Varkauden Teatteri jysäytti todella isosti syyskautensa ensimmäisellä ensi-illallaan Rajaton rakkaus, joka vei ilottelullaan pilvilinnoihin ja toi syvimmillään takaisin maan päälle arkirealismiin. Teatterin koko henkilöstö on kutonut yhteisvoimin sellaisen tuotannon, jota kelpaa hyvällä mielellä katsoa ja kuunnella. Kaikki on kohdillaan ja saumattomasti. Resurssit on hyödynnetty mallikkaasti, on tuotettu työryhmän taidetta ja jokainen saa loistaa omalla osaamisalueellaan.
Edesmenneiden suomalaisen iskelmätaivaan artistien kohtaloita tuodaan esiin Mika Räinän kirjoittamassa näytelmässä, joka on matka musiikkiin, visuaaliseen rikkauteen, rakkauteen ja ihmisyyteen. Varkauden Teatterin tuotannossa roolihenkilöt ovat alkuperäisen käsikirjoituksen mukaisia, tekstiä on osittain muokattu. Teksti on sangen nokkelaa ja elämänmakuista.
Musiikkivalinta ja tuotanto kokonaisuudessaan on tehty omannäköiseksi – Varkauden Teatterin taiaksi ja laadukkaaksi osaamiseksi. Näytelmän ohjaus ja projisoinnit ovat Ville-Veikko Valtasen käsialaa. Ensi-esityksensä näytelmä sai Lappeenrannan kesäteatterissa ja Varkaudessa se tuotiin parrasvaloihin toisena teatterina.
Näytelmän roolihahmot eivät ole karikatyyrejä, ei suoraan henkilöhahmoihin perustuvia, eikä eri tietolähteiden, medioiden ja olettamuksien tuottamia mielikuvia. Tekstin kautta annetaan vaihtoehtoista kuvaa artisteista ja heidän ajatusmaailmoistaan. On paljon kysymyksiä, joihin haetaan vastauksia. Yhtenä päällimmäisenä kysymyksenä – ”Miksi Jeppe juo?”
Edesmenneiden artistien elämässä alkoholi on ollut merkittävä roolissa, ”koskenkorvasilmä on ollut kaurapuurossa”, jokaisella on ollut omat kipupisteensä ja ”elämänreppunsa” kannettavanaan – iloineen ja suruineen. Vaikka ”jossittelu” ei ole kaikkein parasta mielenlaatua, niin näytelmää katsoessaan eittämättä ajatukset kohdentuvat useasti siihen, mitä aikanaan olisi voinut tehdä toisin tai jättää tekemättä. Olisiko elämä voinut mennä toisin? Toisaalta – se lienee ihmiselämälle olennainenkin piirre, mutta on hyvä muistaa, että jokainen yksilö riittää sellaisena kuin hän on – omana itsenään.
Tietyllä tavalla Rajaton rakkaus-musiikkikomedian keskiössä on Olavi Virran tarina, mutta kyseessä ei ole tribuutti vaan vaihtoehtoinen kurkistus hänen elämäänsä. Varmalla lavakarismallaan, vahvalla laulutulkinnallaan ja tosi selkeällä artikuloinnillaan roolia kuljettaa tangokuningas Petri Hervanto, Varkauden Teatterin näyttämöllä kahdeksan vuoden jälkeen. Nyt on kyseessä kolmas kerta, kun hän tulkitsee suomalaisen artistilegendan roolia teattereiden näyttämöillä.
Olavin ”terapiatoverina” on kuolinsyyntutkija Anna, Marja Sundgrén, jonka laulutaidot nousevat arvoonsa. Olavin kanssa käytävät terapiatuokiot ovat kiinnostavasti sellaisia, että kumpi milloinkin on terapiaa saavana osapuolena – ehkäpä vuorovaikutteisesti molemmat. Molemmat näyttelijät tuntevat toisensa, ovat olleet yhteisissä tuotannoissa ja se on aistittavissa.
