UNICEF on maailman suurin ja vaikutusvaltaisin lastenjärjestö, joka puolustaa lapsen oikeuksia ja edistää kaikkein heikommassa asemassa olevien lasten asemaa kaikkialla maailmassa – niin rauhan kuin kriisinaikanakin. UNICEF perustettiin toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1946 auttamaan lapsia ja nuoria, joiden tulevaisuus oli vaarassa. UNICEF auttoi myös Suomea, kun Suomen lapset tarvitsivat apua vuosina 1947–1951 – tuolloin toimitettiin ruoka-apua ja vaatteita sekä tuettiin lasten terveydenhuoltoa. Suomen UNICEF perustettiin vuonna 1967.
UNICEF toimii ja edistää lapsen oikeuksia yli 190 maassa – tehden pitkäjänteistä työtä yhdessä paikallisten viranomaisten, yhteisöjen ja yritysten kanssa. Järjestön toiminta mahdollistuu vain lahjoittajien avulla. UNICEFin kaiken työn kivijalkana ovat lapsen oikeudet, YK:n lapsen oikeuksien sopimus (LOS), joka on lapsia koskeva ihmisoikeussopimus. Sopimuksen tärkein tavoite on terveyden, koulutuksen, tasa-arvon ja turvan takaaminen kaikille lapsille.
Varkauden Suomen UNICEF ry:n vapaaehtoisryhmä on perustettu vuonna 2001, ryhmään kuuluu noin 30 jäsentä, joista 10–15 henkilöä toimii aktiivisesti. Ryhmä kokoontuu kuukausittain – ryhmään ovat tervetulleita sekä yksittäisistä lipaskeräyksistä että kokonaisvaltaisesta toiminnasta kiinnostuneet henkilöt. Jokaiselle uudelle vapaaehtoiselle löytyy hänelle sopiva tapa tehdä UNICEFin vapaaehtoistyötä – jokainen ryhmään tulija tuo mukanaan oman osaamisensa. Varkauden UNICEF-vapaaehtoiset toivottavat kaikki UNICEFin toiminnasta kiinnostuneet mukaan toimintaan – luomaan lapsille parempaa huomista!
Äänihaastattelussa Suomen UNICEFin pääsihteeri Marja-Riitta Ketola