Henkivakuutusyhtiö Kaleva teetti toukokuussa 2024 kyselytutkimuksen, jossa selvitettiin lapsiperheiden henkistä, fyysistä ja taloudellista hyvinvointia. Alaikäisten lasten vanhemmista lähes 60 prosenttia koki oman taloudellisen hyvinvointinsa vaatimattomaksi tai surkeaksi ja lapsista 30 prosenttia koki perheensä rahatilanteen vaatimattomaksi tai surkeaksi. Lähes Joka kolmannen vanhemman mielestä taloudellinen tuki lisäisi lapsen liikunnan harrastamista. Kyselytutkimukseen osallistui yhteensä 1020 lapsiperheen vanhempaa ja heidän lapsistaan kyselyyn osallistui 563.
Nyt 150-vuotisjuhlavuottaan viettävä Kaleva on perustanut Kalevan kannustin -stipendiohjelman. Sillä tuetaan alle 18-vuotiaiden lasten liikkumisen ja urheilun kautta saavutettavaa hyvinvointia. Stipendiä voivat hakea lajista riippumatta urheiluseurat, yhdistykset, joukkueet tai muut vastaavat toimijat, jotka ovat rekisteröityjä yhdistyksiä. Tänä vuonna stipendejä jaetaan yhteensä enintään 100 000 eurolla. Yhden stipendin enimmäismäärä on 10 000 euroa. Stipendien hakuaika alkoi 11.6.2024 ja päättyy 30.9.2024.
Henkivakuutusyhtiö Kalevan toukokuussa 2024 teettämän kyselytutkimuksen mukaan lähes 60 prosenttia alaikäisten lasten vanhemmista kokee taloudellisen hyvinvointinsa olevan vaatimattomalla tai surkealla tasolla ja lapsistakin lähes 30 prosenttia kokee perheensä rahatilanteen vaatimattomaksi tai surkeaksi. Naiset kokevat taloudellisen hyvinvointinsa jonkin verran miehiä heikommaksi. Vanhemmista yli 40 prosenttia uskoo, että vanhemman taloudellisella hyvinvoinnilla on vaikutus perheen lapsiin.
Vuosittain Suomessa kuolee ennenaikaisesti lähes 8 000 työikäistä, suurin osa sairauksiin. Lähes 60 prosenttia alaikäisten lasten vanhemmista arvioi, että oman kuoleman aiheuttama taloudellinen menetys rajoittaisi lasten mahdollisuuksia jatkaa harrastuksiaan.
– Oman tai puolison henkivakuutuksella on taloudellista turvallisuutta vahvistava vaikutus. Näin kokee jopa 60 prosenttia alaikäisten lasten vanhemmista. Henkivakuutus varmistaa perheen taloudellisen hyvinvoinnin silloin, jos toinen vanhemmista menehtyy sairauden tai tapaturman seurauksena, Henkivakuutusyhtiö Kalevan johtaja Minna Mikkanen kertoo.
Joka kymmenes lapsi kokee fyysisen ja henkisen hyvinvointinsa heikoksi
Mitä aktiivisemmin lapset harrastavat liikuntaa, sitä parempana he kokevat fyysisen ja henkisen hyvinvointinsa. Vaikka suurin osa lapsista kokee hyvinvointinsa olevan hyvällä tasolla, joka kymmenes lapsi kokee hyvinvointinsa olevan vaatimattomalla tai surkealla tasolla.
– Monessa perheessä lasten harrastamisen jarruna ovat korkeat kustannukset. Entistä ahtaammalla ollaan, kun tähän lisätään inflaatiovaikutukset, energian hinta ja laajamittaiset tukien leikkaukset. Vanhemmista lähes joka kolmas uskoo, että lasten harrastuksiin osoitettu taloudellisen tuki lisäisi todennäköisyyttä, että lapsi aloittaisi tai lisäisi liikuntaharrastusta, Mikkanen kertoo.