”Elämän nälkä” – Marja Sundgrén ja Petri Hervanto (Kuva: Petteri Aartolahti)
Näytelmässä vuorottelevat taivas ja maanpäällisyys – mielenkiintoinen yhdistelmä. Tuotannon kokonaisuudessa kaikki elementit ovat tukemassa toinen toisiaan – lavastus, puvustus, laulujen sovitukset, valo- ja äänimaailma. Lavastuksessa Jani Jeulonen on tehnyt hattaramaisen taivaan, puvustuksessa Sari Kirjavainen on keksinyt värimaailmallisesti kivat kankaat, puvustus on ilmeikästä, ja mittatilaustyönä valmistettuja asusteita on ollut tekemässä vaatturina Sari Vepsä.
Esityksen roolihahmojen tulkinnat olivat tuttuun tapaan varmoja. En malta kuitenkaan olla nostamatta esiin paria juttua. Teatterinjohtaja Juha Vuorinen debytoi nyt näyttämön puolella, sellaisella otteella, että nauruhermot olivat herkillä katsomon puolella – varsinainen huumoripläjäys. Samaten Pekka Johanssonin roolihahmo kiinnitti huomiota – roolihahmon kiinnostuksenkohteena olivat enemmän croissantit kuin portinvahtijan tehtävä.
Näytelmässä kuultava musiikki on hyvin vaihtelevaa, tunnelmasta toiseen, lähes kokonaisuudessaan edesmenneiden artistien levyttämää, mutta ei ole soinniltaan sitä samaa, mitä olemme kuulleet levytyksiltä. Mikään biiseistä ei ole alkuperäisessä muodossaan vaan tuotannon tarkoitusperiin nivoutuvia.
Kapellimestari Sami Ruutiainen on tehnyt todella valtavan työn sovittaessaan ja harjoituttaessaan musiikin uusiin sävyihin, soveltuvaksi tukemaan näytelmän tekstiä ja kohtauksia. Isossa roolissa musiikkivalinnoissa ja biisien työstämisessä on ollut mukana Petri Hervanto. Musiikkia viedään eteenpäin tavalla, jolla saadaan esityksestä ehjä kokonaisuus. Ja kuten ennenkin Varkauden Teatterin musiikkinäytelmissä – ”livestä ei luovuta”, bändin sointi on jykevää, kuoro-osuuksia on sopivassa määrin, lauluvoimaa ja taitoa löytyy.
Ruutiaisen lisäksi bändissä soittavat Sami Harlin, Anssi Huotari/Jukka Rissanen ja Jouko Reijonen/Jukka Kolehmainen. Musiikillinen kattaus on todella rikas ja laaja-alainen, useiden vuosikymmenien varrelta, mukana myös käännösbiisejä. Mukaan lukien potpuri, esityksessä kuullaan noin 25 tuttua laulua, tutuilta artistinimiltä Olavi Virta, Topi Sorsakoski, Juice Leskinen, Irwin, Aki Sirkesalo, Pave Maijanen, Kirka, Rauli Badding Somerjoki, Armi Aavikko, Kikka, Laila Kinnunen, Danny, Katri-Helena, Yö-yhtye ja Suomen talvisota 1939–1940-yhtye. Musiikkivalikoimassa iso tapaus oli roolihahmona ”Dannyn paluu” Varkauden Teatterin näyttämölle. Niin – ja räppiäkin on mukana – ilahduttava tulkinta biisistä vuosikymmenien takaa.
Marko Etelärinteen valot vaihtelevine värimaailmoineen toimivat myös olennaisena osana lavastusta, kohdentuen kohtausten mukaisiin kiinnekohtiin. Samoin Jussi Heiskasen äänimaailma ja -efektit ovat tarkoin harkittuja ja ajoitettuja.
Koreografian ovat tehneet Soisalo-opiston tanssinopettajat Anna Savolainen ja Piia Peräniitty, näyttämötila hyvin huomioiden ja tarkasti käyttäen. Nähdään upeita tansseja, isoja ja pieniä, herkkiä tanssinumeroita. Lähtökohtana on ollut se, että tanssilla pitää olla tietty merkitys ja tarkoitus. Täysin varkautelaisvoimin toteutetun tuotannon kaikissa osa-alueissa ”puhutaan samaa kieltä”.
