Mopovalvonnassa kuljettajien ajotavassa suuria puutteita

Spread the love

Poliisin valvontaviikonloppuna toukokuun lopussa tarkastettiin satoja mopoja ympäri Suomen. Kuljettajat ja kypärät olivat pääosin kunnossa, mutta ajopelien kunnossa oli puutteita. Liikenneturva jakoi yllätyspalkintoja nuorille, joiden kulkupeli ja ajotapa olivat asianmukaiset.

Liikenneturva osallistui poliisin järjestämään mopovalvontaan toukokuun lopussa. Valvonnan kohteena olivat sekä kuljettajat että kulkuneuvot. Suurella osalla pysäytetyistä mopoilijoista oli puutteita joko ajotavassa tai mopon kunnossa. Lisäksi osa kuljettajista oli päihtyneitä.

Liikenneturva jakoi leffalippuja ja bensalahjakortteja nuorille, joiden mopot ja ajokunto olivat kohdillaan.

– Oli haasteita löytää sellaisia mopoilijoita, jotka lahjakortin ansaitsivat. Eli monilla oli vikaa joko menopelissä, varusteissa tai ajotavassa, Liikenneturvan koulutusohjaaja Erkka Savolainen sanoo.

Valvonnassa tavattiin kuitenkin myös kunnossa olevia ajopelejä.

– Muista puutteista huolimatta lähes kaikilla oli kuitenkin kypärät oikeaoppisesti päässä. Hieno homma, Liikenneturvan koulutusohjaaja Lari Mäkelä jatkaa.

– Poliisi haluaa kiittää valvonnan aikana tavattuja nuoria erittäin asiallisesta ja rakentavasta suhtautumisesta valvontaan, sekä ajopelin kunnossa pitämiseen läpi ajokauden, Itä-Suomen poliisilaitoksen komisario Seppo Porokka sanoo.

Vanhemmilla vastuu nuoren moposta

Nuorten vanhemmat ovat vastuussa alaikäisten lastensa ajoneuvojen kunnosta.

– Olkaa vastuullisia ja varmistakaa itse nuorenne ajopelin kelpoisuus liikenteeseen. Näyttäkää hyvää esimerkkiä, päihtyneenä ajaminen tai valvonnan häiritseminen ei ole sellaista, Porokka muistuttaa vanhempia.

– Olkaa kiinnostuneita nuoren mopoilusta ja menemisistä. Jutelkaa nuoren kanssa liikenteen riskeistä, haasteista ja hyvistä puolista, Savolainen jatkaa.

Jätä kommentti