Kyselytutkimuksen lasten vastausten perusteella liikuntaharrastuksella on yhteys henkiseen hyvinvointiin. Lapsista, jotka harrastavat liikuntaa päivittäin, 95 prosenttia kertoo mielialansa olevan huippuluokkaa tai varsin oivallinen. Myös vähäinen liikunta heijastuu mielialaan. Joka neljäs harvoin tai ei lainkaan liikuntaa harrastava lapsi kokee mielialansa olevan vaatimattoman tai surkean.
Kaverisuhteet nousivat ykköseksi, kun lapsilta kysyttiin, mikä liikunnan harrastamisessa on kivointa. Yli puolet lapsista kertoo kavereiden näkemisen olevan kivointa. Uusien kavereiden saamisen mainitsi joka neljäs. Myös taitojen kehittyminen, yhdessä pelaaminen ja liikkuminen sekä liikunnan tuottama hyvä olo nousivat esiin lasten vastauksissa.
Tänä vuonna uudesta Kalevan kannustin -stipendiohjelmasta jaetaan jopa 100 000 euroa
– Meidän mielestämme yksityisen sektorin pitää kantaa osavastuunsa tulevien sukupolvien paremmasta tulevaisuudesta. Nyt kun Kaleva täyttää 150 vuotta, perustimme uuden Kalevan kannustin -stipendiohjelman, jolla tuemme alle 18-vuotiaiden lasten liikkumisen ja urheilun kautta saavutettavaa hyvinvointia. Kalevan kannustin -stipendiä voivat hakea lajista riippumatta urheiluseurat, yhdistykset, joukkueet tai muut vastaavat toimijat, jotka ovat rekisteröityjä yhdistyksiä, Kalevan toimitusjohtaja Timo Vuokila kertoo.
Kalevan kannustin -stipendien valinnoissa suositaan ensisijaisesti tahoja, jotka käyttävät stipendivarat nuorempien lasten liikuntaa tukeviin toimenpiteisiin sekä tahoja, joilla on pienehköt resurssit. Stipendeillä ei ole tarkoitus tukea huippu-urheilua ja tuki kohdistetaan voittoa tavoittelemattomille toimijoille.
Vuoden 2024 stipendihakemukset tulee jättää syyskuun loppuun mennessä. Vuosittain jaettavien Kalevan kannustin -stipendien euromäärä on yhteensä enintään Kalevan edellisen kalenterivuoden sijoitustoiminnan laskennallinen tuotto 1,5 miljoonalle eurolle. Kalevan hallitus päättää kalenterivuosittain toukokuun loppuun mennessä kyseisenä kalenterivuonna jaettavien stipendien euromäärän. Vuonna 2024 stipendejä jaetaan kokonaisuudessaan enintään 100 000 eurolla. Yhden stipendin enimmäissuuruus on 10 000 euroa.
Kaleva myöntää stipendejä konkreettisiin hakemuksessa kuvattuihin tekoihin lasten ja nuorten liikunnan tukemiseksi. Hakemukset käsittelee toimikunta, johon kuuluvat Suomen urheilumuseosäätiö sr:n johtaja Jukka-Pekka Vuori, Kalevan toimitusjohtaja Timo Vuokila, yrittäjä ja maastohiihdon olympiamitalisti Virpi Sarasvuo, nuorisovalmentaja Virpi Utriainen sekä Aalto-yliopiston työelämäprofessori ja entinen kymmenottelija Sami Itani.
Kalevan kannustin -stipendiohjelman aikataulu vuonna 2024:
Stipendien hakuaika 11.6.–30.9.
Saajille ilmoitetaan stipendien myöntämisestä joulukuun aikana
Lisätietoja stipendiohjelmasta: http://henkivakuutusyhtio-kaleva.mail-epr.net/go/2408271-1637328-77822672
Vanhempien ja lasten hyvinvoinnin kokemusta ja lasten harrastamista koskevat tiedot ovat Henkivakuutusyhtiö Kalevan toukokuussa 2024 teettämästä kyselytutkimuksesta. Kyselytutkimukseen osallistui yhteensä 1020 lapsiperheen vanhempaa. Heidän lapsistaan kyselyyn osallistui 563 iältään 7–17-vuotiasta lasta. Kyselytutkimuksen toteutti YouGov.