Oheinen otsikko oli nimenä neljättä kertaa vietettyjen Varkaus-päivien ohhjelmatarjontaan liittyvälle seminaarille, jonka järjestäjätahoina toimivat Kirja-Varkaus ry ja Warkaus-Sali Euroopan kulttuuriympäristöpäivänä. Seminaarissa avautui laaja-alaisesti varkautelainen aikaikkuna ja Ahlström-suvun vaiheet, myös ennen Varkauden-aikaa.
Sangen mielenkiintoista oli kuulla kuvataiteilija, keraamikko Leena Mäki-Patolan painavassa avauspuheenvuorossa asiaa seminaari-sanasta – latinan kielen sana seminarium on suomennettuna taimitarha. Mäki-Patola sanoikin, että on ihanaa olla vierailulla taimitarhassa, tieto on aina taimella, asiat ovat vääjäämättömän keskeneräisiä.
Leena Mäki-Patola
– Ajanhenki vaihtuu, tutkimusmenetelmät muuttuvat ja kehittyvät, salattua tietoa vapautuu ja syntyy aina uudenlaisia näkökulmia. Me ihmiset olemme koko elämämme ajan taimia suhteessa tietoon. Seminaarit ovat tiedon taimitarhoja, joissa tiedon puutarhurit ja erikokoiset taimet kohtaavat ja parhaimmillaan kaikki osapuolet vahvistuvat.
Leena Mäki-Patolan mielestä seminaari on hyvä vastapaino tätä aikaa rienaavalle kiirekiroukselle ja arkitietomme pohjautuu yksinkertaisuuksiin ja on seitinohutta.
– On arvokasta voida keskittyneesti rauhoittua kuuntelemaan ja miettimään jotain aihealuetta syvemmälle – pureutuen kulkemaan toisten avaamia polkuja, kenties havahtua kehittelemään jatkokysymyksiä tai vastalauseita. Parhaimmillaan tieto ei kulje vain yhteen suuntaan vaan risteilee ja herättää erilaisia reaktioita – jopa tyrkkää toimimaan, hän sanoi ja myös pohdiskeli, millä keinoin nykypäivän informaatiosodassa osaamme tunnistaa tiedon oikeudenmukaisuuden tai valheellisuuden. Tietoryteikön seassa on vaarana sairastua kyynisyyden näivetystautiin.
– Useimmiten meillä on arvoja, asenteita sekä ideologisia, poliittisia ja taloudellisia intohimoja. Helposti poimimme tietopuutarhasta sen, mikä vahvistaa omia arvojamme ja asenteitamme. Olemme kriittisempiä, jopa torjuvia sellaista tietoa kohtaan, joka on ristiriidassa oman ajattelumme kanssa, sanoi Mäki-Patola, jonka mielestä esimerkiksi päätöksentekokoneiston halu tai kyky on selvästi alentunut ottaa vastaan tietoja – tieto ei enää mene läpi päättäjille.
Korkea peli
Tiedon taimitarhaan astuttiin sisään ”rehevöitymään” historiantutkija, tietokirjailija, FT Sakari Siltalan paneutuessa seminaarin otsikon mukaisiin asioihin, uuden teoksensa Korkea peli – Teollisuustitaani Walter Ahlströmin elämä -sisältöön pohjautuen. Siltalan mukaan Walter Ahlström on hyvin tunnettu henkilö Varkaudessa, mutta koko Suomessa hänestä ei palkoakaan tiedetty. Sinänsä hätkähdyttävää, koska hän oli aikanaan Suomen suurimman yksityisen yrityksen pääjohtaja, pääomistaja, Suomen rikkain mies ja kapitalisti numero yksi Suomessa. Siltala myös totesi, että Walterin isä Antti Ahlström on paremmin tunnettu – hänen tarinsa kirjoitti kirjankansien väliin Juhani Aho.
Sakari Siltala
Porissa syntyneen Walter Ahlströmin (1875–1931) nuoruutta, koulunkäyntiä, sattumuksia ja hyvin kulttuurisessa elämänympäristössä ja vilkkaassa seuraelämässä Noormarkun ruukissa, kauniin taiteen ympäröimän nuorukaisen vaiheita kuultiin Siltalan sangen mielenkiintoisessa puheenvuorossa.
