Varkautelainen Dream Circus Oy palautti Suomessa ommellut vaatteet äitiyspakkaukseen vuonna 2022. Housuja ommeltiin Varkaudessa myös vuonna 2023 ja Dream Circus sai tilaukselle jatkoa myös vuodelle 2024.
Uusi tilaus merkitsee Dream Circuksen toiminnalle jatkuvuutta ja taloudellista varmuutta tällekin vuodelle. Vuoden 2024 pakkaukseen valikoitui tuotteeksi sama resorilahkeinen Rento-housu kuin edelliseenkin pakkaukseen. Väriltään housut ovat tällä kertaa mustat ja niihin on painettu Riina Haapakallion suunnittelema Saimaa-kuosin saimaannorppa.
Äitiyspakkauksen tarjouskilpailua ohjaa laki julkisista hankinnoista. Tarjoajia on kohdeltava tasapuolisesti ja syrjimättömästi. Kela ei voi suosia tuotteita esimerkiksi niiden valmistusmaan tai toimittajan kotimaan perusteella.
Kela painottaa nykyisin kilpailutuksessa laatua ja vastuullisuutta enemmän kuin hintaa. Äitiyspakkaukseen valmistettavat housut on suunniteltu, kaavoitettu, ommeltu ja viimeistelty Suomessa. Dream Circuksen tuotteet valmistetaan Euroopassa tuotetuista luomukankaista ja tuotteilla on Avainlippu. Laadusta kertoo myös vaatekaupalle poikkeuksellisen pieni palautusprosentti verkkokaupassa: alle 5%.
Dream Circus Oy
ehta by Dream Circus -tuotemerkillä vaatteita ja kankaita oman tuotannon luomukankaista valmistava yritys Pohjois-Savossa, Varkaudessa. Päätuoteryhmä on naisten vaatteet. Yhtiö on perustettu vuonna 2018 ja sen edeltäjä Kati K. Design vuonna 2014. Yritys työllistää 10 naista. Tuotemerkki on rekisteröity Suomeen, Eurooppaan, Yhdysvaltoihin, Japaniin ja Kanadaan.
Yrityksen arvot ovat elämänilo, eettisyys, ekologisuus, paikallisuus, kotimaisuus ja suomalainen työ.
Kaikki yrityksen tuotteet suunnitellaan Suomessa. Suurin osa myös valmistetaan Suomessa, osa vastuullisilla tehtailla Euroopassa. Valikoimassa on vaatteita, kankaita sekä sisustustekstiilejä.