Hyvän mielen joulu -kampanja on päättynyt

Spread the love

Varkauden kaupunki yhteistyössä Warkauden Nuorkauppakamarin, Prisman, Citymarketin ja Tokmannin kanssa toteuttivat kampanjan, jolla tuodaan hyvää joulumieltä vähävaraisille perheille. Kampanjan tavoitteena oli edellisten vuosien tapaan osallisuuden, yhteisöllisyyden ja yhdessä tekemisen lisääminen sekä hyvän joulumielen tuottaminen vähävaraisille perheille.

Hyvän mielen joulu -kampanja päättyi 12.12.2023. Uudistuneessa kampanjassa yhdistettiin Varkauden kaupungin järjestämän Hyvän mielen joulukassi-kampanjan sekä Warkauden nuorkauppakamari ry:n aikaisemmin toteuttaman Joulupuu-keräyksen idea.

Warkauden Nuorkauppakamari oli tänä vuonna mukana keräyksessä ja ruokakassien lisäksi keräyksessä otettiin vastaan lahjoja 0-18-vuotiaille lapsille.

– Iloksemme saimme huomata, että lahjakeräys on odotettu ja tärkeä osa joulun hyväntekeväisyyttä. Sekä lahjojen määrä että ihmisten positiiviset kommentit kertoivat meille tämän, Miitta Murtoperä Warkauden Nuorkauppakamarin puheenjohtaja 2024, kertoo kentältä saamastaan palautteesta.

Lahjoituksia kampanjaan tuli runsaasti, lämmin kiitos kaikille kampanjaan osallistuneille! Kampanjassa kerätyt ruokakassit ja lahjat on toimitettu jakelijatahoille, jotka ovat jakaneet lahjoituksia niitä tarvitseville varkautelaisille perheille, nuorille, vanhuksille ja yksinäisille henkilöille.

Jakelijatahoina tänä vuonna olivat Pohjois-Savon hyvinvointialue, Varkauden Perheentalo, Nuorten paja, Ohjaamo, Savonkoti ja Varkauden kaupungin maahanmuuttotyö.

 

Jätä kommentti