Varkauteen on Päiviönsaarella Ahlströminkadun varrella avautunut AVA Gallerian taidelainaamo, josta pienellä rahalla voi hankkia kotiin taiteilijoiden uniikkeja teoksia. Lainaaminen mahdollistaa myös esimerkiksi juhlatilan sisustamisen lainatuilla teoksilla.
– Tällä hetkellä lainaamossa on 65 teosta 18 eri taiteilijalta ympäri Suomea ja myös muutamia brasilialaisten taiteilijoiden teoksia. Kaikki teokset eivät ole fyysisesti AVA Galleriassa, muttaniitä on mahdollista tilata taiteilijoilta nähtäväksi. Kultakin taiteilijalta on ainakin vähintään yksi teos asetettu esille galleriaan, galleristi Helena Cardoso kertoo.
– Teoksen voi lainata kuukausimaksua vastaan, joka on noin viisi prosenttia teoksen myyntihinnasta. Minimi laina-aika on kuukausi. Teoksen voi lunastaa itselleen, jolloin maksetut kuukausivuokrat vähennetään myyntihinnasta eli käytännössä se on silloin osamaksukauppa, hän jatkaa.
Teoksiin voi tutustua AVA Gallerian nettisivuilla: avagalleria.fi ja valitsemalla valikosta TAIDELAINAAMO.