Keski-savolainen kiertävä Teatteriryhmä Savon Pariisi toi teatterin ilosanomaa tällä kertaa ensi-iltaansa Varkaudessa Taidekeskus Väinölän Wäinölä Areenalle perjantai-iltana musiikillisen maalaiskomedian tanssilavatunnelmissa, Lavalle, lamps”. Samalla areenalla esitykset jatkuvat seitsemän esityksen verran ja elokuun alkupäivinä kahdesti Viljolahden Toukolassa. Keski-savolaista tuotantoa näyttelijöiden osalta, samoin käsikirjoittaja Satu Seppä ja ohjaaja Tuomo Salmela.
Poimin muutaman sanan riemastuttavan näytelmän käsiohjelmasta eli paljastetaanpa hieman juonta:
”Sukelletaanpa aikakoneella suloiselle 80-luvulle: vielä ajelee maitoauto nostalgisesti pitkin hiekkatietä, kuljettaja saa aikaan kiinnostusta niin kylän nuorissa kuin varttuneemmassakin naisväessä. Mutta laittavatko mummot kauppa-autolla kaikki munat samaan koriin vai valitaanko ylle lyhyttä ja avonaista?
Kylän tanssilavan pelastamiseksi on järjestetty oikein laulukilpailu ja siihen osallistuminen voi perustua myös vapaaehtoisuuteen. Tosin uudella rengillä tuntuu olevan kiirettä sekä lesken kammarissa että parisuhdeneuvojana…”
Jo pitkään yhdessä toiminut teatteriryhmä on yhteen hitsautunut ja se näkyy tulkinnassa, joka on sangen luontevaa, maaseutumiljööseen ja ajankuvaan sopeutuen. Näyttämöllä on kaikkiaan kahdeksan näyttelijää: Martti Heikkinen, Sirpa Leväinen, Satu Seppä, Minja Salmela, Iiris Salmela, Harri Kolari, Pasi Tiitinen ja Ari Hautala. Puvustus ja lavastus ovat teatteriryhmän käsialaa, musiikin tuotanto Pekka Koivunoron ja Tuomo Salmelan.
Käsikirjoitta Satu Sepän teksti on sangen idearikasta, teksti kulkee huumorinpilke silmäkulmassa ja ainakin minulle teksti toi joissakin sanakäänteissä mieleen jopa vivahteita brittihuumorista. Selvästi on havaittavissa, että näyttelijöiden on ollut helppo paneutua tekstiin ja roolisuorituksiin maalaismaisemaläheisesti – kuitenkaan liioittelematta. Ja esityksestä sinänsä kuvastaa, että näyttelijöillä on hauskaa, kuten katsojillakin. Tarinankerronnan ilo tulee voimalla ilmi.
Teatteriryhmä Savon Pariisi on tottunut tuomaan esityksensä erilaisille näyttämöille – niin myös Wäinölä Areenalle. Josko esiintymislavan koko asettaa tietyt haasteet, kohtaukset ja asusteiden vaihdot sujuivat mallikkaalla vauhdilla – pitkästymään ei todellakaan päässyt. Tanssahtelu sujuu ”soraparketilla”, vauhtiakin riittää ja olisikohan piilevästi myös vaarallisia tilanteita – ainakin sisällön osalta.
Musiikkia näytelmässä on paljon ja sen koin erinomaiseksi asiaksi. Tuttua musiikkia vuosikymmenien takaa, mutta mukana myös hieman suomalaista iskelmää viime vuosilta. Lauluvoimaa löytyy kirkkaasta sopraanosta jykevään bassoon. Aikamatkalta hypättiin myös nykypäivän seutuville, kun maalaistalon isäntä alkaa räpätä vanhaa sävelmää nuoren tyttären kera.
Lavalle, lamps oli ainakin minulle todellinen nostalgiapläjäys noilta ajoilta – ja vähän aiemmiltakin. Oltiin asian ytimessä – legendaarinen Hankkija-lippalakki, vyölaukut ja paljon muuta. Silloin ”ennen vanhaan” ei ollut sosiaalista mediaa, tietotoimistoina toimivat ”mummokuorot” maitolavalla ja kauppa-autolla – siellä vaihdettiin kaikki mehevimmät juorut.
Ehkä enempää ei tohdi paljastaa näytelmän sisällöstä ja annista. Mutta sen verran – maitotonkat. On se muisti ihmeellinen asia, minulle muistui mieleeni kotipaikkani maitotonkan numero ja monta muutakin asiaa. Teatteriryhmä Savon Pariisin tuoma teatterintaika toi sävykkäästi muistiin näkymiä maalaiselämän maisemista.
Vesa Moilanen