Natalia Rantala marraskuun taiteilijana Väinölässä

Spread the love

Taidekeskus Väinölän marraskuun näyttely on nimeltään ”Harmonia luonnon kautta” – taiteilijana Natalia Rantala, äskettäin varkautelaistunut taiteilija, joka syntyi vuonna 1985 Chisinaussa Moldovassa. Hän valmistui piirustusopettajaksi taidekoulu Al. Plamadealasta Chisinausta.

– Olen rakastanut piirtämistä lapsesta saakka ja kokeillut erilaisia tekniikoita ja materiaaleja. Olen edelleen kokeileva ja etsin omaa sisäistä maailmaani ja luonnettani mukailevaa tyyliä, kertoo Natalia Rantala, jonka inspiraation ja ideoiden lähde on pääasiassa luonto. Hän kiinnittää erityistä huomiota linjoihin, muotoihin ja ainutlaatuisiin väriyhdistelmiin. Harmoninen sävyjen ja muotojen yhdistelmä on usein hänen teostensa perusta.

– Haluan taiteellani viestittää, että jokainen ihminen on ainutlaatuinen. Meidän pitää hyödyntää sitä löytääksemme ideoita alitajuntamme rajattomasta lähteestä, hän sanoo ja jatkaa, että ihmisten tulisi syvemmin tuntea ympärillään oleva luonto, harmonia ja nauttia siitä. Eikä pelkästään mennä töihin, stressaantua, olla kiireessä, sairastua, masentua…

– Suomen luonto on niin kaunista, kauniita värejä, kauniita auringonnousuja ja -laskuja, kauniita järviä ja paljon vettä Varkauden ympärillä. Tykkään nauttia luonnosta ja vaikkapa kävellä koiran kanssa metsässä, Natalia Rantala evästää meitä kaikkia harmoniaan luonnon kanssa.

Harmonia luonnon kautta -näyttelyssä on esillä 39 teosta – öljyväri-, akvarelli- ja pastelliväritöitä. Teokset ovat valmistuneet viimeisen vuosikymmenen aikana ja Taidekeskus Väinölässä oleva näyttely on hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä – yhteisnäyttelyissä hänen teoksiaan on ollut esillä vuosien mittaan. Mukana on myös abstrakteja teoksia, tuntemuksia luonnosta intuitiivisella tyylillä hänen mielensopukoistaan.

Jätä kommentti