Katselen valokuvaa, siinä kaksi vaaleaa, nuorta toisiaan ällistyttävästi muistuttavaa nuorta naista katsoo valokuvaajaa levollisesti. He ovat kaksoissisaret, Aili ja Elli Telen. Heillä on uutuuttaan kiiltävät samanlaiset mustat vanhanmalliset polkupyörät, erityislaatuinen ja harvinainen ilmiö vielä 1880-luvulla Suomessa. Näistä nuorista naisista vasemmanpuoleinen oli isoäitini Aili. Muistan, miten tarkastelin kuvaa ihaillen jo lapsena.
Nyt, kuvanottohetkestä noin 120 vuotta myöhemmin, asetuin sattumien kautta oman polkupyöräni kanssa Kuopiosta pohjoiseen Heinävedelle. Muutin pieneen hirsitaloon korkealle mäelle vanhan puukirkon vierelle.
Istun nyt juuri vanhan tupamme pöydän ääressä ja mietin sukupolvia, nyt eteenpäin. Tyttäreni Hanna, hänen poikansa Arno ovat tässä näyttelyssä kanssani kuvantekijöinä.
Opiskelin silloin kun lapseni olivat vielä pieniä kuvantekoa, ja suunnittelin mm. kirjankansia. Sitten taideopintojen jälkeen leipäpuun tarjosi historianopintojen myötä historia. Nyt päivittäisen opetus- ja tutkimustyön kevennyttyä, saan taas tehdä kuvia. Tämä tuottaa minulle suurta iloa.
Seuraavat sukupolvet
Tyttäreni Hanna lähti opiskelemaan kuvataiteita jo hyvin nuorena, 16-vuotiaan. Hän opiskeli Kuvataideakatemiassa grafiikkaa. 18-vuotiana hän matkusti Firenzeen, jossa hän opiskeli vuoden stipendin turvin Ilbisonten grafiikankoulussa ja painopajassa. Siellä Hanna sai jatkaa taiteilijatyötään piirtäjänä ja maalarina Hän toimii myös opettajana Aalto yliopistossa.
Hannan poika Arno lähti 20-vuotiaana Hollantiin opiskelemaan kuvataiteita. Taiteen kandidaattiopintojen jälkeen Arno pääsi Suomen Kuvataideakatemiaan. Arno on opiskellut vuoden maalaustaiteen maisteriopintoja. Arno valmistuu vuoden 2024 syksyllä taiteiden maisteriksi.
Näyttelymme
Näyttelymme syntyi monien sattumien kautta. Sain kontaktin Taidekeskus Väinölään. Ihastuin paikan ainutlaatuiseen miljööseen, talon ystävälliseen isäntäväkeen ja tunnelmaan. Nyt laitamme Väinölässä esille valikoiman viimeisten kuukausien aikana syntynyttä taidetta: maalauksia, grafiikkaa ja piirustuksia. Kuvat ovat syntyneet viime kuukausina: välillämme on risteillyt viestejä, työprosessin aikana olemme nähneet välähdyksiä toistemme töistä. Olen hyvin kiitollinen kaikista niistä neuvoista, joita olen saanut Hannalta ja Arnolta. Myös taidemateriaalia on kulkenut etelästä Heinävedelle.
Tärkein asia on se, että välillämme syntyi keskinäinen kollegiaalinen kunnioitus ja hienotunteinen sekä hienovarainen yhteinen taistelutahto. Piirtäminen ja maalaaminen on elämässämme merkinnyt ei sanallista vuoropuhelua. sitä olemme voineet keskenämme käydä.
Tämä on kohdallamme merkinnyt yritystä löytää erilaisia kosketuksia siihen pitkään jatkumoon, jonka sukupolvien ketju ja lähiyhteisömme verkosto muodostaa.
Isoäitini Aili opiskeli nuoruudessaan Alfred Finchin oppilaana keramiikkaa. Hänen poikansa, isäni Wille ryhtyi eläköityään lääkärin ammatista harrastamaan kuvanveistoa. Elinan tytär Hanna ja Hannan poika Arno ryhtyivät kuvataiteilijaksi. Myös kaksi veljeäni tekevät kuvia. On syntynyt ketju, johon olemme saaneet olla osallisina. Mietin tämän ketjun merkitystä. Se merkitsee meille kotia. Sen avulla löydämme keinon kiinnittyä ympäröivään maailmaan.
Piirtämällä ja maalaamalla voimme löytää ja nähdä valoa. Toki valon avulla myös varjoa ja hämärää, niin maailma muuttuu moniulotteiseksi. Siksi on hienoa, että on olemassa paikkoja, joissa tällaisen ketjun todentaminen on mahdollista, se antaa meille toivoa.
Elina Waris
Äänihaastattelussa Elina Waris, Hanna Westerberg ja Arno Westerberg
Elina Waris, Hanna Westerberg ja Arno Westerberg 19.1.-24
