Yhteisöllisyys on ollut selkeänä tekijänä koululuokan toistaessaan luokkakokouksiaan vuodesta toiseen. Walter Ahlströmin teknillisen koulun paperitekniikan opintosuunnan II-luokka vietti 50-vuotisjuhlakokoustaan viikonlopun aikana Varkaudessa. Nyt oli kyseessä 47. luokkakokous.
Vuonna 1973 luokalla aloitti 24 oppilasta, paperiteknikoksi valmistuminen oli joulun alla 1974, ensimmäinen luokkakokous oli Varkaudessa silloisessa Hotelli Taipaleessa vuonna 1976, seuraava vuonna 1978 ja siitä eteenpäin vuosittain, lukuun ottamatta koronavuotta 2020. Koulun kotipaikkakunnalla Varkaudessa luokkakokouksia on pidetty toistakymmentä, muutoin hyvin monilla paikkakunnilla ympäri Suomea ja myös laivaristeilyn merkeissä.
Luokalle on muotoutunut upea nimi ”Aution pojat ja Pirjo”.
– Nimi on tullut oppilaiden kunnioituksena opettajaamme Pekka Autiota kohtaan. Me olimme hänelle lapsia ja hän oli meidän ”isä”. Vaikka hän oli meidän kanssamme Ravintola Ruukinhovissa, kyllä hän meidät piti kurissa, isällisen fiksusti. Olemme kaikki todella kiitollisia siitä, mitä hän on meidän hyväksemme tehnyt. Ja luokallamme oli yksi naishenkilö opiskelijana, Pirjo, taustoittaa Pekka Syvärinen, joka tuli opiskelemaan länsirannikolta Eurasta.
– Kun Pekka-opettajamme kolme vuotta sitten elokuussa täytti 80 vuotta, Eurajoelle hänen syntymäpäivilleen kutsuttuina olivat vain luokan oppilaat puolisoineen. Olemme hänen ”poikiaan” ja arvostus on molemminpuolista, hän jatkaa. Pekka Autio puolestaan toteaa, että luokkakokouksista hän on hyvin harvoin ollut poissa.
Opiskelujen alkaessa luokalla oli puolentusinaa varkautelaista nuorukaista ja valtaosa eri puolilta Suomea. Koulupäivät olivat yleensä kahdeksan tunnin mittaisia. Walter Ahlströmin teknillisellä koululla oli hyvä maine, tuolloin paperiteknikoksi valmistui kahdessa vuodessa, muualla opiskelu kesti kolme vuotta.
Tiivistä opiskelua
Länsirannikolta Kauttualta Varkauteen opiskelemaan tuli Kari Antola, joka on ollut mukana jokaisessa luokkakokouksessa.
– Opiskelun alku oli jännittävää aikaa, tuli kahlattua läpi ja kaikki meni kuten pitikin. Pekka Autio oli tuolloin aloitteleva opettaja ja muistaakseni ne tekniset kysymykset aina ensimmäiseksi suuntautuivat luokan ainoalle naispuoliselle opiskelijalle. Meillä on hyvä porukka, ei ole tullut sairauksia, olen voinut tulla luokkakokouksiin. Ja en koskaan ole rakentanut muuta kuin ”pilvilinnoja”, ja sehän on semmoista hommaa, että voi keskeyttää koska vain, hän naurahtaa.
Varkautelainen Reino Mustosen mukaan opiskelutahti oli tiivistä ja tiukkaa, koska opinnot suoritettiin kahdessa vuodessa.
– Pekka-ope piti tiukoilla ja kokeita oli aika useasti. Ensimmäisenä vuotena opiskeltiin suomen kieltä ja pari tuntia englantia. Laskutikulla ratkaistiin tehtäviä kokeissa, ei ollut laskimia. Muistona opiskeluajoista laskutikku on edelleen tallessa.
Ja Pekka-ope täsmentää, että tuohon aikaan vuodessa oli 38 opiskeluviikkoa ja tiettynä aikana kokeita oli viikoittain.
– Pääaineina olivat tietysti paperiaineet eli paperin- ja selluntekemiseen liittyvät asiat, tällä luokalla hyvin paljon kemianopiskelua. Sitten tietysti muiden opettajien toimesta opiskelun perusaineita olivat matematiikka ja fysiikka. Luokka oli ahkera, tehtiin töitä, luettiin läksyjä ja tietysti oli ”ilta- ja viikonloppurientoja”.