Dramaattinen käänne Walterin elämässä tapahtui parikymppisenä, kun hänen isänsä menehtyi keuhkotautiin. Walter oli suunnitellut jatkavansa opintojaan valkolakin saamisen jälkeen – suunnitelmat muuttuivat ja hänestä tuli perheyhtiön pääjohtaja Noormarkkuun, vastuunalaiseen tehtävään.
– Kuten isänsäkin, Walter oli tulisieluinen fennomaani, erittäin jyrkätkin fennomaaniset asenteet ja hän puhui raakalaiskieli ruotsista. Kielitaistelut olivat siihen aikaan kovia ja Ahlström-suvun hahmoilla oli hieman eri painotuksia.
Avioiduttuaan nuorelleparille rakennettiin Noormarkkuun suvun pääpaikkaan melko komea ensiasunto, jossa oli 14 huonetta. Kansallisromantiikan ajan mukaisesti huippuarkkitehdit suunnittelivat talon.
Perheyhtiö pystyi elelemään aika rauhassa. Sakari Siltalan mukaan vuosi 1905 oli tietty vedenjakajavuosi – maassamme oli vahvistunut poliittinen työväenliike. Ahlström joutui kohtaamaan hankaluuksia monilla tehdaspaikkakunnillaan. Esillä olivat työoloihin ja työaikoihin liittyvät asiat, syntyi lakkoja ja hankalia tilanteita.
Varkaus merkityksellinen
Walter Ahlströmin pääjohtajakausi oli alkanut varsinaisesti vuonna 1904. Hänen visionsa pääsi rakentumaan, kun Paul Wahl & Co oli ajautunut vaikeuksiin. Hän ymmärsi Varkauden merkityksen Ahlströmin teolliselle tulevaisuudelle – metsäomaisuudet, sahat ja ruukit olivat valmiina. Samaten paikkakunnan sijainti oli mainio – oli koskivoima ja vesireitit. Hänen silmissään siinsi paperitehtaiden rakentaminen paikkakunnalle.
Taistelu Paul Wahl & Co:n omistuksesta kesti vuosia – vastapelurina omistuksessa oli Gutzeit. Walter Ahlström voitti taiston 1909–1910 ja Ahlströmin teollinen tulevaisuus oli varmistettu.
– Tämä oli vasta alkupiste, Walter ei pysähtynyt unelmissaan vaan tästä oikeastaan alkoi hänen korkea pelinsä. Hänen asenteensa oli, että hänellä oli oltava kaikkein kauneimmat, suurimmat, moderneimmat ja parhaat laitokset ja rakennukset. Hän lähti kehittämään Varkautta 1910–1920-luvuilla – kaikki muu oli vähän toissijaista. Suurimpana urakkana oli Varkauden rakentaminen, hän palkkasi Thoménin arkkitehtiveljekset, mutta legendan mukaan hän itse piirsi ensimmäisen kaavan.
– Kerralla rysähtivät käyntiin jättihankkeet – saha uusittiin, höyrykeskus, voimakanava ja puuhiomo. Oli jättimäiset operaatiot ja rakennushankkeet ja tietenkin tarvittiin työläisille ja insinööreille asunnot ja infra.
Hankkeet toteutuivat velkarahalla, sodan aikana sahojen lautavarastot kasvoivat vuoren korkuiseksi, vientiä ei pystynyt toteuttamaan. Walter osti Karhulasta jättimäisen teollisen kompleksin – hän otti todella tolkuttoman suuria riskejä. Sotavuosien aikana otettujen lainojen panttina oli kiinni koko omaisuus – jousi oli jännitetty äärimmilleen.
– Varkauden laitosten rakentaminen oli aivan valtava riski ja pitää paikkansa, Walter Ahlström oli pessimistinen, ja parhaimpinakin hetkinä hän odotti katastrofin iskevän. Mutta siitä huolimatta hänen luonteensa oli sellainen, että jättiriskit on otettava ja imperiumin on kasvettava.
