Varkauden museokeskus Konsti sai paikkansa arvorakennuksessa

Spread the love

Varkauden museokeskus Konsti uusine sisältöineen avattiin virallisesti lauantaina 27.4. Tehtaan koululla, idyllisellä Vanha Varkaus-alueella – Kaj Lindahlin suunnitteleman rakennuksen täyttäessä sata vuotta.

Varkautelaisten uusi museo -hanke oli käynnissä useita vuosia. Pohja uudelle museolle luotiin vuosina 2018–2019 esiselvityshankkeessa, jota tuki Suomen kulttuurirahasto. Samaan aikaan Tehtaan koulun remontoinnista laadittiin hankesuunnitelma. Esiselvityshankkeessa kysyttiin varkautelaisilta, millaista museota tarvitaan.

Näistä tarpeista ja toiveista syntyi Varkautelaisten uusi museo -hankesuunnitelma. Hankkeen rahoitus koostui useista rahoittajista, sekä Varkauden kaupungin omarahoitusosuutena tilan kunnostus. Suurin museon sisältökehittämisen rahoittaja oli Suomen Kulttuurirahaston Museovisio-hankerahoituksella.

Tehtaan koululla sijaitsevasta Varkauden uudesta museokeskus Konstista löytyvät monille jo tutut Varkauden museo ja Varkauden taidemuseo. Tähän konstailemattomaan poppooseen on napattu myös upouutta seuraa: hassutteleva Lasten tehdas, joka tutustuttaa lapset ja leikkimieliset Varkauden alueen teollisuuteen.

Museokeskus Konsti on myös kulttuurin monitoimitalo, joka esittelee varkautelaista teollisuutta, kulttuuria ja taidetta vaalien yhteisönsä osallisuutta kulttuuriperintöönsä. Konstissa on tilaa koko yhteisölle yhdistyksistä ja yrityksistä yksityishenkilöihin –tiloja löytyy niin juhlille, kokouksille kuin tapahtumillekin.

Konsti-nimi kuvaa tapaa kertoa teollisuudesta osaamisen, innovaatioiden ja ihmisten kautta, ja lisäksi se viittaa taiteeseen ja Varkauden kielihistoriaan. Nimi kuvastaa kekseliästä, leikkisää museokeskusta sekä viittaa oivalluksiin ja käsillä tekemiseen ihkauudessa Lasten tehtaassa. Konsti keskustelee sanana myös Varkaus-nimen kanssa.

Visiosta museokeskukseksi

Museokeskus Konstin avauspuheessaan Varkauden kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kati Hynninen totesi, että Varkaus on tullut tunnetuksi vahvasta teollisuudesta ja teollisesta historiasta. Gustav Wrede sai senaatilta luvan perustaa ruukin Varkauteen 209 vuotta sitten.

– Vihdoin olemme saaneet rakennettua puitteet tähän arvokkaaseen rakennukseen tuoda esille teollisuuden historiamme vaiheita. Katson mielelläni tulevaisuuteen ja näen jo silmissäni, kuinka Museokeskus Konstin maine korkeatasoisista näyttelyistä ja ystävällisestä toiminnasta lähtee kiirimään varkautelaisten ja suomalaisten kautta maailmalle asti ja useat ihmiset tulevat vierailemaan kotikaupungissamme juuri Konstin vuoksi.

– Museokeskus Konstin avajaiset ei ole itsestäänselvyys. Asiat vaativat tapahtuakseen vision, näkymän tulevasta, suunnitelman asian edistämisestä ja valtavasti työtä ja sinnikkyyttä, hän sanoi, kohdentaen sanojaan Varkauden museotoimenjohtaja Hanna-Kaisa Melarannan suuntaan.

– Sinusta paistoi suuri ilo ja innostus. Muistan kun puhuit siitä, miten Varkaus ja Varkauden merkittävä historia tulisi nivoa yhteen juuri Tehtaan koululle. Olen aina päättäjänä toivonut, Varkauden kaupungin työntekijöiltä, jotka kaupunkilaisten eteen työskentelevät, löytyisi motivaatiota ja energiaa työskennellä yhteisen hyvän eteen. Sinulta Hanna-Kaisa sitä on löytynyt.

– Tiedän, että visiotasi on väheksytty ja pidetty mahdottomana, mutta toivottavasti olet matkan varrella myös tuntenut saaneesi tukea. Tiedän, että ainakin monet tänään täällä paikalla olevat ovat uskoneet ja kannustaneet.  Ilman Sinua ei olisi Konstia, ja kiitän koko Varkauden Museoiden henkilöstöä panostuksestanne tässä pitkässä matkassa sekä kerrassaan upeasta lopputuloksesta. Kiitos myös Varkauden Museonystävät ry:lle – teillä on myös ollut suuri rooli hankkeen edistymisessä.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kati Hynninen myös sanoi, että muistaisimme olla ylpeitä ja kehua Varkauden museokeskus Konstia ympäri Suomea, ja kutsua ihmisiä vierailulle Varkauteen.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kati Hynninen puhumassa. Tehtaan koulun salin näyttämöllä Varkauden soittokunta, joka on pitkään ollut museon yhteistyökumppani.

Museo on varkautelaisten

Museotoimenjohtaja Hanna-Kaisa Melaranta totesi kiitospuheessaan, että tie Konstin valmistumiseksi on ollut todella pitkä, ja työtä on tehty yhteisvoimin museon henkilökunnan kanssa.

– On suuri kunnia saada toimia juuri tässä arvokkaassa ja kauniissa rakennuksena, joka on todellinen Varkauden helmi – se on äärimmäisen tärkeä rakennus varkautelaisille. Hyvin harva varkautelainen on sellainen, joka ei jollakin tavalla ole ollut kosketuksissa Tehtaan koulun kanssa, hän totesi, haluten omistaa avajaispäivän niille tuhansille lapsille, opettajille ja tekijöille, jotka ovat olleet mukana koulun 100-vuotisessa historiassa. Ja myös tuleville tuhansille ihmisille, jotka Tehtaan koulun ovia aukovat seuraavan vuosisadan aikana.

Museotoimenjohtaja Hanna-Kaisa Melaranta

Melaranta sanoi, että museokeskus on varkautelaisten, jotka ovat monet vuodet kulkeneet rinnalla, olleet suunnittelemassa, kommentoimassa, puolustamassa ja rakentamassa museota.

– Toivon, että löydätte täältä itsenne ja oman tarinanne, museo on paikka, jossa saa olla vapaasti, hengailla ja tulla vaikka joka päivä. Voi tulla viettämään aikaa taiteen, kulttuuriperinnön, historian ja oman yhteisön juurien kanssa.

Museokeskus Konstin avajaispäivään kuului Varkauden Soittokunnan musiikkiesitykset, Varkauden Museonystävät ry:n opastuksia, Teatteriryhmä Nimettömien esityksiä ”Yllätyksellisiä kohtauksia Varkauden historiasta”, Klovni Elviiran tuokiot ja kahvipannu kuumana. Ja Kalakukko-katujuna oli liikenteessä kuljettamassa väkeä Päiviönsaarella, tapahtumapaikoista toiseen. Varkauden museokeskus Konstin avajaiset jatkuvat sunnuntaina 28.4. klo 10–16.

Jätä kommentti