Liikuntaneuvos Soke Auvo Niiniketo: Itsepuolustus on jokaiselle tarpeellinen kansalaistaito

Spread the love

Auvo Niiniketo, ”suomalaisen ju-jutsun isä” on harjoitellut kamppailutaitoja lähes koko elämänsä ajan. Kamppailu-ura alkoi nyrkkeilyn parissa Helsingin Voimailijoissa Niinikedon ollessa 8-vuotias. Hänen parhaat nyrkkeilysaavutuksensa ovat nuorten Suomen mestaruus sarjassa 75 kg, vuodelta 1972 sekä yleisen sarjan SM-pronssi vuodelta 1974.

Ju-jutsuun Niiniketo tutustui ensimmäisen kerran Ruotsissa, Tukholmassa, missä hän kävi nyrkkeilemässä. Aktiivisen nyrkkeilyuran päätettyään Niiniketo ryhtyi harjoittelemaan myös karatea, jossa hän voitti Suomen mestaruuden raskaassa sarjassa vuonna 1979.

Niiniketo suoritti ensimmäiset ju-jutsuvyönsä siniseen vyöhön saakka Ruotsissa. Vuonna 1977 Niiniketo aloitti ensimmäisen ju-jutsukurssin Helsingin Voimailijoiden salilla. Tämän jälkeen hän perusti Helsingin ju-jutsuklubin.

Vuonna 1978 Niiniketo tapasi englantilaiset senseit Richard Morrisin ja Robert Clarkin, mistä alkoi hedelmällinen yhteistyö, joka jatkuu edelleen.

Ensimmäisen danin Niinikedolle myönsivät Clark ja Morris vuonna 1979. Niiniketo sai korkeimman mahdollisen dan arvon: 10.dan 8.3.2014.

Niiniketo toi kickboxingin Suomeen vuonna 1980. Hän aloitti säännöllisen kurssitoiminnan ja kasasi maajoukkueen. Hän edustaa Suomea kickboxingin maailmanliitossa WAKO:ssa.
Kickboxingissa Niiniketo on saavuttanut vyöarvon 6.dan.

Varkauden Ju-jutsu -seuran 40-vuotisjuhlaleirillä lauantaina 2.9. Auvo Niiniketo oli jakamassa oppejaan.

Äänihaastattelussa liikuntaneuvos Auvo Niiniketo

Jätä kommentti