Korkea peli ja riskinotto onnistui kuitenkin aivan loistavasti, koska otetuista lainoista aikanaan inflaation takia leikkautui neljäviidesosaa. Sodan loputtua Itämeri avautui, sahatavaraa saatiin laivattua, rakennusprojektit alkoivat valmistua ja Ahlström oli kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista yhtiöistä. Kuitenkaan rakentaminen ei lakannut ja kuuluisa Suomen suurin paperitehdas valmistui Varkauteen.
Masennusta ja luksuselämää
Sakari Siltalan mukaan Walter Ahlströmistä oli kasvanut luonteeltaan melkoinen diktaattori, yksinvaltainen ja jyrkkä, hän ei kuunnellut vasta-argumentteja, tottui johtamiseen ja hallitsemiseen, kahmi omistuksia yhtiöön sisaruksiltaan ja maksoi pieniä osinkoja. Mielialoiltaan hän oli ailahtelevainen, jopa masentunut, mutta energiallaan hän vei hankkeet maaliin saakka.
Ilmeisesti masennuksen vastapainona hän muun muassa rakennutti luksusjahdin, kestitsi bisneskumppaneita, kirjailijoita, taiteilijoita ja arkkitehteja purjehduksillaan. Samoin hän rakennutti salonkivaunun, joka on edelleen olemassa Hyvinkään Rautatiemuseossa.
– Hän oli mielenkiintoinen persoona ristiriitoineen. Hän näki itsensä hyvin eri tavalla kuin miten ulkopuolelta suurin osa ihmisistä näki. Masennuskaudet olivat hankalia, hän lääkitsi niitä alkoholilla, hoidatti itseään muun muassa ulkomailla kylpylöissä. Elintavat olivat olleet ilmeisen huonot. Oli luksuselämäntyyliä ja juhlimista ja toisaalta kärsittiin sen seurauksista – samaan aikaan yhtiö oli ajamassa päin seinää, hyvin hankalassa tilanteessa ja Walter Ahlström pikkuhiljaa vetäytyi pääjohtajan paikalta.
Sakari Siltalan, hänen kirjaansa perustuva puheenvuoro oli varsin valaiseva seminaarituokio myös kaikkine hupaisine, mutta myös traagisine tapahtumineen. Oliko Walter Ahlström kova, kylmä, viekas ja sulkeutunut, vaikka hän ajatteli tekevänsä kaikkensa maan parhaaksi – ehkä omasta ahneudestaan tai halustaan kuulla kolikoidenkilinää?
Ahlström ja Varkaus
Emeritusprofessori Hannu Itkonen teki valittuja nostoja otsikolla ”Teollisuusyhteisö ja kansalaisyhteiskunta murroksissa” – mennen myös Alstin ajan ulkopuolellekin kansalaisyhteiskunnan muodostumisessa, puhui paikallisen identiteetin rakentumisesta, Varkauden kauppalan ja kaupungin syntyprosesseista, paikallisesta elämänmenosta ja päälle päätteeksi kunnianosoitus kylähulluudelle.
Itkosen mukaan varhainen paikkakunnan teollistuminen käynnistyi 1820-luvulla ja 1870-luvulla Varkauteen oli rakennettu monimuotoinen tuotannollinen teollisuuslaitos, pääosassa puu ja metalli. Toinen, moderni rakennemuutoksen kausi, moderni teollistuminen ja kunnallinen itsenäistyminen liittyvät Ahlströmin tulemiseen paikkakunnalle.
– Kannattaa muistaa, että jo 1910-luvun alussa Varkauden teollisuuslaitokset olivat viidenneksi suurin teollisuuslaitos koko Suomessa. Sehän oli aika poikkeuksellista ajatellen Varkauden sijaintia.
Hannu Itkonen
Vuosikymmenien aikana yhteiskunta muuttui ja aikanaan oli paikkakunta Varkaus ja toisaalta Ahlström. Yhden tarinan todenperäisyyttä Itkonen sanoi, ettei pysty vannomaan, mutta tarina kertoo rajojen ylittämisestä. Tuolloin ”keppiherra” eli Varkauden tehtaiden johtaja Leif Glöersen oli mennyt Varkauden työväentalolle, jossa oli maalaustyöt meneillään. Hän oli osoittanut kepillä seiniä ja sanonut värien olevan väärät, vaihdetaanpa värejä ja että kohta yhtiöstä tulee maalipurkit – maalataan uudestaan.
