Otsikon kaltaisesti savolaisittain nimesi varkautelaissyntyinen näyttelijä, käsikirjoittaja Mari Perankoski tällä viikolla käynnissä olevan, valtakunnallisen ja kansainvälisen Mental Health Art Week -viikon, jota Varkaudessa vietetään nyt toista kertaa. Varkauden teemaviikon suojelijana Perankoski ja puolisonsa Jouni Hynynen toivat torstai-iltana videotervehdyksen välityksellä Taulumäen torille kokoontuneelle väelle tärkeää asiaa ja samalla myös hupaisaa ITE-taidetta.
Perankosken mukaan ”kupolin kunnossapitoon” auttaa taide, vaikkapa menemällä taidenäyttelyyn tai teatteriin.
– Tämä on hieno viikko. Varkaudella on paljon annettavaa, upeat maisemat. Itse kävin aikoinaan Tehtaan koulun ala-asteen. Usein istuin keittäjän kanssa keittiössä, edessäni kylmä tilliliha. Siihen aikaan ei vielä ymmärretty, että tillilihasta kieltäytyminen oli taideprojektini. Ja Kämärille kaupunki on ihanasti kunnostanut polut. Pääsee halailemaan puita – se on parasta mielenterveydenhoitoa, hän sanoi tervehdyksessään.
MHAW:n torstai ilta käynnistyi Hyvänmielenosoituksella Laivanrakentajien muistomerkiltä Hertunrannasta. Hyvänmielenosoituksen järjestäjinä olivat: Varkauden kaupunki, Savon mielenterveysomaiset FinFami ry ja Pohjois-Savon hyvinvointialue. Yhteistyössä mukana olivat mm. Varkauden soittokunta, Varkauden Laulu, Varkauden Teatteri, Varkauden Kuvataideyhdistys, Warkauden Veisto,ja Yhdessä osallisiksi – Mieliteko 2.0-hanke.
Kahvipöydässä aikoinaan syntynyt ajatus teemaviikosta Varkaudessa oli kolmen aktiivitoimijan aikaan saannosta – Riitta Pasanen, Ritva Parviainen ja Kati Rytilahti. Ja siitä idea lähti etenemään, saaden mukaansa yhteistyöhön todella laajan verkoston toimijoita.
Kati Rytilahti, Riitta Pasanen ja Ritva Parviainen
Kyllä kelpasi olla mukana auringonpaisteessa torilla, jossa oli ohjelmaa alun toista tuntia. Musiikkipuolesta vastasivat Vt23 Jatsiorkesteri, Varkauden Laulu ja Varkauden Teatteri, hyvänmielen taukojumppaa ohjasi Helvi Häkäpönttö, naurumuuriin sai kirjoitella tekstejä, oli isoja ja pienempiä saippuakuplia ilmassa, torin liitumaalausta, sanataidetta ja kulttuurihyvinvoinnin arvauskeskus. Jäiköhän jotakin mainitsematta – joka tapauksessa oli monenlaisia toimintapisteitä, joissa voi olla osallisena.
Todellakin – kyllä Varkaudessa tapahtuu – kiitos toimijoille! Odotellaan jo ensi vuoden teemaviikkoa tulevaksi. Pidetään huolta toisistamme – ja pidetään huolta itsestämme.