Leppävirran kirjaston aukioloajat ja maksut muuttuvat

Spread the love

Leppävirran kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti marraskuun kokouksessaan, että pääkirjaston aukioloajat muuttuvat hieman vuoden 2024 alusta. Lautakunta päätti samalla myös kirjaston maksujen korotuksesta vuoden alusta lähtien.

Maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin kirjasto suljetaan klo 18 entisen klo 19 sijaan. Vastaavasti aamuihin tulee lisää asiointiaikaa. Kirjasto avaa ovensa jo klo 9, mutta asiakaspalvelu alkaa entiseen tapaan klo 10. Ensimmäinen tunti on siis itsepalveluaikaa, jolloin asiakkaat etsivät lainattavan aineiston itsenäisesti, ja lainaus ja palautus tapahtuu automaatilla.

Omatoimitila on edelleen käytössä entiseen tapaan. Kirjaston alakertaan pääsee kirjautumaan kirjastokortilla ja PIN-koodilla joka päivä klo 7-21. Omatoimiaikana voi esim. lainata omat varauksensa, lukea ja lainata lehtiä ja muuta aineistoa sekä tutustua näyttelytilassa olevaan näyttelyyn. Lehtisalin yhteydessä olevat työhuoneet ovat avoinna vain aamuisin. Palveluaikoina kirjaston henkilökunta avaa ovet pyydettäessä.

 

Jätä kommentti