Ahlströmin vastuulla oli teollinen toiminta, pitkään kaavoitustoimesta vastaaminen sekä sosiaali- ja terveyspalvelut. Lainsäädännön mukaan aikanaan tuli jatkuvasti lisää kunnallisia velvoitteita Varkauden kauppalalle.
Iso rakennemuutoksen kausi oli vuodesta 1962 lähtien. Varkaus oli kaupunki, modernia Varkautta ja teollisuutta rakennettiin ja globalisaation kosketuksena tuli iso murros ja Ahlströmin vetäytyminen vuonna 1986 ison yrityskaupan myötä.
Kansalaistoiminta
Urheilujärjestäytyminen oli käynnistynyt jo ennen Alstin aikoja, samaten oli järjestetty niin sanottuja säätyläisiltamia, sisältäen vähän tanssia, arpajaisia ja musiikkiesityksiä. Vakiintuneen kansalaistoiminnan aika käynnistyi, kun paikkakunnalle tuli lukusali ja kirjasto. Laajamittaisempi järjestäytyminen Suomessa tapahtui yleisemmin raittiusseurojen ja uskonnollisten yhteisöjen kautta.
Varkaudelle merkittävä asia kansalaistoiminnan kannalta oli vuonna 1899 tehtaan salin rakentaminen, Seuratalo, jossa oli eteenpäin vuosikymmenien ajan hyvin monenlaista toimintaa.
Työväenliikkeen järjestäytyminen tapahtui 1903, perustettiin Lehtoniemen työväenyhdistys, työväentalo Lehtoniemeen 1905, samana vuonna Varkauden työväenyhdistys, jolle talo valmistui 1908. Talot toivat edellytykset toiminnalle – Lehtoniemessä ja Taulumäen puolella kokoontuivat duunarit, Pirtinvirran toisella puolella porvarit. Kansalaistoiminnan alkuaskelissa pidettiin monenlaisia rientoja, myös lakkoja järjestettiin ja oli ammatillisen järjestäytymisen aikaa.
Hannu Itkonen kertoi, miten rahatalouteen siirtyminen muutti käytäntöjä ja raha ratkaisi. Yhtenä vuonna tehtaan johto päätti olla maksamatta palkkaa työntekijöille määräpäivänä. Oli nimittäin saatu selville, että Kuopiosta oli tulossa iso viinalasti paikkakunnalle ja näin ollen siirrettiin palkanmaksua.
Varkauden kunnallisella itsenäistymisellä on sangen pitkät, sillä jo 1700-luvulla viljeltiin kaupunkiajatuksia – tuleeko kaupunki ”ruukille” vai Taipaleen kanavalle, joka oli vesireittien vuoksi hyvin merkityksellinen paikka. Itkosen mukaan vuonna 1856 keisarin käskykirjeessä esitettiin Koskenniemen kaupungin perustamista ja 1897 olikin esillä hanke kaupungin perustamisesta ja tulisi itsenäinen kunta. Kuitenkin Leppävirran kunnan kokouksessa asia tyrmättiin.
Varttuu ja vaurastuu
Paikallisidentiteetin kysymyksiä ja rakentamista ryhdyttiin pohtimaan 1950–1960-luvuilla. Vuonna 1958 ilmestyi kirja ”Varkaus varttuu ja vaurastuu”, muutamaa vuotta aiemmin oli valmistunut vesitorni, Suomen korkein asuinrakennus, evankelisluterilaisessa kirkossa oli Pohjoismaiden suurin kirkkofresko ja Varkaudessa oli Euroopan henkilörautatien jyrkin mutka. Siinä oli identiteettirakentamiselle tiettyjä aineksia – nykyisellään voidaan myös hartaasti katsoa kaupungintalon päädyssä olevaa reliefiä ”Rahapuu”.
Varkautelaiseen identiteettiin kuuluu henkilöhahmoja. Yksi heistä oli perusvarkautelainen Vännin Lassi eli Lauri Vänninen. Hänen tempauksensa kansalaisena ja kuntalaisena olivat ihmetyttämässä ja rikastuttamassa elämänmenoa. Eräitä Vännin Lassin tempauksista olivat mielenosoitusmatkat hiihtämällä tai juoksemalla Varkaudesta Helsinkiin – työttömyyden noustessa liian suureksi.
