintään 100 000 henkilöllä. Tarkkaa lukua liukastumisten aiheuttamista aivovammoista ei ole saatavilla, mutta jopa 60 prosenttia niistä syntyy kaatumisten ja putoamisten seurauksena, Aivovammaliiton Pia Kilpeläinen vahvistaa.
Ilmatieteen laitos varoittaa erittäin liukkaista jalankulkukeleistä
Ilmatieteen laitos varoittaa erittäin liukkaista jalankulkukeleistä https://email.liikenneturva.fi/t/r-l-thxulkd-bdkurjyttr-t/
Erittäin liukas keli on, kun:
- jään päällä on lunta
- jään päällä on vettä
- lumi on tamppaantunut liukkaaksi runsaan lumisateen jälkeen, kun lämpötila on ollut nollassa tai vähän pakkasen puolella
- loska on jäätynyt hyvin epätasaiseksi ja liukkaaksi.
– Erittäin liukkaalla ei pelkkä varovaisuus riitä, vaan tarvitaan pitävät kengät sekä apuvälineitä kuten liukuesteet. Liukastuminen yllättää helpommin, jos ei keskity kävelyyn, vaan esimerkiksi katselee puhelintaan, kertoo Ilmatieteen laitoksen ylimeteorologi Sari Hartonen.
Varoituksen voi tarkistaa Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilta ja sääsovelluksesta. Kelissä voi olla suuria paikallisia vaihteluita muun muassa kunnossapidon erojen vuoksi ja sen mukaan, kuinka vilkas paikka on. Varoituksia annetaan vain laaja-alaisemmista erittäin liukkaista tilanteista.
Seitsemän vinkkiä liukastumisen välttämiseksi
- Tarkista jalankulkusää.
- Valitse kengät kelin mukaan.
- Käytä liukuesteitä.
- Varaa aikaa matkoihin
- Keskity kävelemiseen.
- Anna palautetta kunnossapidolle.
- Huolehdi kunnostasi ja vireystilastasi.
https://email.liikenneturva.fi/t/r-l-thxulkd-bdkurjyttr-d/ 13.–19.1.2025. Kampanja muistuttaa, että liukastumisia voi vähentää omilla toimilla ja valinnoilla. Ennakoimalla ja varautumisella talven liikkumisetkin sujuvat kuin Strömsössä.
https://email.liikenneturva.fi/t/r-l-thxulkd-bdkurjyttr-k/
https://email.liikenneturva.fi/t/r-l-thxulkd-bdkurjyttr-o/
Kampanjassa mukana: Aivovammaliitto ry, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry, Finanssiala ry, Ilmatieteen laitos, Invalidiliitto, Liikenneturva, Suomen Luustoliitto ry, LähiTapiola, Nikander ja Wiinikka Oy, Partioaitta, sisäministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, Suomen Punainen Risti, Taitavat Suutarit ry, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos.