Digituen tarve ei vähene, vaan kasvaa jatkuvasti

Spread the love

Seniorit ovat kasvava ikäluokka, ja heidät täytyy huomioida yhteiskunnan palveluita digitalisoidessa. Monista tuntuu, että seniorit jätetään huomiotta ja avutta digipalveluiden osalta. Digitukea on ollut viime vuosina tarjolla, mutta onko sitä enää jatkossa?

Yhteiskunnan palvelut ovat monelta osin ensisijaisesti digitaalisia. Osa senioreista pärjää erinomaisesti digipalveluiden kanssa, osa ei ole ikinä koskenut digilaitteisiin. Valtaosa senioreista kuitenkin asettuu kahden ääripään väliin. Kuka heitä auttaa digipalveluiden kanssa – vai auttaako kukaan?

Tilastojen valossa seniorit käyttävät vuosi vuodelta enemmän digipalveluita, ja heidän osaamisensa on kasvanut. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteivät he tarvitse apua digin käyttöön. On yleinen harhaluulo, että digituen tarve olisi vähenemässä.

Suomessa järjestöt ovat toteuttaneet senioreille suunnattua digiopastusta paikoin jo vuosikymmeniä, ja tarve toiminnalle kasvaa jatkuvasti. Budjettiriihessä varmistuneet järjestötoiminnan leikkaukset asettavat myös vakiintuneen digiopastustoiminnan uusien haasteiden ja uhkien eteen. Digiopastukset ovat tärkeä apu senioreille arjessa pärjäämiseen.

Vapaaehtoiset senioridigiopastajat kohtaavat toisiaan vuosittain valtakunnallisessa syystapaamisessa, tällä kertaa Helsingissä 6.-7.9.2024. Tämän vuoden teemoina tapaamisessa ovat muun muassa digituen tulevaisuus ja seniorien mediataidot. Valtakunnalliset digiopastajien syystapaamiset järjestetään vuorovuosina eri järjestötoimijoiden kesken, tällä kertaa järjestäjänä on Vanhustyön keskusliiton SeniorSurf-toiminta. Suomessa toimii satoja senioreita vapaaehtoisina digiopastajina. He auttavat toisia senioreita digipalveluiden ja -laitteiden maailmassa.

 

Jätä kommentti