– Eräällä Lassin juoksumatkalla Helsinkiin kävi niin, että kun hänen urheilupukunsa ei ollut viimeisen muodin mukaista, vähän kalsarimaiset housut, Mikkelissä poliisi otti Lassin kiinni, soittivat Varkauteen ja kysyivät, että mistä on kyse. Poliisi sai vastauksen, että antakaa miehen jatkaa matkaa, meneillään on mielenosoitus, Hannu Itkonen kertoi.
Vännin Lassi oli legendaarinen henkilö Varkaudessa. Hän kuitenkin on ”elänyt” vuonna 2019 tuotetussa kierrosnäytelmässä ”Vännin Lassin taivaaseen astuminen ja muita kuulopuheita Kosulanniemessä”, esittäjänä Teatteriryhmä Nimettömät, ohjaajana Vilja Itkonen.
Väinölä historian kuvastajana
Seminaarin taimitarhaan istutettiin uusia kasveja ja ne kukkivat antoisasti. Paikallisidentiteettiin olennaisesti kuuluu Väinölä-rakennus, jonka vaiheista oli kertomassa filosofian maisteri Helena Itkonen. Kesän aikana ilmestyi teos ”Väinölä – talo koivujen katveessa” ja kirja kertoo hyvin seikkaperäisesti talon alkuperäisestä käyttötarpeesta ja nykyisellään jo 25 vuoden ajan toiminnasta Taidekeskus Väinölänä. Itkonen käsitteli esityksessään Väinölä-talon sitoutumista paikkakuntaan, ympäristöönsä, talon heijastamia vaiheita ja muutoksia ympäristöönsä sekä muutoinkin paikkakunnan vaiheisiin ja elämänmenoon.
Vuonna 1913 valmistunut talo toimi Ahlströmin virkamiesten ja virkailijoiden asuntoina vuoteen 1983 saakka – alkujaan Väinölään piti tulla tehtaan paikallisjohtajan asunto. Kun Ahlström ryhtyi luopumaan kiinteistöomistuksistaan, Varkauden kaupunki osti kiinteistön ja sinne sijoittui kaupungin kulttuuritoimisto.
– Se oli todellakin kulttuurin kukoistuksen aikaa – toimisto sijaitsi asianmukaisissa tiloissa, jonne valmistui taiteilija-ateljee Meeri Torviselle, oli järjestöjen kokoontumistiloja, oli valokuvalaboratorio ja suunniteltiin myös elokuvahuonetta, jonka toiminta ei kuitenkaan käynnistynyt.
Vanhan puutalon ylläpitäminen kävi kaupungille kalliiksi, se laitettiin myyntiin ja tuolloin jo vuosia Varkauden Puurtilassa galleriaa pitänyt Timo Hämäläinen osti Väinölän vuonna 1999. Siitä alkoi talon uusi tarina taidekeskuksena, kuukausittain vaihtuvine taidenäyttelyineen ja jo toistakymmentä vuotta kesäisin valtakunnallisen naivistinäyttelyn kotipaikkana.
– Kaupunkirakentamisen trendit ovat tietenkin vaihdelleet, aina on vanhan ja uuden dilemmaa käsitelty – mitä säilytetään, mitä puretaan ja mitä tilalle. Uutta arkkitehtuurikoulukuntaa edustanut Tuomas Kettunen oli aikoinaan sitä mieltä, että Väinölä-taloa ei tarvitse purkaa. Ja vanha rakennus on säilynyt.
Helena Itkonen
– Nykyisellään yksityisen toimijan ja osaajien merkitys on tosi tärkeä. Väinölä-kirjan julkistamistilaisuudessa arkkitehti Lasse Kosunen sanoi tärkeän lauseen, että yhtään ennen sotia valmistunutta puurakennusta ei saa purkaa Varkaudessa. Varkautelaiset tietävät, että myös kivirakennuksia on purettu aika tärkeiltä paikoilta, Helena Itkonen totesi.