– Tältä luokalta valmistuneet saivat hyvin töitä – ajat olivat sellaiset. He nousivat työpaikoillaan askel askeleelta mestareiksi, päivämestareiksi, ylimestareiksi ja niin edelleen – luokkakokoukset ovat jatkuneet mallikkaasti vuosien varrella.
Maailmanlaajuinen öljykriisi kuitenkin muutti tilanteita.
– Kun valmistuimme, useille meistä oli työpaikkoja tarjolla. Myöhemmin, esimerkiksi Tampereelta valmistuneita kavereita jäi työttömiksi – pudotus oli huima, toteaa Pekka Syvärinen ja jatkaa opiskeluihin liittyen vapaa-ajanviettoon.
– Keskiviikkoisin ihan ”omana hommana” pidettiin koulun jälkeen liikuntapäivä yhdessä toisen, saman ikäluokan luokan kanssa. Urheilukentällä pelattiin jalkapalloa, kaukalopalloa ja liikuntasalissa lentopalloa. Oltiin liikunnallisia nuoria ja haluttiin liikkua.
(Kuva WATK:n vuosikirjasta 1974)
Opiskelijaelämää
Annetaanpa Pekka Syvärisen jatkaa – opiskelijaelämästä. Varmasti moni meistä muistaa Irwinin vuonna 1973 levyttämän kappaleen ”Viuhahdus”. Tuohon aikaan streaking, viuhahtiminen oli jonkinlainen muoti-ilmiö. Opiskelijoiden viettäessä ravintolailtaa, kyseinen asia oli ollut puheenaiheena ja oli todettu, että ”viuhahtamista jotkut tekevät juovuspäissään”. Siihen Syvärinen oli todennut, että onnistuuhan se myös selvinpäin.
– Siinä kävi sitten sillä tavalla, että lujuusoppitunnin päätyttyä, ennen geometriantuntia, välitunnilla kävin päräyttämässä viuhahtaen – oli asusteina valkoinen pipo ja valkoiset tennarit. Siviilipoliisiauto sattuikin paikalle ja lopulta viuhahtamisen päätteeksi matka johti poliisiasemalle. 30 markan sakkolapussa luki: ”Loukkasi julkista siveyttä, juoksi alasti Ahlströminkatua”.
Opiskelijaelämää oli – luokkaretki suuntautui Leningradiin, matkanjohtajana Syvärinen, ”pitämässä huolta vauhdikkaimmista kavereista”. Matkan paluumatkalla hän pyysi, että porukka vuorostaan pitää hänestä huolta. Tapahtumat jatkuivat ja huipentuivat siten, että Varkaudessa Syvärisen asunnolta Savontieltä haettiin säkkipilli.
– Lähdettiin marssimaan, minä edellä ja muut peräkkäin parijonossa säkkipillin soidessa. Ensin kohteena oli Ravintola Savontie, sitten jatkettiin keskelle kaupunkia, säkkipillin äänen takia valoja alkoi syttyä taloihin puolenyön aikaan ja ennen siltoja jälleen ilmestyi poliisiauto. Lopputuloksena 30 markan sakko: ”Räikeä-äänisen viheltimen käyttö julkisella paikalla”.
Tuohon keissiin sakkorahat kerättiin luokan keskuudesta ja samalla myös maksettiin vedonlyöntirahoja tapahtuneesta. Pekka Syvärinen on dokumentoinut jo pitkään luokkansa asioita, joita on nykyisen digitekniikan aikana hyvä pitää tallessa. Oppilasmäärästä neljä henkilöä on poistunut luokkalaisten joukosta – In memoriam.
Oli ilo tavata Aution pojat ja Pirjo -luokka Varkauden vesitornin kahviotasanteella. Todellisesta yhteisöllisyydestä oli myös esimerkkinä, kun moni tuli sanomaan: ”Kyllä on hyvä porukka”. Ja Pekka-ope sanoi, että lauantain iltaruokailun yhteydessä, päätettäessä tulevaisuuden kokouspaikoista, niin hän varaa kokousajan täyttäessään 90 vuotta ja 100 vuotta. Tuo kuvasti porukan ”liimautumista yhteen”.