Marko Viljakan ”Planeettoja aavikolla” Taideniityssä

Spread the love

Varkautelaisen taidemaalari Marko Viljakan maalausnäyttelyn, ”Planeettoja aavikolla”, teokset ovat syntyneet vahavasta tunteesta, että hän on ollut maisemissa ennekin. Inspiraation näyttelyn teoksiin hän sai viime syksynä tekemänsä matkan aikana Arizonan ja Utahin huikeisiin maisemiin.

Näyttelystään hän kertoo seuraavin sanoin:

”Näyttelyidean alullepanevana voimana toimi syksyllä 2022 tekemäni Amerikan matka. 

Maisemat Arizonassa ja Utahissa muistuttivat häkellyttävästi aiemmin maalaamiani maisemia, mitkä olin tehnyt mielikuvituksesta. 

Värit, muodot, valot ja varjot olivat miltei samat.
”Olen ollut täällä aiemminkin”-tunne oli niin vahva, että maalasin keväällä 2023 mielikuvia tuolta reissulta. 

Oli jännä tehdä taas samoja maisemia, mutta nyt ne oikeasti nähneenä ja kokeneena. 

Ennen ja jälkeen teeman mukaisesti näyttelyssä on mukana yksi, 20 vuotta sitten tehty maalaus samasta aiheesta.
Huikeat kanjonit ja raju ukonilma keskellä erämaata olivat mieleenpainuvia matkakokemuksia. Välillä tuntui kuin olisin ollut eri planeetalla. 

Tästä ajatuksesta sain yllykkeen lisätä näyttelyyn hieman aiemmin tehdyn planeettasarjan. 

Tästä näyttely sai nimensä ”Planeettoja aavikolla”.

”Planeettoja aavikolla” -maalausnäyttely on esillä Taiteilijatalo Taideniityssä 1.-29.9.

Äänihaastattelussa taidemaalari Marko Viljakka

Jätä kommentti