Odotettu syysmatineasarja alkaa Maximissa

Spread the love

Varkauden elokuvateatteri Maximissa alkaa syksyn matineaelokuvien sarja sunnuntaina 22. syyskuuta. Kiehtovassa sarjassa nähdään kaikkiaan kymmenen puhuttelevaa elokuvaa eri puolilta maailmaa. Kutakin elokuvaa esitetään pääsääntöisesti kahdesti, esityspäivät ovat sunnuntai ja tiistai.

Syyssarjan aloittaa Robert Guédiguianin ranskalaisdraama Elämä on juhla. Elokuvan päätähtenä on Rosa, perheensä matriarkka, sairaanhoitaja ja yhteisönsä sydän ja sielu. Lähestyvä eläköityminen ja tuohtuminen paikalliseen politiikkaan saavat palavasieluisen naisen turhautumaan. Kun kuvioihin astuu hurmaava Henri, huomaa Rosa, ettei koskaan ole liian myöhäistä toteuttaa unelmiaan, olivat ne sitten aatteellisia tai henkilökohtaisia.

Per Flyn ohjaama Hammarskjöld kertoo YK:n pääsihteerinä vuosina 1953–1961 toimineen ruotsalaisen Dag Hammarskjöldin elämän viimeisistä viikoista, joihin osuu Kongon kriisin kärjistyminen keskellä kylmän sodan tulehtuneimpia aikoja. Poliittista trilleriä, elämänkertaa ja historiallisia tapahtumia yhdistelevän elokuvan nimiosassa nähdään taiturimainen Mikael Persbrandt.

Ruotsalaisessa draamakomediassa Den sista resan – Viimeinen matka Lars jää eläkkeelle ranskanopettajan työstään ja haaveilee ihanasta ”kolmannesta iästä” matkoineen ja elämyksineen. Elämä ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan. Sen sijaan, että Lars nauttisi elämästä, hän muuttuu yhä passiivisemmaksi, kököttää kotonaan ja saa niin vaimon kuin pojankin turhautuneeksi. Poika päättää pakata isänsä ja ystävänsä vanhaan Relluun ja lähteä Ranskaan hakemaan isälle elämäniloa takaisin. Elokuvan ovat ohjanneet Filip Hammar ja Fredrik Wikingsson.

Paolo Genovesen Elämäni ensimmäinen päivä on koskettava ja syvällinen draama, jossa neljä erilaista päähenkilöä kohtaavat salaperäisen miehen juuri kun ovat saavuttaneet elämässään pohjakosketuksen ja päättäneet luovuttaa. Mies tarjoaa heille sopimuksen: viikon aikaa nähdä, miltä maailma näyttäisi ilman heitä. Löytävätkö he voimaa aloittaa alusta ja rakastua elämään uudelleen? Italialaiselokuva herättää pohtimaan elämän arvoa ja merkitystä.

Puolalaisen veteraaniohjaaja Agnieszka Hollandin moninkertaisesti palkittu elokuva Green Border on riipaisevan humaani, ihmiset ihmisinä näkevä kuvaus pakolaisten ahdingosta Puolan ja Valko-Venäjän rajalla. Hollandin elokuva on paitsi henkeäsalpaava draama, myös äärimmäisen tärkeä puheenvuoro sivistyksen puolesta ja käytettyjen sanojen merkityksestä aikana, jona pakolaisten ihmisyyttä häivytetään.

Kurkien äiti on dokumentti 90-vuotiaasta Ellen Vuosalosta, joka on elänyt monta elämää. Ensin suomalaisena siirtolaisena Kanadassa, sitten eläintieteiden opiskelijana Kaliforniassa ja lopulta lumikurkien äitinä Iranissa.  Iiris Härmän elokuva kertoo uskomattoman naisen ainutlaatuisesta elämästä, johon mahtuu kaikkea rakkaudesta tragedioihin aina vallankumoukseen asti. Se on tarina luonnosta, ihmisyydestä, ja naisen roolista niin länsimaissa kuin iranilaisen kulttuurin keskellä.

Pedro Almodóvarin The Room Next Door on mestariohjaajan ensimmäinen englanninkielinen pitkä elokuva. Venetsian elokuvajuhlien pääpalkinnon Kultaisen leijonan voittanut draama kertoo Ingridistä ja Marthasta, nuoruudenaikaisista ystävistä, jotka tapaavat vuosien jälkeen toisen heistä tehdessä kuolemaa. Sigrid Nunezin What Are You Going Through -romaaniin pohjautuvan elokuvan pääosissa ovat Tilda Swinton ja Julianne Moore.

Baltasar Kormákurin ohjaama Touch on romanttinen ja kiehtova tarina, joka ulottuu yli vuosikymmenten ja maanosien. Islannin kärkikastiin kuuluvan ohjaajan elokuva seuraa yhden miehen matkaa hänen etsiessään ensimmäistä rakastettuaan, joka katosi 50 vuotta sitten – ennen kuin hänen oma aikansa loppuu.

Anora, nuori seksityöntekijä New Yorkista, saa tilaisuuden kokea tuhkimotarinan, kun hän tapaa ja päätyy yllättäen naimisiin oligarkin pojan kanssa. Uutisten kiiriessä Venäjälle hänen satumainen kohtalonsa on uhattuna, kun miehen vanhemmat matkustavat New Yorkiin saadakseen avioliiton mitätöityä. Sean Bakerin ohjaama draamakomedia Anora voitti toukokuussa Cannesin elokuvajuhlien pääpalkinnon Kultaisen palmun, ja sitä on kutsuttu yhdeksi tämän vuoden parhaimmista elokuvista.

Syyskauden matineasarjan päättää iranilainen, Maryam Moghadamin ja Behtash Sanaeehan ohjaama ja käsikirjoittama draama Pieni pala kakkua. Elokuvassa pitkään leskenä omin päin elänyt Mahin viettää iltaa tyttökaveriensa kanssa, ja päättää että elämässä voisi vielä kerran olla tilaa romanssille. Mahin kohtaa eläkeläisten lounaspaikassa sympaattisen taksikuskin ja Faramarz saa ajaa Mahinin kotiin. Mahin kaivaa esiin viinipullon ja leipoo herkullisen kakun. On aika jakaa yhteinen, onnellinen illallinen. Naisia alistava mikroskooppisen tarkka sääntöjen ja kieltojen verkko tekee sympaattisista hetkistä Teheranissa harvinaista herkkua.

Syksyn 2024 matineasarja Varkauden Maximissa:

22.+24.9.         Robert Guédiguian: Elämä on juhla

29.9.+1.10.      Per Fly: Hammarskjöld

6.+8.10.            Filip Hammar, Fredrik Wikingsson: Den sista resan – Viimeinen matka

20.+22.10.       Paolo Genovese: Elämäni ensimmäinen päivä

27.+29.10.       Agnieszka Holland: Green Border

3.+5.11.            Iiris Härmä: Kurkien äiti

17.+19.11.       Pedro Almodóvar: The Room Next Door

24.+26.11.       Baltasar Kormákur: Touch

1.+3.12.            Sean Baker: Anora

8.+10.12.         Maryam Moghadam, Behtash Sanaeeha: Pieni pala kakkua

Muutokset ovat mahdollisia.

Jätä kommentti