Taivaassa ja maan päällä näytelmässä Olavin kanssa asioita paljolti pohdiskelee Topi (Pietari Pentikäinen), joka junailee tapahtumien etenemistä. Melkoinen matka kohti tuntematonta on myös sattumuksien aikaan saamaa, yllätyksellistä ja myös rakkaustarinaa.
Kun Rajaton rakkaus on rikas myös roolihahmogallerialtaan, näyttämöllä ovat rooleja tekemässä jo edellä mainittujen lisäksi Jukka-Pekka Löhönen, Saara Saastamoinen, Ville-Veikko Valtanen, Jussi Immonen, Miia Immonen, Tiina Ruutiainen ja Mirja Ryytty. Lavastamon puolelta Sami Härkönen näyttelee nauhoitteen välityksellä myös merkittävässä roolissa – omasta teatteritalosta löytyy talentteja. Näytelmän tarpeiston on valmistanut Mirja Ryytty, kampaukset ja maskeeraukset ovat Miia Immosen.
Rajaton rakkaus on, ohjaaja Ville-Veikko Valtasen sanoin, ”hattaramainen, pörröisen romanttinen, rakkautta pursuileva musiikkikomedia”. Vaikka huvittavia käänteitä on runsaasti, näytelmä antaa luvan pohdintaan, ihan aiheellisesti.
Nykyisessä somemaailmassa ”lähes kaikki on mahdollista”. Näytelmän Kikka oli uransa aikana paljolti väärin ymmärretty, kiusattu ja nöyryytetty – ehkäpä olettamuksien, kuulopuheiden ja median taholta. Ja seuraukset olivat surulliset – ”elämänreppu” oli liian raskas kantaa. Olivatko taustalla lapsuuden traumat kokemistaan ja näkemistään, ja aikuisiällä asiat purkautuivat pyrkimyksenä tulla hyväksytyksi ihmisten keskuudessa? Voidaan varmaan kysyä monessa muussakin tapauksessa eletyssä elämässä.
Pyhä Pietari ja Kikka – Pekka Johansson ja Saara Saastamoinen (Kuva: Petteri Aartolahti)
Varkauden Teatteri tekee musiikkiteatteria tunnetusti laadukkaalla tavalla – laulu soi äänissä ja soitto raikaa. Näytelmän erikoisuutena koetettiin, kun koko näyttämöhenkilökunta oli soittamassa isona orkestraationa.
Jälleen kerran on otettava esiin monesti mainitsemani ”tunteiden vuoristorata”, jonka koin esityksen aikana. Musiikilla ja sen teksteillä on ihmeellisen puhutteleva voima, esimerkkinä, kun esityksen avauskappaleena tuli Kirkan Tunnetko, olin jo siinä vaiheessa ”myytyä miestä”.
Musiikki ja tekstit maalavat kuvia – muistikuvia. Tuli Pave Maijasen Elämän nälkä ja Pidä huolta – niin todentuntuista. Ja toisaalta mukana oli iloista rallattelua, Laila Kinnusen Kellä kulta, sillä onni, josta jäi sitten yksi korvamato. Musiikillisen ilottelun jälkeen oli hyvä mieli – esitys oli tehnyt tehtävänsä ja lunastanut merkityksensä.
Kun olin tullut kotiin, sain viestin ensi-illassa olleelta tuttavaltani. Siteeraan tässä hänen näkemyksensä ja tuntemuksensa Rajaton rakkaus-ensi-illasta: ”Riemastuttavan nautinnollinen esitys. Tuttu musiikki toimi, juoni oli päättömyydessään ihana ja miljöö on niin kotoisa.” Tuo on sangen sattuvasti sanottu.
Kun televisiossa pyörii ohjelma, lyhenteellä TTK, niin Varkauden Teatterin Rajaton rakkaus -tuotannosta käyttäisin hyvin mielelläni lyhennettä KKK – Kannattaa Käydä Kokemassa – ihan isoilla kirjaimilla. Varkaudessa teatteria tehdään isolla sydämellä.
Vesa Moilanen